Muutostohinaa.

Jes, hei muuttoni melkein kasassa. Sillä siitä riemusta että hankkiuduin exästä eroon, olen nyt päässyt raijaamaan kamojani pois meidän entisestä kämpästä. Asia, jonka exä teki vuodenvaihteessa ja minä nyt. Alkuun oli hirmuinen stressi, mutta nyt kaikki onkin sujunut aika omalla painollaan. Saa nähdä vain, kuinka pian saan upouuden wlanini toimimaan, muuten tulee katkos blogitteluunkin.

Flunssa painaa, ja vaikka olin juuri sekamuotoiseksi tilaksi luokitellusta oireilusta parannuttuani palaamassa töihin, sainkin vielä armonaikaa pari päivää. Nämä päivät olen toki viettänyt ohimennen myös ahkerasti kamoja pakatessa, raijatessa ja niin edelleen. Mitään ei ole uudessa kodissa vielä laitettu pystyyn ja sepäs olisikin tämänpäiväinen ohjelmani, samalla kun menen uutukaista nettiliittymääni ovelle kyttäilemaan.

Mielestäni tilassani ei mitään ratkaisevaa muutosta ole tapahtunut. Lääkkeitä syön pienelle kylälle piisaavan määrän aamuin illoin, mutta en havaitse muuta vaikutusta kuin kiusallisesti vispaavat kädet. Toisaalta vaikutusta ei kai ole tarkoituskaan havaita? Paitsi ettei vauhtivaihe koittaisi taas. Mitähän tämä nykyinen sitten on jos ei vauhtivaihe? Jos voisin olla varma tulevaisuudessa turvatuista unilääkkeistä, voisin tänä iltana varsin hyvin napata kerralla kaikki määrätyt ja katsoa kuolenko. Mutta sitten jos selviäisin, en nukkuisi ehkä enää koskaan hyvin. Mitään järkeä? Hm...