Oh my lord

Vautsi vau, kaksi tekstiä putkeen peräjälkeisinä päivinä! Ja kumpanakaan ei aloittaessa mitään erityistä kuvaa siitä mitä kirjoittaa. Ei tässä mitään oo tapahtunut. Enkä mä mitään oo ajatellutkaan oikeestaan. Tulinpa vaan tekstailemaan, että saisin heinäkuulle enemmän juttuja kokoon kun mitä kesäkuulle tuli. Onhan tässä sentään osa kuusta lomaa, et vähän nöyrää hei jos käyn täällä valittelemassa kuinka tylsää on ja sit en edes saa mitään turhanpäivästä jorinaa aikaseksi.

Mietin tuossa tota alkukipaletta kirjoittaessani kahta potentiaalista tekstinaihetta. Eka olis ollut mustasukkaisuus ja toinen sitten kuinka hassua ihmisten pariutuminen ulkopuolisena tarkasteltuna on. Nyt tuli jumi kun en osaakaan päättää mistä turhasta siis jorisisin... Konekin käy tässä näppien alla niin kuumana, että vois olla ihan jees pistää näppäintä toisen eteen ja antaa herran mahd pian huilata hetki, ettei tartte ihan putkeen tuulettimen posottaa montaa tuntia tällä helteellä. Kuulemma lyhentää käyttöikää? Ja kun nyt niin viime metrejään elelee muutenkin niin tollanen alkaa merkitä! Jos saisin sillä vaikka ihan pari kuukauttakin lisää armonaikaa (ja gradunkirjotusaikaa - joo kelatkaa)... No laiton tohon alle keskelle nyt paksun kynsiviilan, että ilma ehkä kiertäis vähän tehokkaammin alateitsekin.

Eilen oli ihan jees, vaikka turhan paljon tuli juotua. (Koska EI tulis, voi vittu, kysynpähän vaan?!?! Joku päivä mä alotan vielä sen absolutismin, be aware!) Vähän myöhään olin kanssa, meni nyt unirytmi kunnolla harakoille, mut toisaalta en usko sen haittaavan bentsolopetustani yhtään. Unirytmin saa parissa päivää viikolla kuntoon jos tahtoo. Ja ainakaan ei pitäs tänään alkaa väsyttää aikasin, eli mulla on pitkä ihana vapaa lomailta edessä! Hassua että ajattelen jostain syystä tällä hetkellä noin, vaikka sairaan tylsää on tää muutama hereilläolotunti jo ollut. DVD:ltä katellu vanhoi sarjoi muutaman jakson, syöny eiliseltä jääneen levyn suklaata (tsiisas!) ja miettiny pitäskö ulkoilla "kun on noin nättii". Nyt päätin, etten tee mitään mitä ei huvita. Eli eiköhän tässä vielä ala ulkoiluttaa, mutta se on sit se parin tunnin päästä -juttu. Nyt dataan sisällä, kalpenen ja aurinko saa paistaa sivu suun, hah! (No on mulla rusketusvoide vaikuttaa samalla, jos vaikka illalla tapaan sellasta tavatontakin, kuin muita ihmisiä, iik.)

Mies on rilluttelemassa isolla porukalla vanhojen opiskelututtujen kanssa. Siitä tuli mieleeni tuo mustasukkaisuudesta kirjottaminen. Yleensä kun palan kiukusta jos on jotain mut ulkopuolellesulkevaa. Tänään oikeestaan ihan sama. Oon niin lahna, etten ois tod jaksanu aikasin suunnata minnekään. Ja sitäpaitsi olo on kauttaaltaan aika antisosiaalinen, johtuen mahdollisesti eilisillan palavista väittely-keskusteluista. "Kivaa" oli sillon, mut ei sellasta jatkuvasti jaksa. Välillä on oltava hiljaa.

Villin mustasukkainen olen jos mies lähtee pelkkien naisten tai edes naisvoittoisen populan kanssa ja tiedän sen juopuvan illan, tms. aikana. Edes vähän. Se on se suurimman uhkan paikka. Ukkoni juopuneena muiden naisten keskellä. Eihän se pahalla mitään tekisi, eikä tarkoituksella, ja tokihan se rakastaa, mutta en vaan piittaisi tulla sillä lailla loukatuksi. Ihan periaatteesta. Toki riippuu naisestakin. Toiset naiset on uhka (lue: suurin osa naisista), mutta jotkut ei (en osaa selittää ketkä). Uhkaavaa on ainakin: raha, laihuus, hyvä tukka, kalliit vaatteet, villiys ja vapaus, älykkyys... Sellaiset joita kaikki haluaa, mutta toisilla ehkä on sitten enemmän. Jos nuo löytyy kaikki, niin paketti on kasassa.

Monasti mustasukkaisuusepisodeihin liittyy myös sellanen yleinen hylkäys. Oon luullut että tehdään jotain muuta, missataan jotain muuta, oisin halunnut tehdä nimenomaisesti jotain muuta, mutta toisaalta en sitten tiedä onko nuo "muut lisäponnet" vaan omaa psyykkausta vai ihan todellisesti myös syitä kiukutella.

Nyt kaikki voi sitten kelailla, että ei tää meidän suhde voi voida hyvin, kun en pysty mieheen luottamaan tuon vertaa. Noh... Luotan ja luotan. Yhtä paljon kun itseeni. Jos oisin itse oma mieheni, en varmana haluaisi mua yksin humalassa hotteina pitämieni miesten keskelle. Hei haloo. Ainakaan tässä vaiheessa elämää. Ehkä asia on eri sitten kun on miljoona lasta ja yhteinen laina ja oikeesti paljon pelissä, mutta tällä hetkellä nuoruudessa viunaa menee napaan kun pieneen pesusieneen, ajatukset hämärtyy, ja sitten sitä kaikenlaista voi tapahtua ihan niinkun usein tapahtuukin. Ei sitä ajattele silloin, vaikka selvinpäin ei moista ikinä tahtoisi tapahtuvaksi. Alkoholin tuoma uhkarohkeus on siis ehkä se pahin uhka. Ihan niinkun sinällään on hieman hirvittävää jos miehet lähtee keskenään vetämään överit. Silloin pelkään että jotain käy (menevät uimaan ja joku hukkuu, ajavat autoa ja kolarin, ottavat liikaa ja myrkyttyvät, whatever). Alkoholirohkeus yhdistettynä ihaniin naisiin (etenkin jos tiedän juuri ko naistyypin vetoavan mieheeni jollakin hiukan eri tasolla kun itse vetoan). Vähän vielä sitä "oon ilman tyttöystävää baarissa" -menoa, tanssia, tutustumista ja lähestymistä, niin jessus. Siinä menis hyvä suhde niin hukkaan niin turhaan. Paljon parempi vaihtoehto olis esimerkiksi, että mies viettäisi selvinpäin vuoden autiolla saarella jonkun naaraan kanssa selvinpäin, rakastuisi ja sitten pettäisi. Silloin tietäisin, että se on ainakin jollakin tasolla jotenkin "oikein" ja harkittua, tms. Vitsit tätä tällasta on vaikea selittää.

No pointtina kuitenkin, että juu olen mustasukkainen, ja joo ehkä ihan turhaan, mutta daa minkäs sille mahtaa. Koko ajan vähenee kuitenkin suhteen iän myötä. Kymmenen vuoden kuluttua tuskin enää piittaisin vaikka komerosta löytyis työpäivän päätteeksi kotoa alaston 19-vuotias suomenruotsalainen raidoitetuin hiuksin ja mies ois kääntynyt kokoomuslaiseksi. Tai ehkä periaatteesta esittäisin loukattua, mutta iloitsisin salaa että nyt saan jotain kalliita lahjoja hyvityksenä. Pheh!

Nyt meen tästä roikkumasta. Suihku ehkä. Ja pornoa vois kattella. Mut en kyllä tiiä jaksaisko sitäkään.

Beach party

Kesä on, kesä kuluu, kesä menee. Siis saako näin sanoa edes: Mä vihaan tätä lomaa! Oon niin wasted kun "ei oo mitään tekemistä". Siis tokihan tähänkin tottuis, mutta vähän tekee rahast tiukkkaa loppukesän ja ihan fine voisin rehkii nytkin ees vaik joka toinen päivä muutaman tunnin jossain. Tällanen ei mitään koskaan saa mun kaikki energylevelit ihan tilttiin. En jaksa sit samantien yhtään mitään. No okei, sen kallisarvosen rahan kuluttaminen miljoonin eri tavoin onnistus kyllä nonstoppina (för exempel vaatteet, kosmetiikkaa, musa, ulkona syöminen, kalliiden ruokien tekeminen, matkustelu...).

En edes jaksa mennä ulos ja nauttia vittu helteestä ja ottaa aurinkoa. Auringosta tulee syöpä, ulkona on kuuma, eikä oikeestaan sen enempää tekemistä kun kotonakaan. Ellei kuluta rahaa. Ja sitä koitan välttää. Suunnitteilla olis jotain suurta miehen synttärilahjaksi ja en tajua miten ehtisin säästää ikinä tarpeeksi rahaa edes jotain niin tärkeetä varten...

Mutta siitä tulikin mieleeni. Seksipadot on auenneet. Tai aukesivat. Ihan kunnolla siis, että ei mitään painetta enää, vaikka hiljasta on ollut nyt ehkä pari tai kolme (can't remember) päivää. Ja jopa ihan siis iloisesti ja nautinnollisesti, eikä silleen vääntäen että kun nyt on parisuhde ja siihen kuuluu seksi niin nyt sit pitäis. Vaan se vaan tapahtu. :) Pienen helpotuksen toi ehkä tuo e-pilssujen uudelleenalottaminen. Yritän nyt sitäkin vaan perkele kestää kun nainen. Ei ne voi mua tai tulevia lapsiani tappaa ja niillä saa tukan kasvamaan ja ihon pysymään kauniina. Mitäpä sitä nainen ei tekisi ulkonäkönsä ja miehensä eteen. Uhraisi vaikka mielenterveytensä!

Tulevia kesärientoja varten siirtelen samalla tässä menkkojani syömällä osan kakkospilleriliuskaa heti ekan jälkeen putkeen. Se toki vaikeuttaa vielä sopeutumista. Tuntuu kun päällä olis jatkuva pms. Ihan hurjaa. Ipodi (vittavittavitta - apple on hanurista ja paholaisen keksintö saatana) tilttaili tänään, tyhjensi itsensä itsestään ja koska vihaan kaiken maailman ohjelmistopäivityksiä ja skippaan ne niin pitkään kuin mahdollista olen nyt pulassa kun itunes on joku versio joka ei tue päivitettyä ipodia ja parhaassa tapauksessa joudun vielä toiseen kertaan päivittämään kaikki koneeni wma-musat joksikin helvetin apple-fuxor-korvikkeeksi ja siihen menee pari päivää. No joo, tekniikka sikseen. Lopputuloksena itkupotkuraivarit yksin kotona kello 13 kun yritin päästä vaan lenkkeilemään. Voi jumalation. Piti pistää ipodi aamutohvelin sisään että sen saattoi heittää pari kertaa seinään ilman taloudellisia menetyksiä. Oikeesti. Eilisen olin ilman nappeja, mutta tän pään rauhottamiseen nykäsin kyllä nyt suosiolla yhden neljäsosan (siis huom. sen ei pitäis mun viime aikojen toleilla ees tuntua hipasuna) bentsotiatsepiinien aatelia. Joten. Mut olen siis irtautumassa. Vaikka mielipahaa aiheuttaakin niin pillerit, tekniikka kuin tää "vierottautuminen"kin. Vihasin hetken maailmaa ja erityisesti applea. Älkää ostako sitä.

Solia naamaan lenkin sijaan ja kaloreita samalla siis kitaan. Tietokone on oppinu viime aikoina toimimaan paremmin. Helpotus kun näitä rahajuttuja miettii. Suunnitelmissa tuoksushoppaus (tarve vaatii, ja huomasin cityshopparin antavan stocka beautysta 15% alea tuoksusta sopivasti) ja ehkä pientä grillingiä illemmalla. Ukkoa oottelen duunista 13 tonnia itseruskettavaa vaahtoa iholla. :) Välttelen siis edelleen syöpää, pelkään semisti noita luomiani ja inhoan sitä auringon polttotunnetta iholla. Mitäs muuta täshä... Paino on rehellisesti sen 60 tai yli tällä hetkellä. Mut se nyt ei hirmuna stressaa kunhan ei tuosta enää nouse. Kilot saa pois. Enempi tuo liikkumattomuus. Kun ei tossa helteessä jaksa, ja lenkkimusa tilttaa, ja voi vittu.

Ola!

Loma saapui. Ja stressi jotenkin jatkuu. En osaa lomauttaa itteäni, vaikka mitään virallista menoa ei oliskaan. Stressaan sitten vapaa-ajan tekemättömistä asioista, liikunnasta ja hajoavasta tietokoneesta. (Siinä yksi syy harvoille teksteille... Näppis toimii satunnaisen hajottavasti, arg.)
Teen kovasti samalla tässä lähtöä lenkille, vaikka ulkona on sen näköstä, että hetken päästä ropsii. Pakko mennä, satoi tai paistoi. Paino ja kunto käskee. En edes halua ensimmäistä tässä mainita, muutoin kuin että tavaraa on tullut! Lähinnä tietysti tohon keskivartalon tienoille, vaikka kyllä sen muutenkin huomaa. Oon muka ollut olevinani stressaamatta ja koittanut huiputtaa itseni sellaseen "syön kun on nälkä" -terveyselämään ja sitä kautta jotenkin luonnollisesti laihtumaan. Buahhahhahhaa! Sitä päivää yhä vaan ja edelleen odotan, että moinen utopia toimisi kohdallani edes siten, ettei kiloja koko ajan karttuisi lisää ja lisää. (Puhumattakaan siis siitä laihtumisesta.)
Hyvää kesää, ehkä tää tästä. (Miten jotenkin tuttuakin tutumpi tuo ajatus?)

P.S. Toleranssi bentsoihin on tällä hetkellä jotain aika kauhistuttavaa. Ennen lomaa oon siis nappinut niitä jotakuinkin päivittäin. Pakko katkottaa nyt lomalla kun saa nukkua millon vaan... Sekin suuri ahdistus edessä. Vaikka taitaa mun "riippuvuus" olla ihan puhtoisesti henkistä sorttia. Mutta niinno... Ahdistusta se on se henkinenkin ahdistus...

Väliaikatiedote!

Töitä ja bentsoo, töitä ja bentsoo. Pyörin just jonku kolme tuntii anailumielessä netissä, kun en saanu aikaseksi tätä blogitusta. Hmph.

Elämä haloo!

Työtä, koulua, liikunnan yrittämistä, syömistaistelua, paska (?) parisuhde, ei kavereita, ongelmallinen perhe... Tässäkö tää nyt on? Leffavuokraamon kautta kotiin joka ilta ja nollausta läppärin ääressä. Tuulinen ja sateinen sää, jos aurinko paistaa, niin sillon on toki töitä tai muuta, ettei siitä pääse vahingossakaan mitään irrottelemaan. Muka villiä dokausta silloin tällöin, mutta jos ois oikeesti kivaa, vois olla ilman viinaakin. Eli onko se siis ees kivaa? Parit bentsot niin usein kun tohtii ottaa, mutta niidenkin tuoma onni hyytyy hyvin nopeasti. Elänköhän jotain murrosvaihetta vai oonko vaan tajunnut että kaikki on oikeastaan paskaa? Olisin edes laiha ja hyväkuntoinen, niin edes yksi asia elämässäni olisi onnistunutta. Päivät vaan kuluu ja mitään ei tapahdu enkä onnistu missään. Vittu.

Jonyton!

Toissapäivä jees, eilinen kaikkee muuta. Alan pikkuhiljaa taas kallistua sille kannalle, että niin se menee... Mitä enemmän onnistuu jossain välissä, sitä enemmän menee pieleen seuraavassa. Kilot tulee aina takasin, ja yleensä korkojen kanssa. Nälkä iskee sitä hillittömämmin mitä pidempään sitä on onnistunut kahlitsemaan. Syöminen on sitä ruhtinaallisempaa, mitä vähemmällä on pärjännyt. Tuskaa. Nyt sit sitä TAHDONVOIMAA. (Tahdon voittaa!)

Terppoi lomalaiselta.

No ei nyt enää. Loma oli ja meni. Puolet vielä edessä, mutta sitä en nyt ajattele, vaan mielessä siintää ahkerointia työn, koulun ja kunnon suhteen kaikin päin. Vaakalukematkin on taas tarkastelun alla, ja eilenissä alkoi tiukka linja niiden taltuttamiseksi. Feeling hopeful.

Kroppa rapistui pahasti loman levossa, mutta kyllä se tästä, kyllä se tästä. Eka päivä on vaikein (?) ja se on taas kerran ohi. Yritän inspiraatiolla vaan lukea blogeja ja mitä vaan, että saisin töissäkin itseni pysymään kaidalla polulla. Jopa viinalakko siintää mielessä, koska uskoisin suuren osan kiloista karttuneen juuri alkoholin muodossa. En kuitenkaan ruuan kanssa mitenkään ihan uskomattoman tolkuttomasti lätrännyt, joten tää turpoaminen on varmaan ruuan ja viinan yhteisvaikutusta. Plus vähän ehkä menkkoja.

Eli plääni on tää:
- Puntariin kerran viikko, eli keskiviikkoaamuisin, kuten yleensäkin.
- Nettokalorit noin 1000 hujakoilla, eli että saisin sen 1000 kalorin vajeen aikaan päivässä. Ainakin ekat pari viikkoa näin, sit voi ehkä nostaa 1500:een.
- Mahd paljon liikuntaa, syynä a) kunto ja ulkonäkö, b) voi sit syödä bruttona enemmän kaloreita, kun on millä miinustella.
- Ei viinaa. Tippaakaan. Toistaseksi.

Tuon kummemmin en nyt aatellu rajotella. Töitä on vitusti, eli kauheen tarkkaan en ehkä ees ehdi ravinnon laatuakaan syynäilemään. Mut ainahan se ois plussaa jos saisin noi pakolliset rehut ja proteiinit mälläiltyä tohon kalorimäärään. Ja rasva toki hyvää malliaan. Oon nyt kesän ajan litkiny soijamaitoa taviksen sijasta, mut en oikein osaa päättää onko ollu hyvä päätös. Enemmän siinä on kaloreita kun rasvattomassa tai profeelissa (profeel 20, rasvaton tavis 33, soija 35), mut toisaalta siitä saa pakosti ihan vähän samalla niitä ah, hyviä rasvoja ja kaikkee femiterveellisyyksiä muutenkin. Mut en sit tiiä, tyyristähän se on, ja ei oikein sekotu kahviin silleen kivasti tasasesti. Ehkä jätän sen pois, tms.

Saa nyt nähdä paljonko jaksan edistyksestäni taruilla, kun työn orjana paiskon niin hullusti. Toisaalta aion myös saada mahd nopsaan unirytmin kuntoon, pois lomaurilta. Tänään heräsin siksi jo klo 6! Uhkeaa... Nyt saleilee ja loppupäivä sujuukin ansaitessa. :)

Tyhjää.

En tiedä paljonko painan. Ostin tarkemman keittiövaa'an kuin entiseni, eli ainakin tiedän paljonko syön. Lihonut olen. Sen tiedän vaatteista. Muuta en tiedäkään.

Viikon ajan olen luovinut mitäänsanomattomassa tyhjiövellissä. Kaikkein rankimillaan tyhjiö täyttää pitkän työpäivän päätteeksi, muttei sitä ole päässyt pakoon vapaapäivinäkään. En tiedä. En jaksa. En osaa. En pysty. Ja vielä kerran en tiedä. Olen odottanut jotain suurta selkenemistä kaikin tavoin, mutta alan uskoa ettei sellaista ole tulossakaan, vaan ennemmin toivun tästä pikkuhiljaa. Tulee hetkiä, että olenkin taas ihan pinnalla, ja ehkäpä nuo hetken vain vaivihkaa sitten lisääntyvät, kunnes täyttävät taas kaiken ajan, ja tyhjiö on menneisyyttä.

Tällä hetkellä nuo ei-tyhjiö -hetket koostuvat lähinnä vitutuksesta, viinanhimosta, bentsonhimosta, humalasta tai bentsohuurusta. Ja minunko piti lopettaa? Kovasti yritän. Aivan todella kovasti.

Talvi ahdistaa. Tai ei akuutisti nyt, mutta kuitenkin. En jaksa tätä samaa paskaa. Halusin vaihtelua. Tosin myönnän, ettei se mitä yritin ehkä ollut paras vaihtoehto ajatellen Minua. Syömistäni ja muuta. Katkaisu se olisi voinut olla, mutta tuskin mikään lopullinen ratkaisu. Yritän asennoitua ensi talveen eräänlaisena kasvuna. Koitan aikuistua. Ehkä parantua. Elää ihanasti ja vähän niinkun haluan. Mietin mitä haluan, ja toivon että taivaalta sataa valmiita vastauksia näihin kysymyksiini jotka kaikkia nuoria vaivaavat (right?). Haluaisin ainakin vähän taas pitkästä aikaa matkustaa. Ja kokea jotain uutta. Ehkä rakastua. Toivottavasti tosin omaan mieheeni uudestaan ennemmin kuin johonkuhun uuteen. Löytää itsestäni jotain uutta, ja muuta surullisen kuuluisan raastavan kehittävää. Daa. Yritän tässä vaan pönkittää itsetuntoani, ettei peli opiskelujen osalta ole vielä tähän menetetty. Elämä edessä. (Ei 22 oo vielä vanha, eihän.)

No mutta. Piristyin vähän. Paino-asiaa. Eli käyn vaa'alla kyllä melkein joka päivä ja keittiövaa'an seurauksena ruokapäiviskin on päässyt ihan uusiin tarkkuussfääreihin. Mutta en vaan silti pysty. Painoa on tullut sitten tuon ihanaisen kevätlukeman, mutta ei mitenkään järkysti. Nyt vielä pystyisi stoppaamaan. Mutta kun se on muka niin vaikeaa. Olla syömättä. Miksi oi miksi siihen välillä pystyy ja välillä ei. Kaksi päivää nyt mennyt ok (muttei hyvin) ja oon silti aika toivottomalla fiiliksellä. Viinanhimo on yksi paha puoli. Se saa sitten aina syömäänkin. Aarg. Ja tää kesä.

Ensi viikolla on juhannuskin. Siinä on hyvää ja huonoa. Aattelin että lähtisin maalle. Sinne jos ottaa rajoitetusti ruokaa mukaan, niin ei VOI mässätä. Mutta... Kukas nyt jussina pastoaa tai on ainakaan viinatta? Eli se ei ihan anorektisissa kalorimäärissä voi mennä kuitenkaan. Pitää yrittää liikkua hulluna. Aamen.

Anteeksi. Koitan keksiä joskus jonkun oikean aiheen.

Vaikeaa.

Vaikeaa ollut. On. Edelleen. Tänään varsinkin kunnon masismeisinki.

En pysty syömättömyyteen, se kostautuu mässäillen. Ke-to-pe meni ok alkuun, mutta pe illasta eiliseen järkyttävää hotkintaa. Voi mua. Tänään this far asiat ruuan suhteen hyvin, mutta hirvittää tuleva.

Ei oo rahaa, ei oo intoo, koulujuttui, työjuttui, tulevaisuus masentaa. Ehkä tää tästä johkin suuntaan vielä joskus irtoo.

Vittu tyPotYpo.

Joo eli pahoitteluni jo etukäteen kaikista niistä miljoonista virheistä joita tulen tähän päivitykseen luomaan. Vituiksi on mennyt. Ihan vitun vituiksi. Siis niin nyt vituttaa, että tästä se alkaa. Uusi anailukausi! Alamäki / ylämäki / sairauskuhertelu / what-ever-you-name-it.

Pääsykoe vituilleen, eli ei opiskelupaikkaa ensi vuonna. Tai on se sama vanha jota inhoan ja johon niin kypsynyt olen. Fak. Tod.näk. tämän seurauksena edessä muutto ja muuta helvetin kivaa. Voi kun ees Mies pääsisi toivomaansa koulupaikkaan. Vähän lohduttaisi. On mulla tollanen varakoulupaikka vielä, mutta saa nyt nähdä jaksanko pettymykseltä nähdä vaivaa sen vitun 4. sijaisen eteen.

Tänhetkinen olotila tämän skrakaavan näppiksen (en siis ole kotona) ja edeltävän koesähellyksen jälkeen on apaattinen, onneton, epäonnistunut, luuseri, tyhmä, turhautunut ja TYHJÄ. Ennen kaikkea tyhjä. Ei intoa mihinkään, mutta kyllä mä tässä jo vähän tsiigailin potentiaalisia bäkap-pläänejä, ja sellaisiakin siis on. Mutta luulenpa että kotiin päästyäni tänään pullo viiniä, elämäni raskaimman anakauden alku ja huomenna vapaapäivänä tsekkailen sitten mihin rasiaan tulen tulevan vuoteni tuikkaamaan. Joten.

Fak juu, fak mii, ja siis voi vittu kun vituttaa. Kellekään muulle en tällaisia siis voi tunnustaa, niin siksipä pahoittelen kymmentä (?) vittuani (oho, ehkä kahtatoista) tän tekstin aikana. OnneksiOnneksiOnneksi maailman rakkain, mutta snif, stressini alla kaltoinkohdeltu Mies jaksaa minut kyytiä vielä kotiin. Rakastan häntä. (Oih, eka kerta kun tänne sen julkistan.:)*

Niin nyt siihen anaan sitten. Se missä fysiikkani petti mut pääsykokeissa, tulen minä mielineni nyt pettämään sen tulevina aikoina. Real ana back to the elämänkuvio. <3 Se 53kg on yhä saavutettavissa. Tällä hetkellä reaalisti ehkä noin 4, korkeintaan 5 kilon päässä. Sinne, sinne ja vielä kerran sinne. Äkkisuunniteltuna tavoitteena ensin -500 kcal/pv, yhden viikon, sitten -800 - -1000/pv. Eli alkuun 0,5 kg ja sit jatkossa -1 kg viikossa. Eli pitäis sujua sitten neljään viiteen viikkoon. Ehkä tiukempaankin jos vaan pystyn-pystyn-pystyn. Right.
Oho. Tässähän alkaa tulla jo ihan voitokas fiilis ajatellessa tulevia heikotuksenhetkiä kamppailussa kehoani vastaan. ;D

* Rakastan Miestä, mutta pitkän suhteemme aikana sellanen söpöstely-intohimo-rakkaus on melkosesti kokenut kaikenlaisia kolhuja. Kihlautumisen yhteydessä teimme kuitenkin yhteispäätöksellä selväksi, että yhdessä ollaan sen lopun elämää. Ja toisaalta sitten juuri niissä riidoissa ja vaikessa oloissa se yhteytemme vahvistuu. Vaikka romanttisen kuhertelut yltiöonni kupolissa ovatkin harvinaisia hetkiä, niitä yhä rittää. Makkarin puolella kaikki ei pelaa, mutta jahka sopiva aika tulee, eiköhän senkin saa pelittämään. Kun onhan meillä koko elämä aikaa. Eli vaikka arkisia moitteita ja ohimeneviä mainintoja hänestä täällä vain onkin, niin: RAKASTAN MIESTÄ.

Huomenna on kesä.

Hiljaista tappotahtia mennään. Kohti pääsykoetta. Ei paska. Päivät on sujuneet kohtuullisesti tai sittenkä huonosti. Eilinen oli tuollainen jälkimmäinen. En vieläkään ymmärrä mikä ihme energiantarve mulla voi olla, kun vaikka helvetin kunnolla syön koko päivän niin illalla viedään. Töiden syytä suuri osa. Tai niitä ainakin mieluusti syytän. Siellä kun voi illalla laittomasti mättää namia naamaan ja periaatteessa ihan ilmaiseksi. Mutta happy happy joy joy, pääsen takaisin vanhaan mestaani. Heti kesäloman jälkeen. Melkoinen helpotus, vaikka eipä se kyllä oikeastaan ole työintoon vaikuttanut sinällään mitään. Nahjustuttaa vaan.

Neljä yötä pääsykokeeseen. Pyörin jo nyt sängyssä silmät nappeina ja ajatus kulkee jotakuinkin tätä tahtia: 1. Minä pääsykokeiden alussa. 2. Minä pääsykokeissa. 3. Minä jossakin spesifissä potentiaalisessa pääsykokeen ongelmanratkaisutilanteessa. 4. Minun mahdollinen menestymiseni pääsykokeessa. 5. Onko minun mahdollista menestyä pääsykokeessa? 6. Pitäis nukkua. 7. Pitäis lakata ajattelemasta pääsykokeita niin voisin ehkä rauhottua nukkumista varten. 8. Mitä mä teen huomenna töissä? 9. Tekiskö vaikka sen ja sen. 9. Onnistuukohan se, onkohan siellä niitä yksiä lomakkeita? 10. Pitäis nukkuu. 11. Pitäis ehkä lakata ajattelemasta työasioita, että voisin rauhottua nukkumista varten. 12. Jne. 13. Jne. Ajattelin, että ehkä sortuisin tänään pieneen bentsojen noutoon. Voisin ottaa vaikka tänään puolikkaan, huomenna en ollenkaan, sit taas puolikkaan, ja vikana yönä ennen koetta soisin sen kokonaisen sitten. Kokeen jälkeen taas sit ehdoton sluuttaus. Mielellään about koko loppukesäksi. Ja parin viikon tauon jälkeen kävisin luovuttaa vertakin. Tosin en kyllä tiiä haittaako noi bentsot siinä, tuskin. Muttei tarvi sitten niihin tietolomakkeisiin mainita siitä mitään.

Tänään aion pyhästi ryhdistäytyä nyt syömisten suhteen. Eilinen meni vähän syteen ton helteen takia. Olin niin kesäfiiliksissä että jätskiä teki mieli ja se johti sitten jätskiä ennakoivaan munkin-pullan-piparin (ei pipari oo ees kesänamia!) mässyttelyyn. Aarg. Mutta tänään mä AION. Nyt loppu tuo edellisen päivityksen kaltainen epävarmuus ja kontrollittomuus. Tänään aion, ja niin siis teen. Piste. (Wish me luck!) Onneks ei oo töitä ihan iltaan asti, niin pääsen vähän aikasemmin kotiin terveellisten vaihtoehtojen äärelle.

Olen etsinyt kivoja kesähameita, mutta mistään ei löydy. Kaikki paikat on ihan pullollaan shortseja. Vittu shortseja. Mut mulla on jo neljät tai viidet niitä. Oon käyttäny shortseja jo monta kesää. Saakelin muoti, tahtoisin hameen tai pari täksi kesäksi, mutta ilmeisesti liikaa vaadittu. >:/

Purkkirusketus muutes sujuu ihan fine. Haluisin vaan olla vielä vähän ruskeempi. Eli täytyy ehkä hakee jotain ihan real stuff myrkkyä ton lössön use-daily-light-gradual-tannin kaveriksi, kun ei siit oo mihinkään.

Njaahas.

Ihan antoisalta elämä näyttää, vaikka mässäyskierre tuntuu tällä hetkellä ylitsepääsemättömältä pysäyttää. Eilinen oli ok, lukuunottamatta paria duunissa hätäisenä nälässä ahmaistua pullaa (260 kaloria). Mutta kohtuudessa sain pidettyä illallakin sitten. Kuitenkin tuli jumppailtuakin. Tänään näyttää hyvältä, mutta en enää oikein osaa luottaa itseeni ko asiassa. Kaikki kontrolli kadoksissa, vaikka miljoona hyvää syytä nakuttaa päässä sitä oikeaa asiaa. Miksen tottele niitä?

En jaksa ymmärtää mikä siinä ahmimisessa on se "juttu". Koko päivän voi täysin rationaalisesti syödä hyvin, voida hyvin, olla sinut sen ruokansa kanssa, tuntea olo loistavaksi ja ajattella että "hei näin tän kuulukin mennä, ihanaa". Ja sitten yhtäkkiä löydät itsesi siitä tilanteesta että joko nälkäisenä tai vaikka vasta syöneenäkin on ne perkeleen pullat vieressä, liian helppo ottaa, melkein jo jättää ottamatta, mutta kuitenkin kuitenkin kuitenkin sitten ottaa. Syödä, maistaa, nauttia, ja siinä sitten ollaan. Menisi yksi, toinen, kolmas, vaikka kaikki, ja siinä vaiheessa ei enää järjen ääni kuulu sen pullan yli. Sitä vaan vetää. Unohtaa ne kaikki miten hyvin oli mennyt, miten hyvin piti mennä, miten parhaillaan ylittyy päivän energiatarpeet kevyesti, vatsa täyttyy, tulee ähky, lopulta paha olo, sen pahempi mitä enemmän ehtii ahmasta. Ja usein tämä "hällä väliä" jatkuu tuosta päivän ekasta vedosta sitten yöhön asti. Mitä väliä tällä päivällä enää on kun verensokerit, kalorimäärät ja sun muut on jo ihan pilalla? Antaa palaa vaan! "Tätä mä oonkin aina halunnu maistaa!" "Mulla on onneks se superaineenvaihdunta!" "Enhän mä pelkällä makeella pärjää, pitää ottaa näitä sipsei kanssa!" Jne. Mitä helvettiä?!? Miten siihen välillä pystyy, välillä ei, siis olemaan ilman tuota pashaa?

Vaikka kuinka tietäisi kuinka kurjaa sitten jälkikäteen on. Kuinka morkkistaa vielä seuraavana aamunakin, vaikka sillon ehkä onkin jo uusi päivä taas yrittää paremmin. Eikö sitä ekaa sortumaa vaan voisi välttää? Mikä magiikka siinä on? Koska tuntuu, etten tällä "täsmäsyömiselläni":kään ole saanut aikaan mitään parempaa. Tai toki ajoittain, mutta nyt taas tässä. Toivottavasti tänään menee hyvin. Mutta kuten sanoin, en oikein enää uskalla luottaa mihinkään kontrollinrippeisiini. Taidankin kohta lähteä taas syömään, viime kerrasta on jo pari tuntia. Aak.

Tilanne Miehen kanssa ei muuten ole parantunut. Ei oikeastaan miltään osin. Sitten sen viime kirjoittamiseni ei mitään tapahtunut. Ei kertaakaan. Ei vaan nappaa. Turhauttavaa. Sellainen ajatus tuli kuitenkin mieleeni ja nyt myös todella toivon, että kaikki johtuisikin jatkuvista bentsoistani. Oon nyt sitten viimein ollut kolme päivää ja kolme yötä täysin ilman kuivilla niistä. Ja AION jatkaa. Yllättävän hyvin on uni tullut lukuunottamatta ehkä tota ihan ekaa yötä. Odottelen nyt sitten kaikkia muita positiivisia efektejä. Ehkä ne on jotenkin latistanu kaiken tunne- ja eroottisen elämän, en tiiä.

Voi ei, tekee mieli suklaata. Yritän olla kaikin keinoin ajattelematta asiaa. Meen syömään kanaa ja uunikasviksia. Yäk.

Kesä tuu takasin.

Onnistunut päivä, mässyttelyä, onnistunut, mässyttelyä. Aarg. Hermoja raastavaa. Tänäänkin saan vaan koko päivän jännittää että miten käy. Ja missä vika? En vaan jaksa tota täsmäsyömistä. Töissä en ehdi, ja nyt kun on vapaapäivä niin et vaan jaksa/viitsi/eimukaoonälkä/eihuvitatehdäruokaa/you-name-it-once-again. Tosi kiva. Kyllä mä kohta meen syömään, mutta fakta nyt vaan on se, että kaloritilanne on tältä päivältä jotakuinkin 810 ja kello on jo kuusi. Eli sen "pitäisi" olla jotakuinkin ainakin 1200, mutta esim. 1400 ois pop. Ja kaupassa on tänään käytävä, ellen ala juoda kahvia mustana, leipää ilman proteiinipäällisiä, marjoja ilman jogurttia, jogurttia ilman mysliä, puuroa ilman hiutaleita ja myös Mies eläisi ilman maitoa. Sou. Senssit sortua nameihin kauppareissulla tällä hetkellä jotakuinkin ysin suhteessa yhteen, tms. Ha.

Tänään piti vapaapäivän kunniaksi ahkeroida myös kouluasioiden parissa, mut eipä oo näkyny, eipä oo. Vielä. (Ihan niinku jossain välissä muka?!?) Ei en ole negatiivinen, kyllä mä aion vielä tänään vähän alotella niitäkin. Huominen ois kanssa periaatteessa vapaa, ja aattelin pitää lepopäivänkin, sen verran hapotteli jalat tänään spinningissä, että vois tehdä gutaa. Mut voi olla etten malta olla käymättä töissä, vaikka ei huvittaiskaan. Sitä riemua kyllä vielä kesällä ehtii.

Hm. Mistäs tässä oikein kirjoittaisi? En enää tunnu jaksavan käydä päivittelemässä, kun ei ole mitään mieltä polttavaa puheenaihetta mistä kirjoitella. Ja okei, mässäilyn päälle haluan tietenkin kaikkea muuta kuin märehtiä ainakaan kirjallisesti juuri syömääni. :( Olen tosin orjallisesti onnistunut ruokapäiväkirjaani kirjaamaan ylös kaiken. KAIKEN KALOREITA MYÖTEN. (Auts!) Miksen sitten osaa lopettaa? Vaikka näen ne numeroinakin?

Tulevat koulupyrkimiset on viimein alkaneet stressaamaan. En onneks oo kovin paha stressailija, mutta kyllä tollanen nyt saa muhunkin vähän vipinää. Jaik. Järjen mukaan pitäis mennä hyvin, helpolla ja kevyesti sisään. Mutta kun ei tollasesta tiedä tai voi koskaan olla varma. Herran haltuun siis.

Onneksi olen mässäilyistä huolimatta (johtuen?) jaksanut liikkua hyvin. Ihan siis joudun täsmentämään itelleni, että huomenna nyt on lepo, eikä sali, koska tuntuu jaloissa siltä. Mieli palaisi hapottamaan vaan lisää ja lisää. Mut levossa se kehitys tapahtuu. Ja maratonkuntoon on vielä rutkasti kehitettävää!

Hei jes, nyt maha kurnii, eiku syömään. Yritän kehittää jonkin oikean kirjotusaiheen ensikerraksi. :/

Siis mitä vittua?

Ettäkö söisin liian vähän? Siis mitä vittua! Viikonloppu meni niin överiksi, että ounnou. Kaikki alkoi lauantaina. Töiden jälkeen oli tiedossa piipahdus tuttavilla, niin että _menin_sitte_ostamaan_ (syötyäni töissä pullan ja donitsin!) pari siideriä, 4 suklaapatukkaa, jäätelöä ja syömään kaiken. Ja siellä pippaloissa lisäksi vielä patonkia, karkkia, boolia ja kakkua. Fok. Ja eilen jatkoin. Suklaata, muffinssia, pizzaa, karkkia, jätskiä ja lisää suklaata. Eli noin ehkä 40o0 kaloria per päivä. Ehheh. Ja miksi? Entajuu entajuu! Mä oon syöny hyvin - ja paljon! Okei, lauantaina kun pääsin töistä ja ekat sortumat saapui, kello oli kuusi ja kalorisaldo 1400 (+ se pulla ja donitsi), eli ei nyt PALJON, mutta kuitenkin tarpeeksi kello huomioiden. Äh.

Tänään yritän tiukahkoa kurinpalautusta. Eli siis vapaata syömistä, mutta EI millekään herkuille. Täyttä ravintoa vaan. Ostin uudet juoksukengätkin viimein kun tajusin että tilillä nyt just ja just ois katetta. Niitä testaamaan. Pakko pystyä. Mihinkään viikon mässyttelykierteeseen mä en nyt hajoa!

Kiirettä pitää?

Joopa joo. Eilinen vapaa. Tiistaikin tais olla vapaa. Mut muka sit niin kiire. Tulin nytkin ihan vaan pikapäivitykselle, koska edessä rankka duuniviikonloppu, vittu. Takana tosin onnistunut tentti (vaikken - ylläri - lukenut!), shoppailua ja eilinen mummolavisiitti. Jee. Hyvä viilis. Ruokailu nappaa, lihakset vaan kasvaa. Alotin purkkirusketuskauden, koska yritän tosissani vältellä melanoomaa tänä kesänä. Vähemmällä vaivalla pääsee kun ottaa purkista, kun ei oo aikaa makoilla kuitenkaan!

We've got the vision, now let's have some fun!

Voi kun tää elämä on vieläkin niin ihanaa. Eikä nyt mitään ironiaa tai sellasta. Yleensä siis tykkään ja rakastankin tätä kaikkea ympärilläni. En edes odota, että pilvilinna särkyisi ja saapuisi taas joku synkkä vaihe. Saattaa sellaisia olla, mutta ne vaan tulee ja menee, ja vasta jälkikäteen ajattelen että mikään on koskaan ollut vialla. Outoa?

Nytkin oon alkanut ja aikonut siis alkaa nipistää vähän tosta päivän kalorisaldosta pois, että saisin ihan vaivihkaa pikkuhiljaa sitä rasvaa pois kehostani. Yritän kuitenkin ajatella, että heti jos tuntuu pahalta tai jos nipistäminen aiheuttaa repsahdusriskin, niin palaan takas tuohon "vähintään 2000" -ruotuun! Mut näinhän tää on aina mennyt, eikös?!? Aina se on se sama. "Vähän vaan ja varovasti." Yhtäkkiä sitä huimaavasti pystyykin pärjäämään alle 1500, sitten alle 1000 ja lopulta muutamalla satasella. Mielessä pyörii, ettei tää nyt ihan paikallaan ole. Palelee, huippaa, himottaa, mut kuri pitää. Siis tiettyyn pisteeseen asti. Sit tulee se mussutuskierre. Tällästähän tämä. Mut nyt oikeesti. Yhteen ainokaiseen selkeeseen kiloonkin oisin tyytyväinen! Tai että mahtuisin yksiin viime kesänä "tavotefarkuiksi" ostettuihin hulluihin korkeevyötäröisiin Leviksiin. Tai jotain. Tai edes lihakset näkyis paremmin. On mussa kuitenkin se kolme kiloa vielä normaalipainoa. Sehän on ihan normaalia haluta niistä eroon.

Tänään oon kovasti miettinyt, että on se aikamoinen onni etten asu yksin. Siitä vasta kalorisoppa syntyiskin! :D Mittaisin varmaan kaiken kotiini kantamani syömäkelpoisen aineksen gramman tarkkuudella, että tasan tietäisin ensinnä kalorimäärät ja toisekseen vielä tarkat ravintoaineetkin. Sopisin varmaan jokskin fitness-kilpailijaksi... Eikös niiden "ammattiin" vähän niinkun kuulu tollanen? Eli saisi keskittyä vaan oman kehon ruokintaan ja ruoskintaan ja siitä sitten maksettaisiin. Jea!

Äsh. Tenttiin pitäis lukea, vielä vikat kouluspurtit edessä. Ei jaksa. Mut lupaan, että tän tehtyäni käyn vaan pikaa naamakirjasessa ja sitten luen kiltisti paikallaan loppuillan. Ehkä venyttelen vähän samassa. Treenitkin on tehty jo (spinning lämppärinä ja vähän jotain outoa hosumista salilla [outoa, koska en tehnyt kumpiakaan kyykkyjä ollenkaan palautuakseni ja säästääkseni huomiseen, ja ne on kuitenkin mun ohjelman rankinta antia]). Ihana vapaapäivä. Inhottaa jo etukäteen koko loppuviikko. Siksikin ehkä lukuinto vähän zerona.

Ehkä meenkin seuraavaksi tarkastelemaan vähän kesän lentolippu- ja hotellihintoja. Täytyyhän sitä potentiaalista lomaakin joskus miettiä. Vaikka tätä menoa sellasta en voi pitääkään noiden siirtojeni ja kroonisen rahapulan takia. Onneksi olen näin taitava rentoutumaan yksittäisinä vapaapäivinä. :)

Kevät!

Hmm. En nyt oikein tiedä mitä tulin tänne kirjoittamaan. Muuta kun että juokseminen on kivaa, palautuminen on kivaa, ja energiantarve on kivintä. Söin jopa eilen light poppareita ja lisäaineettomia karkkeja vähän! Jotka ei kyllä tähän mun valmennusdieettiin tosiaan kuulu. Mutta saa sitä välillä herkutellakin. (Saahan? Eikö? Saako?) Äitienpäiväkin vielä, niin en täysin onnistunut viiniltä ja kakultakaan välttymään. Mut nyt sit viikko hienosti, tiukasti. Viikonloppu duunia niin rankasti, että varmaan tulee oltua kunnolla. (Perkele ihan varmaan, rakas pikkupiru päässäni.)

Ostin kalliin Shape-lehden. Ihan ok, mut hintaan nähden aika paska. Ketuttaa vähän, kun ei ees ois juurikaan rahaa tollaseen turhuuteen kun cashewt on niin kalliita. >:) Menisköhän sitä syksymmällä maratonille...?

Jännitys.

Nyt on kyllä iskemässä sellanen jännitys-paniikki-iik lähinnä huomisen, mutta myös tuon työasian tiimoilta. The Bossille koitin jo soitella, muttei tänään (kään) oo viel vastannut, että saisin minkäänlaista mielenrauhaa luvan myötä / -surua mussutuksen myötä. Huomenna olisi tentti, johon en ole lukenut, ja jossa olen reputtanut kertoja X & Y, mutta silti "haluaisin" käydä vastailemassa jos nyt ihan sattuisi lykästämään. Olen tosin jo avoimen kesäkurssille ilmoittautunut tuota samaista tekemään, että... Ja siis huomenna tentin jälkeen olis tuo mun stressijuoksu, johon tahtoisin enemmän panostaa. :/ Hmph. Tyhmästi aina yliopisto onnistuu noita tenttejä ajoittamaan. Tai sitten mä vaan oon tyhmä, kun en ole kerralla vaan kaks vuotta sitten repäissyt tota tenttiä läpi. Eli en vielä tiiä mitä teen. Juoksunumero pitäs hakee just tentin aikana, mutta siihen olen jo Miehen velvoittanut, eli se kyllä hoituis. Mutta en tiiä haluanko a) mennä nukkumaan tentti ja juoksu mielessä, b) yrittää nukahtaa siinä sitten, c) herätä aamulla sekä tentti että juoksu mielessä tai d) tehdä huomenna MOLEMPIA. Aarg gaarg. Mietin vielä.

Mutta poskut uutiset kanssa! Netissä opintopistetilillä useina päivinä tenttituloksia jännittäneesti palloilleena voin suuren suureksi ilokseni todeta, että minä ihan itsekseni olen ilmeisesti ihan realistisesti tällä hetkellä tasan ja vain 11 opintopisteen päässä kandidaatin papruista! (Tosin nuo 11 sisältävät tuon perkeleen huomisen tentin, jonne koko ajan kallistun enemmän ja enemmän olemaan menemättä... Ja se tarkoittaa sitä, että avoimen kesäkurssille ON OSALLISTUTTAVA, ja se taas saattaa loppukesästä (jota amikset kutsuvat syksyksi ja elokuuksi) mennä erinäisten muiden koulusuunnitelmieni kanssa päällekkäin...) Eli jaiks. En tieädä. Mitään. Miten tehdä huomisen tentin tai pidemmän aikavälin kanssa. Miksei valtsikka vaan voi v*ttu järjestää niitä helvetin lauantaimunatenttejään pitkin kesää? Tai edes vielä kesäkuussa, jos nyt ei heinä-. Mur! Joo en mä sinne mee. :D Onneton minä aikatauluineni...

Mielelläni siis enää työtilanne ja huomisen juoksu. Pyörähuollostakin soitettiin juuri, että se vempele on kunnossa, eli pääsen muutenkin kuin kävellen töihin huomenna. Ostin eilen uuden (iiiihanan) sykemittarin. Sinne meni vikat rahat. Olin kyllä laskeskelevinani, että ens palkkapäivän jälkeen pitäis "lopullisesti" helpottaa. Siis en nyt mikään rahakas oo sittenkään, mutta että kyllä tän kuun luottislaskusta pitäis selvitä. Kesäkuu on sit ongelma erikseen. Mutta luottoa en kyllä vinguta, ellei ole pakko (eli ellen varaa lentoja / hotellia kesälomaa varten netissä - se ei oikein onnistu muuten).

Tänään vähän äipänpäiväkakkujen leipomista seuraavaksi. Ehkä käyn postissa jos kerkeän heittämässä kehitysmaalaisen kummilapseni kirjeen postiin. Sitten duuniin sykemittarin kanssa, että saan vähän harjoitusta sen käytössä ennen huomista h-hetkeä. Kippis.

Liikaa?

Syönköhän mä sittenkin liikaa? Iik aak apua. Kauheeta tasapainoilua tää tällänenkin tuntuu pohjimmiltaan olevan. Stressaa tääkin. Niinkun kaikki.

Enimmäkseen koulu. Pitäis ja pitäis. Tulihan noita opparipisteitä äsköttäin kivasti tilille, mutta siitä vielä se ratkaiseva puuttuis. En vaan saa itestäni irti tai aikaseksi! En. Njää, mussunmussun, mielummin istun tuntikaudet netissä blogien/facebuukkien/you-name-it parissa, kun kirjotan pienen esseen. Johon menis about muutama tunti jos puolella perseella tekis! Tai luen tenttiin. Johon menis pari päivää jos vaan ne pari oikeasti raaskisi ja jaksaisi laittaa. Mikä mua vaivaa? Miten musta on tullut tällänen rimanhipoja lukion jälkeen? Että läpipääsy on riittävästi. Aarg. Kun monesti ei edes se tuppais onnistuu paitsi ehkä ihan viime tingassa.

Toinen murheenkryyni on duuni. Paska siis tuo uusi paikka. Paskempi kun edellinen. Joten haluan vaihtaa. Pitäis vaan saada lupa. Sitä nyt sitten huomisen suhteen pyörin täällä ku puolukka siellä pilussa, että saanko vai enkö saanko vai enkö. Pakkohan mun on saada! Arvokasta rivikamaa oon firmalle kuitenkin, samahan se niille missä vaikutan! Hopeso. :/

Tänään olin oiken kunnon tappo intervallitreenit ja sitten huominen pitäs malttaa lepäillä vaan ja tankata. Ylihuomenna on puolimaratoni. Jaik. Nyt sitten senkin kerroin, että terve vaan kun tuutte vastaan kadulla ja tunnistatte! :D

Sitten sitten. Viimeinen kenkku stressausaiheeni on mitä äärimmäisimmän kiusallinen ja kuten jo totesinkin: KENKKU. Eli seksuaalinen haluttomuus! Hahahaha-ha! Naurakaas nyt ensin sitten, ja keskitytäänpä taas. :) Jotenkin kummasti sellaine vaan on kadonnut ---jonnekin. Söin tuossa pillereitä jokin aika sitten (muutama kuukausi ehkä?) ja yhteensä parin kuukauden liuskat vedin. Niiden aikana alkoi tämä tällainen. Aluksi toki kuvittelin sen johtuvan pillereistä ja lopetin ne. Mutta nyt on kyllä jo kahdet tai kolmet menkat tulleet ja halut yhä jossakin. En tajua. Okei, onhan se luonnon määrittämää, että välillä ei haluta, että joskus sillon kivikaudella oltas muuten oltu koko ajan raskaana, ja hormonit nyt vaan on sellasia ja blaablaablaa. Mutta oikeesti. Ärsyttävää.

Ongelma ei VARSINASESTI ole miehessä. Tosin sen lähentely-yritykset eivät kyllä asiaa ole auttaneet. En vaan siis ole silleen kiinnostunut. Ei juuri tee mieli edes sitä sooloseksiäkään. Tai vieraita miehiä. Tai naisia. Tai eläimiä. Tai juuri mitään. Illalla menen vaan mielummin sänkyyn nukkumaan (bentsoissa tai ilman) ja aamulla pomppaan ahtamaan ortoreksista aamiaista mahd pian kitaani. Päivät on kiireisiä ja jos ei ole niin keksin kyllä jotain että sellaisia niistä saan. Että näin. Ja seksi ei kiinnosta. Vinkkejä? Neuvoja? Apua? Syön omegaa ja monipuolista, mutta halut ilmaantuu oikeestaan vaan nousuhumalassa. Tätä siis jatkunut nyt jostain tammikuusta siis. (Ja huom: tässä vaiheessa vasta totean että tämä olisi ongelma!!!) Ei sitä nyt tällasessa liitossa missään selibaatissa ole koko aikaa oltu, mutta tapahtuma X käy hyvin harvakseltaan, ja osaltani mielellä "no kaipa mä nyt tästä sytyn, ei tyrmätä heti alkuunsa". Ehkä tää on vaan se suhteen puutumisonkelma... :(

Enkö siis halua seksiä ja etenkin siis nyt puhutaan seksistä oman miehen kanssa koska suhteessamme on kenties jotain vialla?

Onko siis parisuhteeni pilalla ja näivettynyt ja kuolemaisillaan ja tuhoontuomittu ja epäonnistunut ja mennyttä kalua, kun seksielämä ei luista?

Voisinko korjata seksielämän korjaamalla suhdettani vai korjata parisuhdettani korjaamalla seksielämäni?



Onko vika minussa vai meneekö tämä, kuten moni vastaava asia vain ohi ja jos menee voiko sitä nopeuttaa jotenkin?

Tuleeko parisuhteessa suostua seksiin niin sanotusta velvollisuudentunteesta (no ei tietenkään silleen "pakko" ole mutta olisko se nyt edes reilua ja oikeudenmukaista itseäni kohtaan)?

Vai tuhoaako tuollainen "suostuminen" koko ongelman paranemisen jollain lailla? Tekeekö se siitä seksistä sitten jotenkin entistä ongelmamman?

Kauheintahan on, että mitä pidempään koko selibaatti jatkuu sen suurempi kynnys sen nirhaamiseen nousee. Eli tavallaan jos haluan toipua haluttomuudesta on harrastettava seksiä, mutta jos harrastaa seksiä kun ei haluta ei haluta entisestään. Ehheh.

Toistaiseksi luotan vain siihen, että niinkuin aina ennenkin, jokin sellainen intohimon hetki saapuu ja kaikki sujuu luonnostaan. Niin on aina käynyt, ehkä se vain parisuhteen ikääntyessä muuttuu harvemmaksi ja harvemmaksi tapahtumaksi. Voihan kökkö.



No sepä tästä ikävästä vaivastani. Ja kun tuossa nyt mainitsin nuo bentsot niin kerrotaanpa hektinen lääketilanteeni. Tramalit joko a) söin vappuna pois enkä muista, b) ovat jonkin laukun pohjalla, c) ovat jonkin kaapin perällä tai d) ovat vain hukkuneet. En muista syöneeni viimeisiä, mutta niitä ei ole missään pyörinyt. Aattona olivat kai mulla duunissa mukana. Tulin kyllä sieltä kotiin ennen kun mihkään bileilemään suuntasin. Sen koomin en ole nuita nähnyt, mutta en kyllä hirveän ahkerasti etsinytkään. :/ Puolikkaan löysin työhousujen taskusta ja sen söin tässä oisko ollu ma tai ti. Bentsoihin olen tiukassa koukussa ja toleranssit ihan perseellään. Eli annokset kasvaa ja päivittäin on tullut otettua. Tosin tossa mässyaikana olin kyllä joitain päiviä katkoilla, mutta eihän se mitään auta, elimistössä kun pysyvät viikkoja. Yritän kyllä irrottautua asap. Fak.

Sen sijaan viunatta on tullut nyt oltua, vautsi vau, tasan viikko tänään. Ja luulenpas että viikonloppukin sujuu rauhassa kun on tuo juoksu ja äitienpäivä. Pitääkin alkaa kaivelemaan mahdollisen terveellisiä kakkureseptejä esiin, kun varmaan sukujen kakkukoneelle (minulle) tulee taas tilausta. :) Pakotan sitten muutkin syömään ruisjauho- fruktoosi- kasvirasvapohjainen maitovalmiste -kaakkujani. Tsih.

Ja ei ole edelleenkää rahaa. Tarvisin kipeästi uuden sykemittarin viikonlopuksi. Ehkä käyn vielä Visaa vinguttamassa, vaikka varaa siis ei todellakaan olisi. Varsinkin kun työtilanne on tuo tollainen mikä on. Väsyttää. En jaksa enää jatkaa tätä pohdintaa.

Almost orgasmi.

Siis ohhoh ja aws.