Jaahas.

Istun kotona ja juon viiniä. Painoa on tullut roimasti lisää sitten viimeisten mukavahkojen lukujen ja se on alkanut rasittaa. Eli toisin sanoen, pian koittaa taas tiukka kurivaihe ja ehkäpä bloggailukin lisääntyy laihdutuksen myötä. Pudotettavaa olisi ihannepainoon huikeat kymmenen kiloa, ehkä enemmänkin.

Uusi koti on vallattu kohtuuhyvin. Vaikka eipä tämä kodilta vielä juuri tunnu. Tosin tuskin koskaan tulee tuntumaankaan. En ilmiselvästi ole mikään yksiöihminen, vaikka yksin asuminen sinällään ihanaa onkin. Hyvät lenkkeilymaastot on ainakin ihan vieressä, etten sikälikään pääse laihdutusta vahingossa karkuun. (Mitä vittua toi karkkipussi tossa pöydällä vieressä oikein tekee?) Ensi viikko ja uusi alku, toivottavasti jo huomenna. Tuntuu taas vaihteeksi täysin toivottomalta tehtävältä painonpudotus. Mutta hei, siihen on pystytty ennenkin, miksei sitten nyt. Ja lisäksi liikakilot ovat tulleet pikkuhiljaa, eli kärsivällisyyttä, ei ne hetkessä ehkä poistukaan kuvioista. Jos syksyyn mennessä niin olisi hyvä.

Lääkitystä on taas lisätty ja ekaa kertaa tuntuu että siitä on ehkä hyötyäkin. En ole yhtä lennossa kuin joskus, mutta toisaalta mielenkiinto elämää kohtaan on taas tallella. En tosin tiedä johtuuko mistään pillereistä, vai onko nyt vaan muuten vaan meneillään jokin tasapainoisempi vaihe, niitäkin kun saattaa olla. Mistä sitä koskaan voi tietää? Mistä sen edes tietää mikä on mua ja mikä sairautta?

Miehen kanssa on tylsyysvaihe jo saavutettu. Asuttu semisti yhdessä tässä pakon alla ja tyyylsääää on. Mutta sellaseksihan ne parisuhteet tuppaa kääntymään. Mutta mistähän siinä sitten tietäisi mikä on liikaa tylsyyttä ja mikä tarpeeksi? Roihahtaako tunteet enää koskaan? Voi ällö jos ei, sit ois taas yks ero edessä. Ja näin pian jo.