Hups.

Älkäähän lapset säikähtäkö nyt turhaan. Mutta. Voisi olla etten enää istuisi tässä kirjoittamassa ollenkaan. Tollaisen viime viikon vahinkolaukauksen vuoksi. Jota en oikeastaan osaa itsekään selitellä.

Kaikki ja samalla ei oikeastaan mikään oli päin persettä. Päätin sitten yksioikoisesti hakea äitiltä lääkkeitä ja ottaa ne viinan kanssa. Olisin todennäköisesti haudassa ellei messenger olisi kavaltanut tilaani pelastajalleni. Joka sitten kiikutti mut sairaalaan. Itse en äidillä käymisen jälkeisestä ajasta, illasta / yöstä muista juuri mitään.

En siis käsitä. Kuten olen varmaan joskus aiemmin maininnut niin ei mun sairaudenkuvaan ole koskaan liittynyt mitään itse- tai edes toistuhoista. Ainoastaan materiaa olen kohdellut kiihtyneenä kaltoin. Ja nyt vaan salamana kirkkaalta taivaalta päätin ottaa tollaisen coctailin. Muistan ajatelleeni että ehkä kuolen ehkä en, sama se miten käy. Selvisin ja ei kaduta. Jos olisin kuollut ehkä kaduttaisi, mutta sitten en toisaalta tässä istuisi katumassa. Täh?!?

Yths siirsi tuon tempun myötä mut julkisen sektorin harteille. Siellä on nyt ensimmäinen kokoustelu pidetty ja ensi viikolla jatkuu. Ketiapiini jatkuu onneksi myös, pelkäsin että poikkaisevat sen. Mutta onneksi ovat samaa mieltä ed. lääkärini kanssa nukkumisen tärkeydestä.

Mutta huh huh. Mikä mua vaivaa? Onkohan mulla joku sivupersoona joka pyrkii murhaamaan sen toisen? Niinkun jossain Identityssä (on muuten hyvä leffa). Ensi kerralla lisää itse kokemuksesta sitten.