Kuntoilukausi.

Jos yksi todella uskomattoman hyvä puoli tästä kaikesta viime aikojen säädöstä on pakko sanoa, niin se on kyllä aivan hillitön juoksuinto. Oon ihan tosissaan villiintynyt nyt seuraavan tulevan maratonin treenaamiseen ja tehnyt kalenterin väliin ihan aidon oman harjoitusohjelmankin. Tuntuu yyberhyvältä. Kunto ehti sen verran tossa välilä ryypätessä ja tupakoidessa rapaantua, ja nyt sen sitten tunteekin suonissa vaan kohisten kohoavan taas ennalleen. Ja siitä tulevaisuudessa vielä ylikin. Tupakkia on jälellä ehkä noin 30 kipaletta ja niiden jälkeen olen ajatellut sitten palata takaisin suurinpiirtein nollatoleranssiin. Siis siten, etten itse osta, vaan korkeintaan illanvietossa pummin jos siltä tuntuu. Ja ihan siis tuon kunnonkohotuksen vuoksi. Paino nyt on luonnollisesti iloinen plussa joka liikkumisesta väistämättä seuraa. :) Enkä ole juuri liikaa syönytkään, melkein liian vähän urheilijaksi, mutta minkäs sitä tiikeri raidoilleen mahtaa. Tuntuu hyvältä syödä liian vähän. :/

Uusi Mies on poissa, eikä siis tavata. Hintsun oloisesti vastaa tekstareihinikaan. Realistisesti epäilen sen johtuvan vain miehisistä suhtautumistavoista tekstaamiseen, kun ei raukka keksi kirjoitettavaa, tms. mutta toisaalta myönnän kyllä että syynä voisi olla myös a) etten minä kiinnosta, b) että on joku toinen nainen, c) hän ei halua "vakiintua" liikaa. Mutta jotenkin a:ta en voi kuvitella todeksi (siis oonhan mä mä!), b:kin tuntuu vähän kaukaa haetulta tälle ikisinkulle (vaikka mistä sitä koskaan tietää), joten oletan yhdistelmäksi pelkän tekstausvastahankaisuuden EHKÄ yhdistettynä tuohon c:hen. Menikös mutkikkaaksi...

Uutta asuntoa odottelen valtaisalla innolla. Minä yksin, minun yksiössä, minun kamoinen, minä, jee. Toisaalta elo exänkin kanssa hoituu omalta osaltani kohtuuhyvin nyt. Pelkään vain että hänelle tulee irrottautumisongelmia. Mutta väistämätöntähän se on että niitä tulee, muutti erilleen sitten kuinka pian vaan. Mahd pian toivottavasti kuitenkin.

Uusi työ on ihana. Oon ihan koukussa. Harmi että raha-asiat sukkaa, pitäis oikeesti kiristää nyt kukkaroa, koska muuttaminen tunnetusti syö aina liikaa. Tarvin ainakin kahvinkeittimen, pöydän, tuoleja ja ehkä jonkin ison lipastonkin vielä. Voi räkä. Vaikka sisustaminen on kyllä ihanaa. Olis vaan rajattomat budjetit sitä varten. Mut ei, nyt kun on tää lamakin.

Iih!

Että apua vaan, taidan olla ihastumassa. Uuteen Mieheen. Siitä lisää kohta.

Vanhan miehen lemppasin periaatteessa tosiaan to-iltana nyt siis 12 päivää sitten. En tosin ihan ensitöikseni täräyttänyt mitään järkyttäviä tunteenpurkauksia peliin, vaan sanoin etten enää halua olla yhdessä hänen kanssaan. Ja voi tätä aikaa tässä välillä. Oikeastaan nyt vasta ympäristö puhumattakaan miehestä alkaa olla millään lailla sujut asian kanssa. Itse olen siis koko ajan, kertaalleen myös Hoitajan kanssa, puinut asiaa olan takaa ja ratkaisu tuntuu koko ajan oikeammalta ja oikeammalta. Niin täydellisen parin kuin ehkä muodostimmekin. Ekat yöt eron jälkeen nukuttiin vielä samassa pedissäkin ja muutenkin aika estoitta pyörittiin kotosalla vanhasta tottumuksesta, mutta linja on kyllä tiukentunut ja tiukentuu koko ajan. Itse odotan asunnon vapautumista ja mies on aloittamassa sellaisen etsiskelyä. Tosin sillä menee varmaan nopeammin tuo homma kun raha ei ole välttämättä se maailman suurin ongelma. Eli näin.

En jäänyt kiinni, en ole jäänyt kiinni, en ole kertonut pettämisestä, enkä kerro. Julmaa ehkä, mutta en vain raaski tai voi. Ehkä sitten joskus ajan päästä kun pöly on laskeutunut.

Ja Uusi Mies sitten. On edelleen ihana. Tietysti osa on uutuudenviehätystä, mutta samapa tuo. Neljästi olen hänet tavannut nyt ja kahdella kerroista ollaan pantu. Toissapäivänä kysyin tapaako hän mua vain seksin takia ja vastaus tuohon oli että "en, arvasin että kysyt ja sen takia en oo ees tänään vongannu". Lopputuloksena yön yli kiehnäämistä ja nukkumista, ei seksiä. Tänään menen ehkä taas. Ja voisin kyllä kernaasti antaa. Mistä mä tiedän etten loppujen lopuksi itekin halua vain seksiä koska meitä ei oikeasti kovin moni asia muuten yhdistä? Nautin kyllä tästä sitoutumattomuudesta ja kaiken arvaamattomuudesta. Yhtä suurta kysymysmerkkiä koko tulevaisuus.

Vatsakramppeja.

Jotain positiivistakin! Menkat! Ainakaan en oo itteäni onnistunut tän kaiken keskellä raskaaksi hujauttamaan. Ihan hyvään saumaan osuvatkin, koska tuskin tänään tai tuo huomenna tulen Toisen Miehen seuraan päätymään.

Kerroin eilen kahdelle ystävälleni Uudesta Miehestä (huomioi muuttunut nimistatus :). Toiselle kaverillepa menin sit humalaspäissäni vieläpä avautumaan tästä mahdollisesta bipolaarisesta diagnoosistani. Tosin se ehkä teki hyvää, sillä sain vielä yhden objektiivisen ja ainakin pitkäaikaiseen tarkkailuun perustuvan kommentin.

"Hulluhan sä oot aina ollu, mut en mä nyt tiiä onks siitä mitään haittaa."

Kiintoisaa.

Kaiken tämän lisäksi halusi kuningas alkoholi vielä tekstata yölliset terveisen Uudelle Miehelle että tämä on saanut kahden ystäväni siunauksen. Muistaakseni lisäsin vielä jotain muutakin noloa. Voi yäk. Nyt arvon taas tätä perinteistä. Tekstata, soittaa, vaiko eikö mitään mieluiten... Tulee ihan lapsuus ja kaikki muut rakastumiset, hoidot sun muut oikein liutana mieleen. Vaikka koitankin ajatella, että tällä kertaa on erilaista. Mä EN rakastu, EN roiku, toimin kaikin puolin rationaalisena sinkkuyksilönä, tietysti toivon että muhun rakastutaan, mutta että onnistuisin itse jollain lailla säilymään yhtä aikaisesti sinkkuna että nauttimaan Uudesta Miehestä ja näistä ihanista jännitysfiiliksistä.

Tavallaan voin vapaasti tehdä Uuden Miehen kanssa mitä vain. Sehän se ehkä hänen ihanuuttaan sitten lisääkin. Voin olla päätön ja posketon, tekstata ihan miltä tuntuu, soittaa työpuhelimesta vain jutellakseni "koska ei tuu puhelinlaskua" ja silti hän vain pitää mua ihanana. (Ainakin näin väittää.) Toisaalta samalla voidaan myös olla pitämättä yhteyttä, eri paikkakunnilla, eri piireistä ja elämäntilanteista, ja se ei muuta faktoja. Enpä nyt saanut vieläkään päätettyä tekstaanko semi-selitysviestin yöllisen superihananmangolassidrinkkini intoilusta avautua kavereilleni naisten vessassa vai odotanko viestiä häneltä. Todennäköisesti odotan iltaan asti, kunnes en enää jaksa ja sitten tekstaan. :)

Olenko julma, kun en keskity yhtään exän tunteisiin? Mieti eroa, märehdi ja vollota sängyn pohjalla?

Kaksisuuntainen?

No jopas jotakin. Ilmeisesti olen nyt saamassa tän muun suon lisäksi vielä uuden diagnoosileiman otsaani, tai oikeammin mieleeni. Lääkärisetä on suunnitellut varalleni seuraavaksi litium-lääkitystä. Mitähän vittua. Kokemuksia, mielipiteitä anyone? (Sikäli kun ketään kuuntelisin muuta kuin häiriintynyttä mieltäni, mutta saa sitä reaktionsa mun tietoon tuoda.)

Itse kun tällä hetkellä ajattelen, ettei tuollainen kaksisuuntaisuus pidä paikkaansa. Okei, on tietysti totta, että alle pari kuukautta sitten en kyennyt töissä käymään kun väsytti ja itketti ja ahdisti muka niiiiin hirveästi ja toisaalta parhaillani kasailen eteeni vaikka minkälaisia koitoksia, suunnitelmia ja vaihdan työtä ja miestä ja kasvatan visalaskua viimestä päivää aivan yltiöenergisenä. Mutta sehän olen silti vain minä! Mä oon spotaani. Ja aktiivinen ja vilkas ja ylikierroksilla. Siis aina silloin kun on ns. hyvä fiilis, eikä mitään potutusmasista. Ymmärrän toisaalta Hoitajan mielipiteen, että käyttäytymiseni ei ole normaalia. Samalla en kuitenkaan halua ajatella tai uskoa mahdollisuutta että mitään seuraavaa masennuskautta koskaan tulisi. Ja vielä lisäksi pieni siivu minusta ei tykkää tästä vauhdikkuudestani (jota siis hypomaniaksi nämä mun ammattilaiseni kutsuvat). Että kiva juu. Lisää lääkkeitä ja pää sekas. En kyllä haluais mikskään tunteettomaksi zombiksikaan millaan tableteilla. (Joo, olen taas lukenut aamupäivän netistä kaikkia mahdollisia litiumin haittavaikutuksia ja moitteita.) Onneksi asialla ei ilmeisesti tulla mitenkään kiirehtimään, vaan ensin katsellaan miten tasoitun edellisistä napeistani ja sitten vasta todenteolla aletaan miettiä tulevia.

Toinen Mies on i-h-a-n-a, vaikkakaan en sitä edes tahtoisi ääneen sanoa. Ei mun tyyppiä. Mutta ihana. Mies taas lähinnä ärsyttää. Mutta kuten Hoitajakin sanoi, en saisi nyt hätiköidä. Annan tilanteen kypsyä ja katson sitten. Toista Miestä tuskin näen vähään aikaan ja koulua ja töitäkin olisi. Yritän siis nyt arkisten askareiden parissa keskittyä vaan pohtimaan eroasiaa ja jotenkin työstämään sitä. Itkettänyt on / olisi, mutta pisaraakaan en ole / en ole saanut tiristettyä. Hm.

Seksiä.

Nyt sitä saa, nyt sitä saa.

Hienointahan tässä kaikessa on se, etten oikeastaan voi "syyttää" tai moittia seksiä Miehen kanssa yhtään mistään. No, täytyy toki myöntää, että on mulla epäilykseni ollut aina, etten ole koskaan saanut sitä ihan täydellistä seksiä mistään koskaan. Mutta onko sellaista edes? Mieheltä voin toivoa, pyytää, vaatia, ihan miten vain ja varmaan melkein mitä vain, mutta ei mihinkään erityiseen ole ollut tarvetta. Seksi Toisen Miehen kanssa sen sijaan. Öh, noh. En edes oikeastaan tiedä miksi sitä tein kerran, ja nyt sitten eilen toisenkin (no okei tänään kolmannen). Siis noin niinkun joidenkin laadullisten kriteerien mukaan. Onhan se kivaa ollut, niinkun seksi nyt yleensä kun siihen sillä päällä ryhtyy, mutta ehkä se olennaisin pointti on ollut se koko kiihotus siinä. Ei tarvitse tehdä yhtään mitään ja olen heti valmiina ja melko helposti saankin. Jokin uutuudenviehätys ehkä. Ja toisaalta jo pelkästään se läheisyys ns. vieraan kehon kanssa on jotain todella häkellyttävää.

Mutta lapsukaiset, ei hätää. Otin eron. Oon ihan wasted. Onneksionneksi huomenna on hoitaja. Alan varmaan itkeä jo pelkästään kun nään sen.

Syömistä vielä.

Päätin nyt vielä palata päivittämään syömisasiat tänne.

Mutta ensteks toki kiitosta kommenteista ja vastauksena: mieheni kyllä tahtoo seksiä & hän on sinisilmäinen (tai minä oikeasti teininä vanhemmilta peittelyiden ohessa oppinut liian hyväksi valehtelijaksi).

En elä enää nutraillen, vaikka periaatteessa voisin. Tällä hetkellä elän alkoholilla ja gouda-juustolla. Oikeesti. Uskoisin, että en ainakaan ole lihonut, ehkä jopa laihtunut. En vaan "ehdi" syödä. Mikä on ihanaa. En halua mihkään syömishäiriöryhmään, vaikka toki menen jos hoitsu tahtoo ja ehdottaa vielä tällä viikolla. Ennen sellasta ryhmää pitäisi kuitenkin koittaa laihduttaa vielä ainakin 5 kiloa, ja sitähän tuskin ehtii tehdä. :(

Olen jopa herätellyt toivoa, että voisin ns. elää tilanteen mukaan. Jos sallin itselleni karkit, yms. kun sellaisia tahdon, niin ehken tahdokaan niin usein. Tää on nyt toiminut melkein viikon. Koitan kuntoilla niin paljon kun sielu sietää ja rajottaa herkuttelun, mutta herkutella jos "on pakko". Pelkään tosin että tää on joku hetkellinen ohimenevä vaihe. Kohta mässään 24/7 vailla tunnontuskia ja päädyn johkin keskusteluryhmään oikeesti anorektikkojen kanssa ylipainosena. Sit kuolen.

Viiniä ja ysärislovareita.

Iltaapa taas.

Mielialat heilahtelee sinne tänne. Uuden duunipaikan työhöntulotarkastuksessa tänään tunsin oloni aivan sairaalaa vaille totaalikahjoksi. Valehtelin siis pokkana alkoholinkäytöstäni, tupakoinnistani, urheilullisuudestani ja mielenterveyshoidostani. Eikä sekään ollut vaikeaa. Tosin oon aina pitänytkin itteäni taidokkaana valehtelijana. Että pettäminenkin siis voi olla helppoa. Vaikka aina ennen sitä ajatteli, että miten oikeesti onnelliset pariskunnat vois pettää toisiaan, koska siitä jäisi heti kiinni. Kun ollaan kun paita ja peppu. Muttah. Kai sitä etäisyyttä sitten saa ja ottaa kun "tarve" vaatii. Hah. Pettämisentarve siiskö?

En halua jättää miestä. Haluaisin vielä panna sitä toista. Mutten tiedä uskallanko. Pelkään että rakastun tai teen sitten jotain muuta peruuttamatonta tai ylipäänsä inhottaa koko tilanne. Ja samalla ihastuttaa. Jotain tapahtuu! Eilen illalla vähän pohjustin tilannetta omalle miehelle. Kerroin, ettei musta enää tunnu "siltä", ja että suhteen tulevaisuus ahdistaa. Mutta toki kerroin, että puhutaan ja hoidetaan asiaa, jne. As if. No tänään tosin on hiukan tuntunut, että vois se yhteinen tulevaisuus vielä siintää tuolla jossain. En tiiä, mut ehkä. Eihän ne suhteet aina pettämiseen kaadu. Jotkut jatkaa yhdessä, vaikka toinen on pettänyt. Joku taas ei ees koskaan kerro, että on pettänyt, mutta oppii lopulta tavoille ja arvostaa kumppaniaan. Mä voisin sit lopulta toivottavasti kuulua noihin jälkimmäisiin.


Suunnitelma jotakuinkin tää: Voisin ensin hoitaa tän Toisen Miehen "pois kuvioista". Panna sitä muutamasti, pelittää tarpeekseni ja todeta lopulta ettei se vedä vertoja Miehelle. Koska ei vedä. Järki sen kertoo jo nyt, mutta kai mulla on jotain patoutuneita teini-iän sinkkutarpeita, kun haluan kokeilla, tms. Sitten jätän sen, mutta pidän kaverina ja palaan onnellisen uudestaan rakastuneena Miehen syliin. Miltäs kuulostais? Ottaen huomioon, että Toisen Miehen toisella kohtaamiskerralla huomasin siinä (ja sen kavereissa!) jos paljon paljon kaikkia ällöttäviä epäkohtia, joita en vois kuvitella hyväksyväni jos oikeesti jotenkin suhteutuisin sen kanssa. Plus että itse Toinen Mies on alalla joka mua ei kiinnosta pätkääkään, kannattaa väärää poliittista suuntaa, ei harjoita juuri musikaalista elämää ja nuuskaa (voi vee!). Toisaalta se on kohtuuhottis (toistaseksi tarkasteltuna) ja ns. rikas. Mut voi äly. Miksi vertailen, kun en aio ainakaan vaihtaa. Korkeintaan luopua Miehestä ja siirtyä viriilin sinkkuelämän pariin.

Voi pashka. Toisen Miehen piti soittaa tänään ja mun mennä niille, mut ei oo kuulunu. :( Miksi mä haluan että se soittaa? Voisko joku oikeesti kertoa. Onneks meen hoitajalla ylihuomenna. Aattelin kertoo sille kaiken. Ehkä se sanoo jonkun järkevän sanan.

Petos.

No huhhuh. En ehkä enää tunne itseäni, joten en ehkä osin senkään vuoksi ole uskaltanut näyttää sormiani täällä hetkeen. Unohdin koko tuon lääkitysgallupinkin. :) Mutta siitä sen verran vielä, että tohtorisetä oli ihan samaa mieltä kanssani lääkkeiden lopettamisesta. Ne saa mut mahdollisesti ylikierroksille, joten katsotaan millainen olen ilman. Parin viikon päästä uusi aika ja sitten mietitään sitä jatkojuttua. Suuri helpotus mulle. Tosin täytyy myöntää, että viimetekstini jälkeen lähdin baarikierrokselle ja sen seurauksena en pariin kankkuspäivään ollut syönyt lääkkeitä (ke + to) ja perjantaina jätin sitten ottamatta ennen lääkäriä koska aattelin että saan lopettaa. Eli käytännössä oon ollut nyt sitten 6 päivää jo ilman. Ehkä vähän värisyttää välillä, muttei muuta. Nuohan siis olisi kuulunut lopettaa silleen pikkuhiljaa, mutta eipä mitään oireita ole ilmaantunut.

Mutta sitten. Uuteen ja Suureen Ongelmaani, jota myös Toiseksi Mieheksi joku voisi kutsua. Petin miestäni.

Kamalaltapa se näyttää ihan ylös kirjoitettuna, mutta turha enää pyyhkiä kun paskat on jo housuissa. Pitkästä aikaa aivan mahdottomassa humalassa päädyin randommiehen luokse ja harrastin seksiä hänen kanssaan darrassa monta kertaa. Ja en ymmärrä itseäni. Samana päivänä omatunto ei soimannut juurikaan, eikä se oikeastaan nykyäänkään pelkän tuon takia. Enemmänkin sen takia, että olen pitänyt mieheen yhteyttä vieläkin. Ja sitäkään en vaan pysty ymmärtämään että miksi. Onhan se ihana tyyppi, mutta ei niin mun tyyppiäni. En jotenkin pysty kaavailemaan meidän kesken minkäänlaista oikeaa tulevaisuutta, puhumattakaan tietenkään siitä että elän ja asun toisen miehen kanssa. Tosin tätä menoa en tiedä kuinka kauan.

Oon niin hukassa, mutta faktat on tällä hetkellä jotakuinkin tätä:
- En aio kertoa omalle miehelle.
- Haluan pitää tähän uuteen mieheen yhteyttä.
- Hänen kanssaan tuskin haluan kuitenkaan mitään vakavaa.
- Hänen haluistaan en (vielä ainakaan) tiedä kummempaa.
- En enää tiedä mitä haluan nykyiseltä suhteeltani.

Voi vittu. (Jee, se tekstas!)

Jännitystä.

Hm. Jostain syystä työrupeamani päättyminen on saanut minut nyt jotakuinkin päättömälle tuulelle. Pyörin äsken luennolla kuin väkkärä, hankin äitini tietokoneostoksille illaksi, suunnittelen lenkkiä, vedän rössöä kuin viimeistä päivää, kävin työkaverin kanssa baarissa (siis mähän en kaveeraa työkavereiden kanssa?), en pysty keskittymään nyt mihinkään. Täytyi tulla koneelle nyt sepittämään hetkiseksi, jos saisin itseni vähän rauhoittumaan. Taitaa olla turha toivo. Apua, mikä mua vaivaa.

Mietityttää loppuviikon lääkäri ja se "jatko". Mitä mä sille osaan sanoa? Että kaikki on fine, paitsi syömiset päin pyllyä. Töitä paiskin ku hullu, koulu ei kiinnosta pätkääkään, mutta yritän tekemällä tehdä. Rahaa palaa ja haluan laihtua. Mutta oikeestaan koen olevani elämäni kunnossa. Kai. Haluisin sitäpaitsi lopettaa lääkityksen. Tosin bentsoja tosin ottaisin ilolla vastaan nukkumisen ja muun toilailun tueksi, mutta turha niitä on ruinata, kun ne tappaa aivot ja oon näin nuori ja niin edelleen. Sitten toisaalta taas oon nyt tyytyväinen, että vihdoin oon jossain "hoidossa" edes, ettei sitten taas kun seuraavan kerran pohtisin että tarvinko jotain apua, niin tarvisi sellaista pohtia, koska saan jo apua. Eh. :/

Taidan syödä puuroa, palauttaa myöhästyneet kirjat kirjastoon ja soittaa äitille että aikaistetaan treffejä. Ääk. Pakko tehdä tehdä tehdä, ihan vaan ees jotain.

Kiva, ihana & viaton.

Terveissiä hoitsulta. Pitkästä aikaa. Ei siitä sen enempää kun oli silleen semi-ahdistava keissi tänään. Ei mitään menneisyyden ruotimisia, vaan ihan nykyhetken hektisyyden ja syömisten pyörittelyä. Voi olla että menee tovi tässä taas vatvoessa ja omaksuessa. Pitkään mennyt silleen "niin hyvin" ja eilen illalla olin ihan tatti, oisin voinut vaan vollotella sohvalla saikulta tuttuun tyyliin. Tänään taas hoitolasta pois kulkiessani meinasi keskellä manskua tulla tippa linssiin. Tai siis vähän tulikin, mutta sen sain pian loppumaan. Mikähän ihme purkaus keskustelujen päälle sekin oli...

Mut jesh, nyt on jo ens viikon lopulle ihan lääkärikin varauksessa, jopa ihan kunnon aika. Saan sitten ehkä tietää jotakin tulevaisuudestani, tms. Hoitaja on puhunut jostain sh-työryhmästä, mutta kuten yhdessä todettiin se ei ehkä oo ainakaan vielä mun juttu. Vaikka ongelmani myönnänkin, niin enpä tiedä olenko (ainakaan tälläsellä laihis-menestyksellä) valmis varsinaisesti itseni paranteluun esim. jonkun ravitsemusterapeutin kanssa... Oon ihan ällikällä lyöty kyllä vieläkin miten nopeasti se aika aina hoitajan kanssa menee! Ihan hujauksessa. Kai se on se, kun pääsee vain ja ainoastaan itsestään puhumaan... :D

Vauhti siis päällä ja töitä tiedossa mittaamattomasti. Dietti rullaa, paino tullut ihan kivasti ja rauhallista tasatahtia alaspäin. Kohtapa ehkä taas tohdin pistää sen tuohon sivupaneeliinkin näkyville. Tosin en tiedä uskallanko, koska se on sitten niin masentavaa katsella sitä jos vielä satun hieman joskus tästä repsuamaan. Mutta eip, sellasta ei ajatella, ei oo käymässä! Syön vaikka tuota Nutrilettia sitten vuoden päivät. Todellista turvaruokaa kyllä juu.

Täysin kuiva.

Ostin Alkosta kuohuviiniä makeuskategoriasta "täysin kuiva". En oo ees tiennyt että sellasta on. Mitenhän tää eroaa "erittäin kuivasta"? (Haha, varmaan sitten olemalla täysin sitä mitä toinen on vaan erittäin. Eka oikea päivä takana uudessa duunissa (ihanaa on!). Ja kyllä, siitä huolimatta kuppi huulilla että edessä työntäyteinen viikonloppu. Mut onhan sitä ennenkin darrassa duunattu, ei kai sen väliä missä kohteessa. Tästä se alkoholisoituminen alkaa (jatkuu...).

Shoppailin. Liikaa. Noloa. Justiinsa valitin ettei oo rahaa. No miksiköhän? (Saakohan noin kirjottaa... Oon aina ollu vähän epätietonen tollasen -kö ja -hän liitteen käytöstä tuplana samassa sanassa.)

Nutrilett sujuu. Siis aivan uskomatonta, en voi käsittää. Ostin tänään uuden 5-days paketin, koska ensimmäisen viimonen päivähän on tänään... Sain jopa ekan blogikommettini (!!!) koskien noita suolaliemiä. Sanoisin ite, että ehkei niiden poisjättö tällä hetkellä liian pahasta ole, kun en juo tarpeeksi. Vettä siis. Koko tän kuurin aikana oon päivittäin juonu varmaan max litran, jos sitäkään. Osan ehkä selittää se että suurin osa päivittäisestä ruuasta koostuu nesteestä (kahvi, tee, keitot, pirtelö, se-nestemäinen-muka-vanukas-litku). Mutta silti - paha, paha. Koitan tulevalla 5-päiväsellä juoda vettä tuplasti. Se vaan tuppaa hikoiluttamaan mun aineenvaihdunnalla ja töissä moinen on melko kökköä. Varsinkin kun tuossa uudessa paikassa on ulkoisella olemuksella jo hiukan jotain väliäkin.

No muttah. Palaan lasini/pulloni ääreen.

Yhteenveto

Jaah. Koitan kirjotella tänään pidemminkin vielä illemmalla, mutta tässä luennolta lusmutessani ajattelin paskanäppiksellä vetää tällaisen yhteenvedon tänhetkisestä elämästäni, jotta on sitten jotain mistä kirjottaminen seuraavalla kerralla aloittaa.

- VLCD sujuu. Ti ja eilinen oikein buenot, kaikkien sääntöjeni mukaan. Tänään en oo vielä muuta ottanut kun kahvin, eli kaikki Nutrilett-eväät koskematta. Muiltakin päiviltä noita liemiä on kyllä tupannut jäämään yli. Juon mielummin sitä laksateetä kun jotain suolalientä. :P

- Aloitin uudessa työssä eilen. Tosin vanhakin säilyy, koska tuo on vain määräaikainen suhde. Seuraavien kahden viikon aikana ei tiedossa yhtään vapaapäivää. Hyvä laihdutukselle, huono mielenterveydelle.

- Bentsoja on tullut otettua about joka pv nyt viikon ajan. Ellen sitten oo pulloa kallistanut. :/

- Serotoniinilääkityksestä en enää osaa sanoa mitään. Joko se on normalisoinut olotilani, tai en enää erota sen vaikutuksia, tai sillä ei vaikutusta olekaan. Mistäs tuon nyt selvittäisi? Sivuoireita toisinsanoen ei ole enää, ehkä tosin elävämpiä unia kuin normaalisti.

- Viinaa tekee mieli koko ajan, mutta diettini toivottavasti hillitsee. Samoin viikonloppuna ja siitä seuraavana myös jatkuva työrupeama.

- Tupakoin. Neljäs aski menossa. Tosin enemmän intohimolla kuin mitenkään tavan vuoksi. Se on sellanen nautinto nyt. Ajattelin kyllä lopettaa heti kun vaan saan laihdutettua, mahdollisesti aiemminkin.

- Lintsaan koulusta. Yksi luentosarja menee ihan jees, tosin stressaa vähän. Toinen menee päin peetä, en vielä tiedä keskeytänkö. Kolmas on ok, mutta stressaa sekin. Ja muuta en oo tehnytkään vaikka mitä oli tänä syksynä tarkoitus! Ja tenttikirja jota en oo avannutkaan, puhumattakaan tenttiinilmottautumisesta on kirjastosta myöhässä jonkun kaks viikkoa. Arg. Eikös nyt pitänyt keskittyä kouluun eikä töihin?

- Ei läheisyyttä, ei seksiä. Arki mataa eteenpäin ja onnellisesti parisuhteessani elän, mutta taas tää sama juttu. Ei vaan nappaa. Mutta toisaalta viimekskin se helpotti itsestään, sitä odotellessa. Pillerit on siis tosiaan lopetettu ja toisella kierrolla mennään. Ehkä tää tästä ovulaation myötä taas lämpenee. En halua siihen kierteeseen ettei ole seksiä koska ei ole aikoihin ollut seksiä. Suuseksiä annoin kyllä reilu viikko sitten alkoholin vaikutuksen alaisena. :D

- Lisäksi: Luottokorttilaskut ahdistaa, pitäis kipeästi siivota koko huusholli, äiti ahdistelee käymään, sateinen syyssää inhottaa, tarvisin uusia syys/talvivaatteita, stressi ens kevään matkoista ja niiden rahoituksesta ja majoituksesta, hirvittää miten dieetin jälkeen käy, en oo urheillut tai ees liikkunut kunnolla aikoihin (enkä aio?).

En nyt sen järjellisempää keksinyt, siinä siis tiivistettynä KAIKKI.