Jeeh. Hyvinhkösti sujunut tähän mennessä! Eilen ikäväkyllä hairahduin baariin ja siellä upposi lightsidukka, strongbow ja muutama mansikkamargarita. Eli oikeastaan siis kunnolla vauhtiin olen päässyt vasta tänään.
Kahvia maidolla, aamupirtelö veteen tehtynä, liemi välipalaksi, sitten se suurin pastamössö pääruokana, illemmalla patukka ja iltapalaksi liemi ja jälkkärivanukas. Jos nälkä uhkaa niin teetä johon laksaa sekaan tuntuu tepsivän hyvin. Jee!
Tällasia väliaikavoitonriemuhehkutuksia tänään, kun olin vielä hilkun verran liian lähellä repsahtaa duunissa. -Mutten, I kick ass man!
tiistaina, syyskuuta 30, 2008
maanantaina, syyskuuta 29, 2008
Suhteellisuudesta lisää.
Haha. Pohdin tossa taannoin, että mun varmaan pitäisi erota miehestä tän blogin takia. Varmasti lukijat massoina vyöryisivät näyttöpäätteidensä ääreen seuraamaan mielummin mun sekoiluja ihmisten maailmassa miesten seassa kuin tällästä omaan ruoka- ja sairausnapaan tuijottelua. :) Mystistä kyllä oon silti näin pitkään Miehen kanssa viihtynyt ja ei loppu näy. Edellisissä suhteissa aina on lopulta päätynyt leikittelemään niillä eroajatuksilla kunnes ne on lopulta vahvistuneetkin niin paljon, että ero on tuntunut paljon kivemmalta ajatukselta kun mikään suhde. Kauaan sitten taas en koskaan ole sinkkuna viihtynytkään. Oon nykyisenkin miehen kanssa alusta asti odottanut millon ne eroajatukset saapuis, mutta eivät ole vieläkään todellisella tasolla ilmaantuneet. Siis vain sillä leikkifiiliksellä, jota ei kuitenkaan vaikka kuin radikaalisti koittaisi punnita aikoisi toteuttaa. Ainakaan nyt. (Voisko olla, että oltais tässä samassa tilanteessa todella vielä monen vuodenkin kuluttua? Uskomattoman tuntusta, mutta toisaalta, on tää tähänkin mennessä jo mun pisin suhteeni ikinä.)
Päin persettä - se on suhteellista
Wheii... Etukäteen pahoitteluni, näppäimistö ei nimenomaisella hetkellä toimi kovin kaksisesti, eli kirjoitan tätä puoliksi onscreen-näppiksen turvin. Jokunen kirjain saattaa siis jäädä uupumaan lopullisesta versiosta, koitan olla tarkka.
Olen alkanut hiukan niinkun taas tupakoimaan. Kaikki alkoi viattomasta juhla-askista, nyt on meneillään kolmas. Virallisesti en tosin koe tupakoivani, ainakaan vielä. Liikunta on jäänyt helkkarin vähälle laiskuuteni vuoksi, joten siitäkään en saa sysäystä terveellistää tapojani. Arg. Tosin tämän alkavan viikon teemana onkin: Kiloja pois keinolla millä hyvänsä! Jos tupakka lisää kulutusta sen 20 kcal päivässä ja vähentää ruokahalua niin menköön nyt sitten.
Ostin juuri tarjoushinnalla (jes, sattumaa!) ekan kerran tuollasen Nutrilett Quick Start viiden päivän paastosetin. Ja homman nimi nyt ma-pe välillä olisi mennä vain ja ainoastaan sen turvin. Piti tulla ihan tänne uhoamaan etten vaan lipsuisi. Jostain on vaan alotettava. Ja ateriankorvikkeet on mulla aina toiminut kohtuu hyvin. Aiemmat kokemukset tosin rajoittuu vaan yksittäisten aterioiden korvailuihin pelkin jauhepirtelöin ja patukoin. Mutta nyt vedetään tiukkaa linjaa! Ainoastaan purkkaa, sokerittomia pastilleja (jos on pakko), vettä, kahvia, teetä ja yksi salaatti saa tulla noiden diettimiksien ohella päivässä! Nutriletin aamupirtelönkin sekoitan veteen, jotta voin siihen "tarkoitetun" maidon käyttää mielummin kahvissa. :) Ja liikuntaa toki päälle niin paljon kuin noilla pöperöillä pystyy!
Otin eilen (bentsohumpussa??) yhteyttä vanhaan bestikseeni, jolle olen ollut vähän "välit poikki", koska se jätti pitämästä yhteyttä aikoinaan. Tänään olisi kahvittelu edessä. Iik. Hirvittää tollanen sosiaalinen tilanne. Kertoako ja mitä ja miten ja jos en kerro niin mistä vitusta sitte sen kanssa puhun? Tavallaan toki odotan myös semi-innolla, en tiiä!
Olen alkanut hiukan niinkun taas tupakoimaan. Kaikki alkoi viattomasta juhla-askista, nyt on meneillään kolmas. Virallisesti en tosin koe tupakoivani, ainakaan vielä. Liikunta on jäänyt helkkarin vähälle laiskuuteni vuoksi, joten siitäkään en saa sysäystä terveellistää tapojani. Arg. Tosin tämän alkavan viikon teemana onkin: Kiloja pois keinolla millä hyvänsä! Jos tupakka lisää kulutusta sen 20 kcal päivässä ja vähentää ruokahalua niin menköön nyt sitten.
Ostin juuri tarjoushinnalla (jes, sattumaa!) ekan kerran tuollasen Nutrilett Quick Start viiden päivän paastosetin. Ja homman nimi nyt ma-pe välillä olisi mennä vain ja ainoastaan sen turvin. Piti tulla ihan tänne uhoamaan etten vaan lipsuisi. Jostain on vaan alotettava. Ja ateriankorvikkeet on mulla aina toiminut kohtuu hyvin. Aiemmat kokemukset tosin rajoittuu vaan yksittäisten aterioiden korvailuihin pelkin jauhepirtelöin ja patukoin. Mutta nyt vedetään tiukkaa linjaa! Ainoastaan purkkaa, sokerittomia pastilleja (jos on pakko), vettä, kahvia, teetä ja yksi salaatti saa tulla noiden diettimiksien ohella päivässä! Nutriletin aamupirtelönkin sekoitan veteen, jotta voin siihen "tarkoitetun" maidon käyttää mielummin kahvissa. :) Ja liikuntaa toki päälle niin paljon kuin noilla pöperöillä pystyy!
Otin eilen (bentsohumpussa??) yhteyttä vanhaan bestikseeni, jolle olen ollut vähän "välit poikki", koska se jätti pitämästä yhteyttä aikoinaan. Tänään olisi kahvittelu edessä. Iik. Hirvittää tollanen sosiaalinen tilanne. Kertoako ja mitä ja miten ja jos en kerro niin mistä vitusta sitte sen kanssa puhun? Tavallaan toki odotan myös semi-innolla, en tiiä!
perjantaina, syyskuuta 12, 2008
Jee perjantai!
Ja rakkaita terveisiä Hoitajalta. (Jos ette huomanneet, niin olen luovuttanut hänelle oikeuden jo isoon alkukirjaimeenkin.) Kuulostaa jotenkin ivalliselta ja sarkastiselta puhua Hoitajasta, tai saan itse omista teksteistäni jotenkin tosi negatiivisen kuvan hänestä, mutta tähän väliin sitten lienee syytä korostaa ettei suinkaan. Hoitajalta sain tänäänkin ihan puhtaasti uusia objektiivisia ajatuksia elämästäni ja miten minut voi ulkopuolisena ymmärtää. Siitä en osaa sanoa, onko siitä hyötyä (lääkkeistä puhumattakaan...) mutta ihan kiinnostavaa se on.
Jos viime viikon ajattelunaiheeksi jäivät äiti ja lapsuus ja ne kaikki sairaalatoilailut sun muut, niin tällä viikolla esiin pyrkii varmaan sitten syöminen, syömättömyys ja kontrollintarve. Tai ainakin sain sen käsityksen nyt, että tuohon viimeiseen syömisongelmani kaikkineen liittynevät. Iik. En ihan ees malta odottaa mitä oivalluksia SSRI-aivoni keksivätkään tämän aiheen kimpussa lähitulevaisuudessa.
En tiedä onko jokin jälkeissivuvaikutus nyt lääkityksestä mutta tosissaan tuntuu välillä siltä että kehoni tekee yhtä ja aivoni toista. En ikäänkuin ole ihan selkeä yksittäinen kokonainen olento. Valveillaolon harhakuvat ovat väistyneet, mutta kummia unia olen kylläkin päässyt nyt näkemään. Toissaöisessä (tai tyyliin sinnepäin) unessani iso koira puri pienen ruskean chihuahuan katki vyötäröstä. :/ Uni häiritsikin sitten semisti koko loppupäivän, vaikka olin kyllä samana yönä nähnyt jotain batmanuntakin.
Aarg. Viinaa tekee mieli mutta ajatus siitä seuraavasta krapulasta on jotekin erityisen paljon hanurista tällä hetkellä. Krapulassa maailma on niin synkkä ja haluaisin pitää kiinni ajatuksestani että edistyn jotenkin jonnekin.
Jos viime viikon ajattelunaiheeksi jäivät äiti ja lapsuus ja ne kaikki sairaalatoilailut sun muut, niin tällä viikolla esiin pyrkii varmaan sitten syöminen, syömättömyys ja kontrollintarve. Tai ainakin sain sen käsityksen nyt, että tuohon viimeiseen syömisongelmani kaikkineen liittynevät. Iik. En ihan ees malta odottaa mitä oivalluksia SSRI-aivoni keksivätkään tämän aiheen kimpussa lähitulevaisuudessa.
En tiedä onko jokin jälkeissivuvaikutus nyt lääkityksestä mutta tosissaan tuntuu välillä siltä että kehoni tekee yhtä ja aivoni toista. En ikäänkuin ole ihan selkeä yksittäinen kokonainen olento. Valveillaolon harhakuvat ovat väistyneet, mutta kummia unia olen kylläkin päässyt nyt näkemään. Toissaöisessä (tai tyyliin sinnepäin) unessani iso koira puri pienen ruskean chihuahuan katki vyötäröstä. :/ Uni häiritsikin sitten semisti koko loppupäivän, vaikka olin kyllä samana yönä nähnyt jotain batmanuntakin.
Aarg. Viinaa tekee mieli mutta ajatus siitä seuraavasta krapulasta on jotekin erityisen paljon hanurista tällä hetkellä. Krapulassa maailma on niin synkkä ja haluaisin pitää kiinni ajatuksestani että edistyn jotenkin jonnekin.
torstaina, syyskuuta 11, 2008
Irony?
Haha ja haha! Melkein viikko sitten hoitaja-psyykkaajani kysyi kun puhuimme äitini kausittaisesta alkoholismista (ja olin siis kertonut äidin parhaillaan viettävän selvää kautta) että enkö sitten kykenisi uskomaan että tuo viinasta pidättäytyminen voisi olla pysyvääkin. Mulla meni siinä keskustelutilanteessa ihan hetkeksi henkiset pasmat sekasin (tuskin se ulospäin näkyi - oon aika taitava tollasessa) mutta totesin että enpä oikeestaan, et saattaahan se mutta en kyllä jaksais uskoa, tollasta se on ollut jo vuodet. Ja kappas kappas tsädääm oletettavasti ryyppykausi päällä nyt tyyliin kolmatta päivää! Onko normaalia että koen itsetyytyväisyyttä ja vahingoniloa koska tunnen äitini paremmin kuin Hoitaja?
tiistaina, syyskuuta 09, 2008
maanantaina, syyskuuta 08, 2008
Lupauksia, odotuksia.
Terve taas rakkaat kasvottomat kuulijani (joita siis on). Tietokoneeni on tekemässä hiljaista kuolemaa ja siksi olen männäpäivinä joutunut jättämään postauksen kesken ekaan tai tokaan lauseeseen koska ekana päivänä näppis ei tyyliin toiminut ollenkaan ja niin hullu en ole että onscreenin ja hiiren avulla nakuttelisin tuntemuksiani ruudulle. :/ Toisena päivänä ongelma olivat yksittäiset, mutta erittäin olennaiset, kirjaimet, kai ainakin hoo ja gee ja yy ja tee. Nice. Lupaan hankkia uuden koneen viimeistään jouluun mennessä. Ja lupaan yrittää pelastaa kaiken tärkeän tältä vanhalta koneelta ennen sitä toistaiseksi olemattoman superkovalevyn turviin. Kaksi suurta hankintaa siis edessä. Kun nyt selviytyisin ensin takaisin työelämääni ansaitsemaankin jtn.
Luentojen määrää oon jo rehdisti karsinut. Ei siis tiedossa mitään viittäkymmentä opintopistettä tältä syksyltä. Ehkäpäs tyytyisin siihen kolmeenkymmeneenkin tätä menoa. Sitkeästi yritän nyt tuudittautua tähän EI-STRESSIÄ -olotilaan. Vähemmän kaikkea - työtä, koulua, viinaa, rahanmenoa, ihan kaikkea. En osaa, mutta toisaalta tänään ajatus paluusta töihin ensi viikolla hirvittää. Tavallaan tosin huojentaa. Hemmetin ristiriitaista.
Viimeisen juttelutuokion hoitajan kanssa jälkeen oon ollut melko polla tiltissä. Muisteltiin äidin pipien kohokohtia ja raskasta lukioaikaani häntä hoivatessa. Koko juttelun jälkeen mieleen pulpahteli lisäasioita, joita en kertonut hoitajalle. Pahoja asioita. Sellasia siis joita en kerro tai edes mainitse, koska ite en piittaa niitä muistella. En edes ihan täysin muistakaan kun ovat ehkä aikoinaan olleet vähän raskaita käsitellä. Ajattelin ensi kerralla uskoutua hoitajalle jos olosuhteet ovat otolliset. Harjoittelen nyt (tiedossa ennenjulkaisematonta avautumista).
1. MINÄ MUISTAN. Kuolemansa jälkeen äitini pyhimykseksi kohkaama isäni väkivalloinkohteli äitiäni kun olin veljeni kanssa pieni. Ehkä ihan löikin, mutta ainakin töni ja kaatoi. Useita kertoja. Ei enää sitten kun olin vanhempi. Olettaisin että ainakin joskus on riitojen aiheena ollut raha, koska muistan joskus vieneeni tappelun jälkeen lattialla itkevälle äidilleni omia säästöjäni (siis jotain kymmen- ja kakskytpennisiä muovikupissa). Kyynel.
2. EN HALUNNUT TIETÄÄ. Äitini seksi- ja raiskaustarinoita, vaikka sainkin ne kuulla.
3. EHKÄ ELÄMÄNI KAUHEIN HETKI. Saavuin Auroran suljetulle psykiatriselle ja heti kun hoitaja päästi sisään kuulin käytävää pitkin äitini huutavan huoneestaan nimeäni. Päästyäni huoneeseen tämä makasi sairaalavaatteissa tukka sekaisin sängyn vieressä lattialla sekaisin ja itki ja toisteli nimeäni. Lääkäri olivat sulkeneet mielitautiosastolle, vaikka näin ja kerroin vian olevan fyysinen. Toivotonta, mahdotonta, katkeraa, turhauttavaa, kauheinta. Tämän yksittäisen hetken olen ilmeisesti yrittänyt tiedostamattani unohtaa, koska viimeisten päivien aikana tapahtumasta on palannut pieniä osia mieleeni pikkuhiljaa sen jälkeen kun sitä aktiivisesti muistelin hoitajalta kotiin kulkiessani.
Nojuu. Olen puhunut. Saisi vaan tämän vielä hoitajallekin kerrottua, ehkä siltä jotain objektiivista kommenttia taas saisi. Voi kuinka se onkaan ihanaa, että joku on kerrankin mun puolella ja vieläpä antaa uusia ajatuksia.
Luentojen määrää oon jo rehdisti karsinut. Ei siis tiedossa mitään viittäkymmentä opintopistettä tältä syksyltä. Ehkäpäs tyytyisin siihen kolmeenkymmeneenkin tätä menoa. Sitkeästi yritän nyt tuudittautua tähän EI-STRESSIÄ -olotilaan. Vähemmän kaikkea - työtä, koulua, viinaa, rahanmenoa, ihan kaikkea. En osaa, mutta toisaalta tänään ajatus paluusta töihin ensi viikolla hirvittää. Tavallaan tosin huojentaa. Hemmetin ristiriitaista.
Viimeisen juttelutuokion hoitajan kanssa jälkeen oon ollut melko polla tiltissä. Muisteltiin äidin pipien kohokohtia ja raskasta lukioaikaani häntä hoivatessa. Koko juttelun jälkeen mieleen pulpahteli lisäasioita, joita en kertonut hoitajalle. Pahoja asioita. Sellasia siis joita en kerro tai edes mainitse, koska ite en piittaa niitä muistella. En edes ihan täysin muistakaan kun ovat ehkä aikoinaan olleet vähän raskaita käsitellä. Ajattelin ensi kerralla uskoutua hoitajalle jos olosuhteet ovat otolliset. Harjoittelen nyt (tiedossa ennenjulkaisematonta avautumista).
1. MINÄ MUISTAN. Kuolemansa jälkeen äitini pyhimykseksi kohkaama isäni väkivalloinkohteli äitiäni kun olin veljeni kanssa pieni. Ehkä ihan löikin, mutta ainakin töni ja kaatoi. Useita kertoja. Ei enää sitten kun olin vanhempi. Olettaisin että ainakin joskus on riitojen aiheena ollut raha, koska muistan joskus vieneeni tappelun jälkeen lattialla itkevälle äidilleni omia säästöjäni (siis jotain kymmen- ja kakskytpennisiä muovikupissa). Kyynel.
2. EN HALUNNUT TIETÄÄ. Äitini seksi- ja raiskaustarinoita, vaikka sainkin ne kuulla.
3. EHKÄ ELÄMÄNI KAUHEIN HETKI. Saavuin Auroran suljetulle psykiatriselle ja heti kun hoitaja päästi sisään kuulin käytävää pitkin äitini huutavan huoneestaan nimeäni. Päästyäni huoneeseen tämä makasi sairaalavaatteissa tukka sekaisin sängyn vieressä lattialla sekaisin ja itki ja toisteli nimeäni. Lääkäri olivat sulkeneet mielitautiosastolle, vaikka näin ja kerroin vian olevan fyysinen. Toivotonta, mahdotonta, katkeraa, turhauttavaa, kauheinta. Tämän yksittäisen hetken olen ilmeisesti yrittänyt tiedostamattani unohtaa, koska viimeisten päivien aikana tapahtumasta on palannut pieniä osia mieleeni pikkuhiljaa sen jälkeen kun sitä aktiivisesti muistelin hoitajalta kotiin kulkiessani.
Nojuu. Olen puhunut. Saisi vaan tämän vielä hoitajallekin kerrottua, ehkä siltä jotain objektiivista kommenttia taas saisi. Voi kuinka se onkaan ihanaa, että joku on kerrankin mun puolella ja vieläpä antaa uusia ajatuksia.
keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008
7 leffaa ja 100 muuta ajanvietettä.
Laitoin mielenkiinnosta jokin aika sitten tuon kämäsen kävijälaskurin tänne. Tuo ei mitään koneen osoitteita tosiaan tunnista, vaan ainoastaan sivun latausten määrän, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Tähän mennessä kun olen sokeasti olettanut, ettei näitä tekstejä kukaan lue. Ja että sivua lataa joku whoever jostain whereever-landiasta ihan vaan vahingossa. Voipi ollakin, mutta joku muukin tätä lataa kuin minä aina postauksen jälkeen ulkoasua tarkastellessani!
Nojoo, asiaan. Kolmas lääkityspäivä meneillään. Ällö olo alkaa jo pikkuhiljaa väistyä. Nälkää tai ruokahalua ei juuri ole ollenkaan. Serotoniinistopparini vaikutus näihin syömisasioihin on vähän kaksipiippuinen juttu. Kaksi päivää on ollut tuolta osaltaan ns. minihelvettiä. Ei nälkää = en syö mitään = syön illalla kauheat kasat sokeria koska "en oo kuitenkaan syöny tänään mitään" ja koska olen onneton sokeririippuvuuden tapaorja. Toisaalta paino ei ole tuolla menettelyllä ollut moksiskaan, mutta hei haloo, jos jättäisin ne karkit pois oisin laihtunut, LAIHTUNUT, tai jos oisin niiden kalorien tilalla syönyt jotain oikeeta oisin hyväkuntosempi, kauniimpi, terveempi, suorituskykyisempi, jne. jne. Onneksi tärkeintä on se, etten liho.
Faktahan kuitenkin on, että ko pillereitä tyrkitään suurina annoksina myös esimerkiksi bulimikoille. Eli teoriassa näillä siis olisi mahdollista myös jollain tasolla kontrolloida ruokajuttuja. Tänään kun ällöys on väistymässä oon nyt lähtenyt liikenteeseen tällä mielellä. Syönyt vaikkei oo nälkä ja vaan sopivan vähän ja "hyviä" ruokia. (Tähän mennessä vadelmia ja rahkan, 2 kahvia, 2 valkuaista ja appelsiinin.) Näin kun sais nyt jatkumaan. Cheers.
Väsymys vaivaa silti yhä. Eilen nukuin yli puoleen päivään ja loppupäivä oli tuskaisa. Kaikin puolin kauhea olo. Silti sain ihan fine unta yöksi ja nousin vasta kymmenen pintaan. Herääminen on vaikeaa ja koko ajan voisi mennä nukkumaan. Ihan ok nyt saikulla, mutta entäs koulussa tai töissä? Ja jatkuuko tää ees? Googlen saloista olen nyt oppinut että pienet pillerini pääsääntöisesti aiheuttaisivat pidemmällä tähtäimellä unettomuutta. Sitä siis odotan riemulla ja koitan nauttia nykyisistä unenlahjoista. Uni on hieman samanlaista kuin pitkän bentsokauden jälkeen ekana yönä ilman bentsoja. Alkuun pyörii sängyssä ajatuksen muka kirkkaina, mutta yhtäkkiä whuum onkin jossain sumuisessa päänsärkyisessä unien ihmemaassa rämpimässä. Siellä on hyvä olla, mutta kun koittaa päästä pois pää onkin täynnä vaahtomuovia, suu ja huulet kuivina, silmien takana painetta ja vartalo turta. Herääminen on tuskaa. Siksi tänäänkin siis 2 kahvia aamusella elokuvan ääressä, vaikka teoriassa leikin lopettaneeni kahvinjuonnin.
Lopetin e-pillerit tänään. Jos niissä nyt vaikka olisi jotain syytä olotiloilleni. En tiiä. Mut en vaan piittais jotenkin syödä sekä niitä että jotain fakin mielialalääkitystä. Yhdessäkin vakilääkityksessä jo tarpeeksi. Saa nyt nähdä miten iho alkaa kukkia ja kuukautiskivut kaataa petiin ja tukka putoaa päästä ja niin edelleen. Koitan vaikka repiä jostain rahaa kosmetologille ja toisaalta se luonnollisesti säännöllisenä ja tuttuna kulkeva kuukautiskierto ovulaatiokipuineen ja muutoksineen on myös aina ollut mulle tosi "nautinnollinen" juttu omalla kierolla tavallaan.
Tänään on ollut tähän asti kohtuu hyvä päivä. Oon innostunut elokuvien katteluun, siivoiluun ja jopa muusikkiakin teki pitkästä aikaa ihan mieli kuunnella. Suunnittelen jo vähän varovasti tulevaisuutta. Tosin vain sairasloman loppuun asti. Huomisia luentoja puhumattakaan tulevista työvuoroista, tms. en uskalla edes sivuta. Ehkä sitten huomenna. Jospa tää nyt tästä alko tasottumaan.
Nojoo, asiaan. Kolmas lääkityspäivä meneillään. Ällö olo alkaa jo pikkuhiljaa väistyä. Nälkää tai ruokahalua ei juuri ole ollenkaan. Serotoniinistopparini vaikutus näihin syömisasioihin on vähän kaksipiippuinen juttu. Kaksi päivää on ollut tuolta osaltaan ns. minihelvettiä. Ei nälkää = en syö mitään = syön illalla kauheat kasat sokeria koska "en oo kuitenkaan syöny tänään mitään" ja koska olen onneton sokeririippuvuuden tapaorja. Toisaalta paino ei ole tuolla menettelyllä ollut moksiskaan, mutta hei haloo, jos jättäisin ne karkit pois oisin laihtunut, LAIHTUNUT, tai jos oisin niiden kalorien tilalla syönyt jotain oikeeta oisin hyväkuntosempi, kauniimpi, terveempi, suorituskykyisempi, jne. jne. Onneksi tärkeintä on se, etten liho.
Faktahan kuitenkin on, että ko pillereitä tyrkitään suurina annoksina myös esimerkiksi bulimikoille. Eli teoriassa näillä siis olisi mahdollista myös jollain tasolla kontrolloida ruokajuttuja. Tänään kun ällöys on väistymässä oon nyt lähtenyt liikenteeseen tällä mielellä. Syönyt vaikkei oo nälkä ja vaan sopivan vähän ja "hyviä" ruokia. (Tähän mennessä vadelmia ja rahkan, 2 kahvia, 2 valkuaista ja appelsiinin.) Näin kun sais nyt jatkumaan. Cheers.
Väsymys vaivaa silti yhä. Eilen nukuin yli puoleen päivään ja loppupäivä oli tuskaisa. Kaikin puolin kauhea olo. Silti sain ihan fine unta yöksi ja nousin vasta kymmenen pintaan. Herääminen on vaikeaa ja koko ajan voisi mennä nukkumaan. Ihan ok nyt saikulla, mutta entäs koulussa tai töissä? Ja jatkuuko tää ees? Googlen saloista olen nyt oppinut että pienet pillerini pääsääntöisesti aiheuttaisivat pidemmällä tähtäimellä unettomuutta. Sitä siis odotan riemulla ja koitan nauttia nykyisistä unenlahjoista. Uni on hieman samanlaista kuin pitkän bentsokauden jälkeen ekana yönä ilman bentsoja. Alkuun pyörii sängyssä ajatuksen muka kirkkaina, mutta yhtäkkiä whuum onkin jossain sumuisessa päänsärkyisessä unien ihmemaassa rämpimässä. Siellä on hyvä olla, mutta kun koittaa päästä pois pää onkin täynnä vaahtomuovia, suu ja huulet kuivina, silmien takana painetta ja vartalo turta. Herääminen on tuskaa. Siksi tänäänkin siis 2 kahvia aamusella elokuvan ääressä, vaikka teoriassa leikin lopettaneeni kahvinjuonnin.
Lopetin e-pillerit tänään. Jos niissä nyt vaikka olisi jotain syytä olotiloilleni. En tiiä. Mut en vaan piittais jotenkin syödä sekä niitä että jotain fakin mielialalääkitystä. Yhdessäkin vakilääkityksessä jo tarpeeksi. Saa nyt nähdä miten iho alkaa kukkia ja kuukautiskivut kaataa petiin ja tukka putoaa päästä ja niin edelleen. Koitan vaikka repiä jostain rahaa kosmetologille ja toisaalta se luonnollisesti säännöllisenä ja tuttuna kulkeva kuukautiskierto ovulaatiokipuineen ja muutoksineen on myös aina ollut mulle tosi "nautinnollinen" juttu omalla kierolla tavallaan.
Tänään on ollut tähän asti kohtuu hyvä päivä. Oon innostunut elokuvien katteluun, siivoiluun ja jopa muusikkiakin teki pitkästä aikaa ihan mieli kuunnella. Suunnittelen jo vähän varovasti tulevaisuutta. Tosin vain sairasloman loppuun asti. Huomisia luentoja puhumattakaan tulevista työvuoroista, tms. en uskalla edes sivuta. Ehkä sitten huomenna. Jospa tää nyt tästä alko tasottumaan.
maanantaina, syyskuuta 01, 2008
Nappia naamaan!
No...
En nyt tiiä YMMÄRSIKÖ se lääkäri juuri mitään, mutta pilleriresepti kourassa ja pari viikkoa saikkua kädessäni sieltä tänä aamuna poistuin. Huomenna menen vielä antamaan veri- sun muita näytteitä, en tiiä tarkalleen miksi, mutta ihan kiva tietty että tarkistavat kaiken olevan ok. Toivottavasti bentsot ja tramali ei vaan näkyis ihan piikki lihassa kaikelle terveydenhuoltokansalle. :/ No tuskimpa, jos ne vaan sairauksia ettivät... Eikös sellaset huume- ja muut testit oo erikseen? Sen näkee sitten.
Bentsot heitin mäkeen ja aion nyt todella rehdisti jatkaa vaan noilla määrätyillä serotoniinistoppareilla. Yksi, myöhemmin ehkä kaksi sellasta päivässä, sairaslomapotemista ja oloni pohtimista. Muutaman päivän päästä taas hoitajan luo. Eli pääkoppapotemiset sikäli kunnossa kun voi olla, kunhan vielä saisin reseptin niihin pillereihin joilla voisi lopettaa syömisen.
En nyt tiiä YMMÄRSIKÖ se lääkäri juuri mitään, mutta pilleriresepti kourassa ja pari viikkoa saikkua kädessäni sieltä tänä aamuna poistuin. Huomenna menen vielä antamaan veri- sun muita näytteitä, en tiiä tarkalleen miksi, mutta ihan kiva tietty että tarkistavat kaiken olevan ok. Toivottavasti bentsot ja tramali ei vaan näkyis ihan piikki lihassa kaikelle terveydenhuoltokansalle. :/ No tuskimpa, jos ne vaan sairauksia ettivät... Eikös sellaset huume- ja muut testit oo erikseen? Sen näkee sitten.
Bentsot heitin mäkeen ja aion nyt todella rehdisti jatkaa vaan noilla määrätyillä serotoniinistoppareilla. Yksi, myöhemmin ehkä kaksi sellasta päivässä, sairaslomapotemista ja oloni pohtimista. Muutaman päivän päästä taas hoitajan luo. Eli pääkoppapotemiset sikäli kunnossa kun voi olla, kunhan vielä saisin reseptin niihin pillereihin joilla voisi lopettaa syömisen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
