Irony?

Haha ja haha! Melkein viikko sitten hoitaja-psyykkaajani kysyi kun puhuimme äitini kausittaisesta alkoholismista (ja olin siis kertonut äidin parhaillaan viettävän selvää kautta) että enkö sitten kykenisi uskomaan että tuo viinasta pidättäytyminen voisi olla pysyvääkin. Mulla meni siinä keskustelutilanteessa ihan hetkeksi henkiset pasmat sekasin (tuskin se ulospäin näkyi - oon aika taitava tollasessa) mutta totesin että enpä oikeestaan, et saattaahan se mutta en kyllä jaksais uskoa, tollasta se on ollut jo vuodet. Ja kappas kappas tsädääm oletettavasti ryyppykausi päällä nyt tyyliin kolmatta päivää! Onko normaalia että koen itsetyytyväisyyttä ja vahingoniloa koska tunnen äitini paremmin kuin Hoitaja?