Njaahas.

Ihan antoisalta elämä näyttää, vaikka mässäyskierre tuntuu tällä hetkellä ylitsepääsemättömältä pysäyttää. Eilinen oli ok, lukuunottamatta paria duunissa hätäisenä nälässä ahmaistua pullaa (260 kaloria). Mutta kohtuudessa sain pidettyä illallakin sitten. Kuitenkin tuli jumppailtuakin. Tänään näyttää hyvältä, mutta en enää oikein osaa luottaa itseeni ko asiassa. Kaikki kontrolli kadoksissa, vaikka miljoona hyvää syytä nakuttaa päässä sitä oikeaa asiaa. Miksen tottele niitä?

En jaksa ymmärtää mikä siinä ahmimisessa on se "juttu". Koko päivän voi täysin rationaalisesti syödä hyvin, voida hyvin, olla sinut sen ruokansa kanssa, tuntea olo loistavaksi ja ajattella että "hei näin tän kuulukin mennä, ihanaa". Ja sitten yhtäkkiä löydät itsesi siitä tilanteesta että joko nälkäisenä tai vaikka vasta syöneenäkin on ne perkeleen pullat vieressä, liian helppo ottaa, melkein jo jättää ottamatta, mutta kuitenkin kuitenkin kuitenkin sitten ottaa. Syödä, maistaa, nauttia, ja siinä sitten ollaan. Menisi yksi, toinen, kolmas, vaikka kaikki, ja siinä vaiheessa ei enää järjen ääni kuulu sen pullan yli. Sitä vaan vetää. Unohtaa ne kaikki miten hyvin oli mennyt, miten hyvin piti mennä, miten parhaillaan ylittyy päivän energiatarpeet kevyesti, vatsa täyttyy, tulee ähky, lopulta paha olo, sen pahempi mitä enemmän ehtii ahmasta. Ja usein tämä "hällä väliä" jatkuu tuosta päivän ekasta vedosta sitten yöhön asti. Mitä väliä tällä päivällä enää on kun verensokerit, kalorimäärät ja sun muut on jo ihan pilalla? Antaa palaa vaan! "Tätä mä oonkin aina halunnu maistaa!" "Mulla on onneks se superaineenvaihdunta!" "Enhän mä pelkällä makeella pärjää, pitää ottaa näitä sipsei kanssa!" Jne. Mitä helvettiä?!? Miten siihen välillä pystyy, välillä ei, siis olemaan ilman tuota pashaa?

Vaikka kuinka tietäisi kuinka kurjaa sitten jälkikäteen on. Kuinka morkkistaa vielä seuraavana aamunakin, vaikka sillon ehkä onkin jo uusi päivä taas yrittää paremmin. Eikö sitä ekaa sortumaa vaan voisi välttää? Mikä magiikka siinä on? Koska tuntuu, etten tällä "täsmäsyömiselläni":kään ole saanut aikaan mitään parempaa. Tai toki ajoittain, mutta nyt taas tässä. Toivottavasti tänään menee hyvin. Mutta kuten sanoin, en oikein enää uskalla luottaa mihinkään kontrollinrippeisiini. Taidankin kohta lähteä taas syömään, viime kerrasta on jo pari tuntia. Aak.

Tilanne Miehen kanssa ei muuten ole parantunut. Ei oikeastaan miltään osin. Sitten sen viime kirjoittamiseni ei mitään tapahtunut. Ei kertaakaan. Ei vaan nappaa. Turhauttavaa. Sellainen ajatus tuli kuitenkin mieleeni ja nyt myös todella toivon, että kaikki johtuisikin jatkuvista bentsoistani. Oon nyt sitten viimein ollut kolme päivää ja kolme yötä täysin ilman kuivilla niistä. Ja AION jatkaa. Yllättävän hyvin on uni tullut lukuunottamatta ehkä tota ihan ekaa yötä. Odottelen nyt sitten kaikkia muita positiivisia efektejä. Ehkä ne on jotenkin latistanu kaiken tunne- ja eroottisen elämän, en tiiä.

Voi ei, tekee mieli suklaata. Yritän olla kaikin keinoin ajattelematta asiaa. Meen syömään kanaa ja uunikasviksia. Yäk.