Lupauksia, odotuksia.

Terve taas rakkaat kasvottomat kuulijani (joita siis on). Tietokoneeni on tekemässä hiljaista kuolemaa ja siksi olen männäpäivinä joutunut jättämään postauksen kesken ekaan tai tokaan lauseeseen koska ekana päivänä näppis ei tyyliin toiminut ollenkaan ja niin hullu en ole että onscreenin ja hiiren avulla nakuttelisin tuntemuksiani ruudulle. :/ Toisena päivänä ongelma olivat yksittäiset, mutta erittäin olennaiset, kirjaimet, kai ainakin hoo ja gee ja yy ja tee. Nice. Lupaan hankkia uuden koneen viimeistään jouluun mennessä. Ja lupaan yrittää pelastaa kaiken tärkeän tältä vanhalta koneelta ennen sitä toistaiseksi olemattoman superkovalevyn turviin. Kaksi suurta hankintaa siis edessä. Kun nyt selviytyisin ensin takaisin työelämääni ansaitsemaankin jtn.

Luentojen määrää oon jo rehdisti karsinut. Ei siis tiedossa mitään viittäkymmentä opintopistettä tältä syksyltä. Ehkäpäs tyytyisin siihen kolmeenkymmeneenkin tätä menoa. Sitkeästi yritän nyt tuudittautua tähän EI-STRESSIÄ -olotilaan. Vähemmän kaikkea - työtä, koulua, viinaa, rahanmenoa, ihan kaikkea. En osaa, mutta toisaalta tänään ajatus paluusta töihin ensi viikolla hirvittää. Tavallaan tosin huojentaa. Hemmetin ristiriitaista.

Viimeisen juttelutuokion hoitajan kanssa jälkeen oon ollut melko polla tiltissä. Muisteltiin äidin pipien kohokohtia ja raskasta lukioaikaani häntä hoivatessa. Koko juttelun jälkeen mieleen pulpahteli lisäasioita, joita en kertonut hoitajalle. Pahoja asioita. Sellasia siis joita en kerro tai edes mainitse, koska ite en piittaa niitä muistella. En edes ihan täysin muistakaan kun ovat ehkä aikoinaan olleet vähän raskaita käsitellä. Ajattelin ensi kerralla uskoutua hoitajalle jos olosuhteet ovat otolliset. Harjoittelen nyt (tiedossa ennenjulkaisematonta avautumista).

1. MINÄ MUISTAN. Kuolemansa jälkeen äitini pyhimykseksi kohkaama isäni väkivalloinkohteli äitiäni kun olin veljeni kanssa pieni. Ehkä ihan löikin, mutta ainakin töni ja kaatoi. Useita kertoja. Ei enää sitten kun olin vanhempi. Olettaisin että ainakin joskus on riitojen aiheena ollut raha, koska muistan joskus vieneeni tappelun jälkeen lattialla itkevälle äidilleni omia säästöjäni (siis jotain kymmen- ja kakskytpennisiä muovikupissa). Kyynel.

2. EN HALUNNUT TIETÄÄ. Äitini seksi- ja raiskaustarinoita, vaikka sainkin ne kuulla.

3. EHKÄ ELÄMÄNI KAUHEIN HETKI. Saavuin Auroran suljetulle psykiatriselle ja heti kun hoitaja päästi sisään kuulin käytävää pitkin äitini huutavan huoneestaan nimeäni. Päästyäni huoneeseen tämä makasi sairaalavaatteissa tukka sekaisin sängyn vieressä lattialla sekaisin ja itki ja toisteli nimeäni. Lääkäri olivat sulkeneet mielitautiosastolle, vaikka näin ja kerroin vian olevan fyysinen. Toivotonta, mahdotonta, katkeraa, turhauttavaa, kauheinta. Tämän yksittäisen hetken olen ilmeisesti yrittänyt tiedostamattani unohtaa, koska viimeisten päivien aikana tapahtumasta on palannut pieniä osia mieleeni pikkuhiljaa sen jälkeen kun sitä aktiivisesti muistelin hoitajalta kotiin kulkiessani.

Nojuu. Olen puhunut. Saisi vaan tämän vielä hoitajallekin kerrottua, ehkä siltä jotain objektiivista kommenttia taas saisi. Voi kuinka se onkaan ihanaa, että joku on kerrankin mun puolella ja vieläpä antaa uusia ajatuksia.