tiistaina, marraskuuta 30, 2010

Listausta.

Fiilis: Ihanaa, vapaata! Hyi kamala, luin pari vikaa tekstiä. En oo vissiin kovin innolla keskittyny kirjottelemaan, kun kieli mitä sattuu ja typoja täynnä. Yritetään palata normilinjalle.

Dietti: Ruokakuri pitää, jopa vedin puolivahingossa paastonkin toissapäivänä. Äitikin jo sanoi että ihan kun ois pari kiloa vyötäröltä kadonnu. (Siitähän ne ensisijassa lähtevätkin, kun tällanen järkky omenainen olen.) Tosin äiti nyt viljelee tollasia kommentteja jatkuvasti kaikille läheisilleen, että niilläpä mulle mitään merkitystä, pah. Ylipäänsä en haluais tollasia kommentteja kuulla, ennenkun oon todella siellä tavoitteessa, eli ihan rehellisesti alipainon puolella. Oletan kuitenkin realistisesti, että varmaan alkaa sanomista ainakin lähimmiltä kavereilta tulla varmaan viimeistään normaalipainon ylärajoilla. Ehkäpä aikasemminkin.

Tyhmää: Kameran kyllä tarvitsisin, niin voisin ikuistaakin tätä muutosta. Ehkäpä ensi palkasta sitten.

Ärsyttää: Oon hukannu yhden kirjan, jonka olin ajatellu antaa veljelle joululahjaksi. Epäilen sen lojuvan juurikin veljen vintillä. Tyypillistä.

Uusia miesihanteita kiitos vilkkaiden unien: Entinen hoito / koulukaveri ja BB-voittaja Niko. Hm... Tai en nyt kyllä muista mainitsinko noista jo silloin viimeisessä psykossa luettelossa. No, eniveis, ovat nyt vahvistaneet asemiaan.

Ei kommentteja: