lauantaina, elokuuta 21, 2010

Jiggijei!

Mulle on tullut yksi kommentti-kysymys.
So...

Mittani?

Mitat on siis virallisten viimeisten mittausten mukaan 171,5 cm pituutta. Siis tää on otettu joskus silleen et aamulla pituus oli 172 ja illalla 171, eli itse lasken painoindeksit sun muut ton 171,5:n mukaan. Painoa on siis vikan aamupunnituksen jälkeen 83,3 kiloa, mutta viime päiväpunnituksen mukaan about saman verran, eli eiköhän ole jonkun verran laskenut (hoppas så).

Mistä asti olen laihduttanut?

Ja laihdutellut olen noin 11-12 vuotiaasta asti. Tuhosin kyllä jo päiväkirjat niiltä ajoilta, mutta ainakin tuolta viidenneltä - kuudenneltä luokalta oli sellasia "paastopäivä" ja "aion olla ainakin 50 kiloa silloin ja silloin" -merkintöjä. :/ Periaatteessa ennen tätä päivää olen ainakin noin 68 kilosta 50:een pudottanut.

Mistä asti vedellyt lääkkeitä?

Ehkä noin muutaman vuoden sen laihdutusaloituksen jälkeen. Muistan ainakin vaihtaneeni jotain äipän masislääkkeitä tupakkaan yläasteikäisenä. Eli varmaan jotakuinkin samoihin aikoihin tajusin niiden muunkin käytön. Muistan että isälle jäin kiinni äidin lääkkeiden nappailusta joskus, ja isä kuoli kun olin 14-vuotias, eli sitä luokkaa. Pikkuhiljaa vasta oppinut nää käyttötavat, yms... :)

Muahhah. Olipa heti alkuun pirtsakka kysymyspostaus. Nauttikaa.

Kun liian kauan taloa tuulettaa voi pakkanen jäädä asumaan.

Ahhahhaa. Tulee ihan vanhat hyvät ajat mieleen, kun tässä punaviiniä siemaille koitan keksiä jotain järkevää kirjoitettavaa. No, sellaista tuskin on luvassa. Kunhan tapan aikaa ennen kun lähden vikoja muuttojuttuja järkkäilemään.

Tosiaan ero bentsoista on aika raju. Tuntu että pää halkee, mut onneks/epäonneks alkoholilla voi viekkareita aika hyvin torjua. Luulenpa nimittäin että tulevaisuudessa kaikki mahdollisesti käsilläni olevan napit piilotetaan hyvin tarkkaan. Vaikka ainakaan vielä äiti ei ole mitään sanonut. Tai kukaan muukaan. Netistä hotittais tilata hirmuna kyllä vahvempia bentsoja ja jotain opioidei. Fiilistelyyn ja myös laihdutuksen tueksi. Ehkäpä jopa uskallan, sitten kun luottokortilta löytyy taas elonmerkkejä. Jos jää tulliin, niin sitten jää, ja tuskin siitä sakkoja kummempaa saisi. Ja niistähän mulla jo on kokemustakin. :D

Tosin mulla vaihtuu hoitava lääkärikin tässä, uuteen olen ens viikolla yhdynnässä, niin ehkäpä se ois (voi kunpa se ois) bentsomyönteisempi kun kukaan aiempi. Voi muistan kun jouduin työterveyslääkäriltä vuosia sitten ruinaamaan ekat omalla nimellä tulevat bentsot. Pitkän ja hartaan vuodatuksen jälkeen se kirjoitti 10 vitun kappaletta 10 vitun milligramman Tenoxeja. Muahhah. Miten sen sais mahtumaan noiden urpojen päähän että 5000 milligrammaa Opamoxia viikossa ei saa mua moksiskaan. Jotain räkästä Oxamin 15mg saan sit taas sen 10kpl ruinattuu varmaan tolta uudelta. Eli käytännössä yhden kivan illan. :) Nojoo, tiedän toki et eihän noita huvikäyttöön kuulu kirjottaakaan, mut miks ei niitä sit sais, jos ite tietää riskit, toleranssinsa ja muut vastaavat. Ei mulla ainakaan vuosien ajoittaiset möyhykaudet oo saanu mitään vakavaa aikaan. Ja jos nyt mummoks asti elän, niin todennäköisesti bentsojen käyttö huonontais sitä elämänlaatua siitä jo muutenkin huonommasta päästä.
(Joo, näinhän me tupakoitsijatkin sanotaan... Mut siitä on sentään ympäristölle ja muille ihmisille terveyshaittaa myös.)

Toinen jänskätys tässä on, että kuinkahan saan luvan jatkaa opintojani. Kun jo viime syksynä jouduin sellaseen urpoon ihmettelyyn... Ja nyt en ees oo koko talven aikana saanu kokoon ainuttakaan opintopistettä. Vittuperkele. Ei oo kiinnostanu. Mut se ois se yks tentti niin oisin ainakin kandi. Jos saisin jatkaa opintoi (meen ens viikol yo:lle pohtimaan asiaa) niin kyllä jotain vuoden aikana varmana tekisin. Ainakin ees sen kandin.

(Mmmh, aah, viini on nannaa.)

(Ja yks ilonen uutinen, erittäin superhyperkiinnostava varmasti on, että olen käynyt tänään peellä jo 4 kertaa. 4! Sehän on varmaan jo kilon verran painonvähennystä.)

(Kommentoikaa jos ette halua vastedes kuulla suolentoiminnoista.)

Oonpas muuten feikki tällä hetkellä. Kulmat, ripset, huulet ja kynnet. :D Ja hiuksetkaan ei oo luonnollisen väriset. Mut pidennyksiä olen toki harkinnu. Tästähän vois tulla oikee muotiblogi tätä menoa.

Perse. Kaveri ilmotti myöhästyvänsä tapaamisesta jonka piti olla noin puolen tunnin kuluttua. Lisäksi lähdin iloisena kantamaan lompakkoni käteisiä pankkiin tänään. Mutta siis nythän on lauantai. Yhtä kauheeta säätöä koko päivä. Ja naamakin kiiltää rumasti. Ja kaks ällöä entistä hoitoa ahdistelee feisbuukin chatissa. No, eivät olekaan nähneet mua nyt läskinä. Eli elättelevät ehkä jotain toiveita. Toivottavasti siihen vielä mahdollisimman pian on syytäkin. Eli se 35 kiloa pois.

En oo muuten virallisesti harrastanu seksiä reippaasti yli vuoteen. Harmittaako? No tavallaan joo. Mut en mä nyt mitään satunnaisia seksikertoja haluiskaan. Ja suhdetta sitten? En just nyt. Oon pläski ja se häiritsis laihduttamista.

En muuten oo mitenkään juhlinu blogini sadannetta merkintää (wou, mikä saavutus tässä vuosien saatossa...). Joten teen tällasen blogi-juhla-systeemi-testi-hommelin. Eli
S U U R E N K Y S Y M Y S P O S T A U K S E N.

(Oli muuten varmaan eka kerta kun mainitsen sanan "postaus" koko blogissa.)
Nojoo, mutta jos ootte muita blogeja seurannut koskaan, niin tiedätte miten homma etenee. Nyt te kaikki lukuisat kaksi lukijaa jotka tätä seuraavat saatte kysyä minulta ihan mitä haluttaa, kiinnostaa, tulee mieleen, jne. Sanotaanpa että aikaa on seuraavaan punnituspäivään, eli keskiviikkoon. Aika alkaa nyt. Kommentteina siis tähän tai johonkin tällä välillä tulevaan kirjoitukseen. Lupaan vastata kaikkeen!

Se on hellurei nyt, tää tyttö sai tarpeeksi viiniä ja jaksaa taas jatkaa.

Muodonmuutosta.

Joo. Viimeisen viikon aikana tapahtunutta:
- Otin oikeaan korvaan industrial lävistyksen ja kaksi inner conchia. Noi conchit on ollu aiemminkin vaik se lävistäjä ei jälkiä nähnykään.
- Otin kestotekoripset. Ne on I H A N A T.
- Kestopigmentoin kulmat, ne on toistaseks vähän liian tummat, mut varmaan viikon sisään ihan mukavat. Ja kätevät. Nyt ei käytännös tarvi kun vähän ihomeikkii ja huuliin jotain.
- Otin uuden tatuoinnin, ihan pienen vaan, mutta näkyvälle paikalle. Sekin on vielä vähän parantumisvaiheessa, mutta siitä tulee joskus hieno.
- Laitatin huuliin hyalureenihappoa, tai mitä nyt olikaan. En oo tyytyväinen lopputulokseen, niin meen kahen päivän päästä laitattaa lisää.

Nyt voivoivoi vielä kun laihtuis niin oisin oikeesti ihan täydellinen.

Äiti oli sairaalassa ja söin kaikki sen Opamoxit (100 kpl x 50 mg) noin viikossa. Et on ollu aika utunen olo. Mut varmana on paino pudonnu ens punnituskertaan mennessä. Viime viikon tuloshan oli -1,7kg. :)

maanantaina, elokuuta 16, 2010

Industrial.

Kävin lävistettävänä, laitattaa irtoripset ja kampaajalla. Love

Ruuatkin tosi jees kun oon koko päivän ollu liikentees. Tyytyväinen.

Huomen töitä, eli ohjelmaa myöskin. Hyvä niin koska ylihuomenna on...

P U N N I T U S P Ä I V Ä !!!

sunnuntai, elokuuta 15, 2010

Shoppaholic.



Aah, ihanaa. Kävin eka mummolassa ja sit äitii moikkaa sairaalasta (pliis pliis pliis toivottavasti se ei pääse sielt viel aikoihin ulos). Sit kiertelin kaupungilla ettii yksii tietty tekokynsiä. En löytäny niitä mut ostin sit muita. Samoin osatin 4-viikkoo kestävät irtoripset ja joitain vaatteita ja kosmetiikkaa. Tosi kiva fiilis ton takia.

Aattelin et voisin huomen mennä päivästä heti luovuttaa verta ja sen jälkeen mennä laittaa lävistyksen, jee jee jee.

Viel ku onnistus olee syömättä loppupäivän ni ois kiva. En kyl viel tiiä oonko menos kaverin luo, et siellä ehkä tulee vähän sit kupitettua. Mutta sentään vaan tiukkaa viinaa ja light Mountain Dewta.



Elämä hymyilee! (Jaksais vielä siivota + laittaa noi ripset ja kynnet.)

lauantaina, elokuuta 14, 2010

Ketutus.

Siis voi perse tätä oloa. Ei ruuan suhteen mitään ongelmia mutta muuten. En jaksais siivota tätä messevää sotkukämppääni. En hoitaa koiraa. En tavata kavereita. En lähteä ryyppäämään. En edes mennä suihkuun, mikä kyllä on pakko tehdä ennen kuin voin tehdä mitään muuta. Edes Höyhen ei kiinnosta. Varmaan pitää tänäänkin bentsotella että tulee sosialisoinnista yhtään mitään.
Eilinen oli niin superahdistava. Olin niin 1000-prosenttisesti kiinni ruuassa ja syömisessä ja kaloreissa että yäk. En mä nyt ihan tollastakaan halua. Tottakai pitää katella mitä syö ja pitää minimissä, mut haluisin mä nyt välillä muutakin ajatella.

Äitiä kävin sairaalassa moikkaamassa ja puhuin hoitajillekin. Toivottavasti nyt pitävät sitä siellä tarpeeks kauan että tulis oikeet diagnoosit ja oikeesti kuntoonkin.

perjantaina, elokuuta 13, 2010

Väsy,

Varmaan noiden bentsojen takia väsyttää ja vituttaa ankarasti. Aattelin mennä jo nukkuu vaikka kello vasta puol kymmenen onkin. Jos ei uni tuu niin sit keksin jotain muuta.

Tänään on oikeestaan ekaa kertaa himottanu joku pizza tai vastaava, mutta sain tilanteen onneks korjattu pikkukarkkiaskilla ja sokerittomalla suklaalla. Ja silti jäi ihan hyvä kalorisaldo tälle päivää.

Huomenna ois sit tosiaan piknik kavereiden kanssa. Mennään kattoo Helsinki city maratonia ja tuttuja jotka sen juoksee. Sit illalla ehkä viel jotain. Voi miten saisin syömiset ja juomiset pidettyä minimissä. Ääk.

4 litraa.

Nyt oon lisänny tähän kaikkeen mahdolliseen laihdutusprojektihömppään vielä vedet päälle. Eli 4 litraa puhdasta pelkkää vettä pitäs päivässä suunnilleen mennä. Vähintään kolme. Mitään teetä, kahvia, maitoa, keittoja, yms. en laske mukaan tohon.

Bentsojen takia on ollu turhauttavan vetämätön olo nyt parina viime aamuna. Inhaa. Mut siitä se päivä taas uusilla bentsoilla lähtee käyntiin.

Muutto on ihan vaiheessa ja tulee niin olemaankin vielä reilun viikon. Mutta mikäs tässä, senkun chillaan laatikoiden ja jätesäkkien keskellä. Konekin kun toimii.

Pitäis tästä lähteä äitiä moikkaamaan sairaalaan, mut ei yhtään huvittais. Mut toisaalta tupakat on loppu ja saan muutenkin keskustassa sit hoidettua yhtä sun toista tärkeetä asiaa. Kunhan vaan en sortuis shoppailemaan tai mitään.

No, nyt juon teen pois ja ryhdyn sit kokoamaan ja etsiskelee tavaroita joita äiti sinne viihdykkeekseen toivoo.

Sujuu ja ei suju.

Laihdutus +++.

Mutta äiti kun on poissa on bentsot rajattomasti käytössä ja sen mukaan niitä sitten mennytkin. Vähän niinku win-win tilanne. Jos niit ei ois niin oisin ilman ja jees, mut kun niit on niin vedän ja tilanne on silti jees.

torstaina, elokuuta 12, 2010

Wippiwaiwee!

Ah. Ihan loistavasti sujuu. En ees oikeen osaa uskoa miten hyvin. Toki arvelinhan jo ennen lomaa, että lomalla tulee olee paljon helpompaa ja niin on käyny. Nyt oon jo reilu viikon vetäny aivan unelma-kalorimäärillä ja ei ees haittaa! Ei oo nälkä, ei erityisemmin heikota, ei himota mikään... Ja lisäksi oon tässä muuton lähestyessä vielä jokseenkin huhkinutkin. No, lenkkeilyä en nyt kyllä oo saanu vielä startattua. Mutta alunperinhän ajattelinkin, että teen sen vasta normaalipainon puolella.

Tupakkaa ja teetä kyllä on kulunut ihan tuhottomat määrät. Ostin jopa eilen ensimmäistä kertaa elämässäni sellasen ison tupakkiaskin. Eli siis sellasen 30kpl. Ennen oon vaan noita kympin ja kahenkympin käyttäny. No, ne ihan pikkuaskithan on poistunu, samoin kun kaikki 18 kpl:een...

Loma on menny ihan turbovauhtia. Oon tosin vedelly bentsoja tässä välillä, eli se vähän vääristää tätä todellisuudentajua. Tänään en kyllä aio. Kaverin uutta kämppää meen kattomaan ja siellä kuivan valkkarin vedän, se saa luvan kelvata.

Äiskä joutui vaihteeksi sairaalaan. Ambulanssilla vietiin Auroran päivystykseen ja siellä on nyt kuulemma pari päivää tarkkailussa. Oli jotain hihhuloinu jossain kiinteistövälitysfirmassa. Oon tässä miettiny, että pitäis varmaan soittaa sinne Auroraan ja kertoa että ottaa sen nyt kunnolla pakkohoitoon, koska sen vanhat diagnoosit on ihan paskat.

Nojoos... Hirveenä himottais tonne vaa'alle hypätä kun näin hyvin menee, mut ikävä kyllä se punnituspäivä just tuli ja meni. Eli kärsivällisyyttä vaan. Ja itsekuria.

Ainiin ja vaihdoin rikkinäiseen rannekellooni punasen hihnan, niin että se rimmaa nyt mun anakorun kanssa ihanasti. Harmi vaan et nyt täytyy opetella pitää kelloa oikeessa kädessä! :D

keskiviikkona, elokuuta 11, 2010

Bef - aft

Laitoin tonne Höyheneenkin tällaset ikivanhat "ennen ja jälkeen" -kuvat, niin uskallanpa nyt tännekin tujauttaa. Rukoilen vaan ettei kukaan tunnista...



Kaiken huippuhan on vieläpä se, että nykyään olen 15 kiloa painavampi kuin tuossa ennen-kuvassa... Ja toisaalta taas tuossa jälkeen kuvassa en tosiaan ole kaikkein hoikimmillani.

No, oma vika. En viihdy kuvattavana, etenkään jos on liikaa ihraa ympärillä. Pitäs varmaan hommaa kamera ja oikeesti ottaa tästä nykysestä läskikasasta kuva, että voin sitten projektin päätyttyä ihailla.

Päivä.

Eli punnituspäivä. Tilanne -1,7.
33,2 to go vielä.

tiistaina, elokuuta 10, 2010

Muuton valmistusta.

Yh. Ekaksi tällanen negisjuttu. Oon taas tässä lomalla hurahtanu bentsoihin. Mutta tuntuu että muutto sujuu niin paljon jouhevammin kun on vähän sellasta "hyrinää" alla. Mutta aikanaan sekin kyllä stoppaa, että nou hätä. Nautitaan nyt sitten tästä tilasta ja lomasta niin kun vaan voi.

Vihreetä teetä lecolacilla kuluu kuppikaupalla, jee. Kahviakin oon alkanu pakollisen aamukupin juomaan. Muuten ruokavalio koostuu lähinnä maitorahka-raejuusto-marja-makeutusaine-sekoituksesta, salaateista ja välillä jostain valmiista kevyestä tottakai einesateriasta. Kun vaan sais ton alkoholikulutuksen sellaseks, että jois vaan niitä ihan vähäkalorisimpia, light-sidukoita, kuivaa valkkarii/skumppaa, vodkaa ja jos nyt hätä tulee niin punaviinikin menettelee. Ei mittään lonkeroita, drinksuja tai olutta.



Anakoru tuntuu oikeesti auttavan. On ihana ihailla sitä ja ihmetellä vaan tätä mun suurta itsekuria tällä hetkellä. Tiedän totta että heikkojakin hetkiä tulee, mutta nyt vaan tuntuu niin hyvältä. Onneks on nyt hetkeks noita bentsoja, että sillä saa buustattua tätä euforiaa myös ihkusti.

Muutosta alan olla vähän jo täpinöissää. Sain uuden kämpän tyhjäks tänään ja netti täällä pelittää. Kaikki huonekalut on vaan vielä vanhassa, samoin suurin osa esim. kirjahyllyn sisällöstä ja vaatteista. Mut pikkuhiljaa. Tänään lähen pakkailee vaatteet jätesäkkeihin, niin on sekin tehty. Tottakai myös roudaan paljain käsin julkisissa kulkuvälineissä tavaraa mukana niin paljon kun voin. No mut, activia auttaa.



Jänskättää toi huominen punnitusaamu. Pudonnut on, mut toivoisin tietysi ihan ihan-super-mega-yyber-paljon. Taitaa olla turha toivo, mut pikkuhiljaa.

Exä (siis se jota petin ja sitten jätin) otti yhteyttä kun haluis päivitellä kuulumisia. Jaiks. En tiiä viittinkö nähä sitä näis läskeis mut kai se on pakko kun haluan sen nähdä. Blaah.

Jos sais silt vaikka kameran lainaan, niin voisin ottaa kunnon before-after -kuvat tästä mun p35:sta. :)

Jee, olin saanu pitkästä aikaa kommentin! En ollu ennen osannu lisätä tota lukijalistaa, mut nyt etin niin osasin, eli siinä on olkaa hyvät.

Punnituspäivää odotellessa.

Haha, kaveri oli istunu kusiaispesään kännissä ja alkanu ihmetellä kun polttelee... Nyt on sit sellanen punane kuuma arse sillä. ;D

Loma alkoi, nyt aikaa keskittyä olennaiseen, kilojen karisteluun. Viikonloppu meni viinasesti, mutta inspistä löytyy kyllä. Jea. Oon niin kiitollinen tosta uudesta keskusteluyhteisöstä. lOVE.

perjantaina, elokuuta 06, 2010

Jees.

Ana-koru ranteeseen tänään. Löysin ilokseni kotoa just sopivan. Ei yhtään mun tyylinen, mut ainakin muistan sitä nyt tiirailla jos uhkaan sortua johonkin sopimattomaan.

Ylpeä oon, etten lähteny tänään rilluttelee mihkään.

Punnituspäivä on sitten keskiviikkoaamu. Tosin aattelin et väliaikatiedon voi kurkata joko lauantaina tai sunnuntaina kunhan ei oo tullu ryypättyä edellisenä iltana. Voi siis olla että huomenaamulla vaakailen, koska huomeniltana varmaankin tulee johonkin liikenteeseen lähdettyä. Voih, kuka keksis kalorittoman alkoholin?

torstaina, elokuuta 05, 2010

P35.

Tässä nyt viime päivinä käynnistynyt mulla "projekti 35", mikä siis käytännössä tarkoittaa 35 kilon pudottamista uumaltani ja tavoiteaikatauluna olisi 13 kuukautta. Eli vuoden päästä syyskuun alussa olisin sitten (ensimmäisessä) tavoitepainossani. Huh. Kuulostaa ihan ylirankalta. Mutta kuten olen täälläkin jo aiemmin todennut: ei ne kilot missään yhdessä yössä kertyneetkään. Aikataulun mukaan siis vajaa kolme kiloa kuussa pitäisi KESKIMÄÄRIN tipauttaa. Luonnollisesti tietysti alkuun tahti on varmaankin rivakampi ja lopussa taas takkuaa. Suurimmat kompastuskivet ovat varmaan taas tuttuun takaan alkomahooli ja sokeri. Joku tuossa kommentissa kehotti karppaamaan kitukuurien sijaan ja siihenhän nää mun ruokavaliomuutokset onkin jo painottunut oikeastaan aina. Tai no niin kauan kun olen mitään ravintoarvojen päälle ymmärtänyt. Nyt vetäydyn ajoissa yöpuulle ja nautin viimeisistä työpäivistäni ennen starttaavaa lomaa.

keskiviikkona, elokuuta 04, 2010

Sataa.

Täällä tulee ukkosta. Aika kiva. Äsken pyöräilin kaverilta kotia kohti tossa sateessa. Aika freessiä. Koko etupuoli kroppaa kastu aika perusteellisesti. Huomenna on töitä niin en voinut viipyä pidempään, vaikka kivaa oli muuten. Toi alkoholi vaan on vihollinen. Muutenkin ois menny tänään niin hyvin, mutta kumosin sitten about puoltoista pulloa viiniä ja siiderin. Plääh.

Muuten tässä nyt ei oo sen kummempaa kerrottavaa. Työpäivä oli päivällä tänäänkin, ihan olin liekeissä siellä taas. Vanhassa paikassa siis olin, missä oon roikkunu kirjoilla ja tehnyt tällasii hätävuoroja jos joku on sairas, tms. Huomenna sitten siis oikeeseen työpaikkaan taas.

Tässä illalla oli puhetta noista neitsyydenmenetyksistä ja viemisistä. Itse oon ainakin ihan virallisesti vienyt kaksi kappaletta mokomia. Itseltäni siis viety yksi. ;D
Ensimmäinen omistani oli ensimmäinen kunnon poikaystäväni ja toinen täysin randomtuttavuus, joka oli siis jo 22-vuotias tämän tapahtuessa. En tiedä miten se on mahdollista, mutta enää en usko 24-vuotiaan neitsyenkään olevan täysin mahdoton. Jee. Lisäksi jouduin vielä tuttavapariskunnan suhdeongelmien välittäjäksi, joten iltä oli melko draamantäyteinen.

Haha. Kaverini on lihonut viime aikoin melkoisesti, ja alkaa jo lähennellä mun mittasuhteita. Ja selluliittiä sillä on rutkasti enemmän kuin mulla. Juhlapäivä!

maanantaina, elokuuta 02, 2010

AARG.

Ensialkuun tähän vähän vanhojen asioiden päivitystä.

Kevään lääkkeidenvaihdossa sairaalassa sain viimein virallisen diagnoosini, eli bibolaari tyyppiä II. Siihen syön siis yhä ketiapiinia 300mg päivässä, melatoniinia välillä iltaisin.

Äiti juopottelee edelleen kaikenmaailman hoitojaksoistaan huolimatta. Tosin ihan viimeisimmät pari viikkoa on suht koht pysynyt erossa. Osittain laihdutusinnon ansiosta ja sitten sen, että vietti reilun viikon omalla äidillään "kesälomalla". Veli on ihan ok ja normaali nykyään, ei koske pilveen.

Molemmat "tuntemistanne" existä seurustelevat yhä samojen tyyppien kanssa. Kumpaakaan en ole aikoihin tavannut, ja myöhempää tulen tuskin enää tapaamaankaan. Muihin hoitoihin en juuri ole pitänyt yhteyttä.

Oli varmaan vielä jotakin, mutta en nyt muista. Eli siis uudempiin aiheisiin.

Töitä olen viimepäivät ennen tulevan loman alkua paiskinut kuin pieni porsas. Eli ihan hiessä tässä helteessä. Onnistuin jopa vähän rikkomaan oikean ranteenikin, mutta en niin pahasti että se tahtia haittaisi. Ei enää pitkään jäljellä niin pääsen lomailun pariin toteuttamaan itseäni. Mikä vähän kyllä hirvittää, sillä edessä on mm. lenkkeilyn aloittaminen ja muutto. Lisäjännitystä tuo vielä alkoholisoitumiseni... Kesä ei todellakaan tähän mennessä ole sujunut kuivin suin ja en oikein usko että vapailu edesauttaisi asiaa.

Tänään törmäsin töissä entiseen koulukaveriin / hoitoon (ajoilta ennen blogia). Tai korjaus: EN onneksi törmännyt, sillä huomasin hänet hyvissä ajoin ja parin varmistavan vilkaisun jälkeen, todettuani hänet häneksi, piilouduin sniikisti. Tyyppi on mut nähnyt viimeksi varmaan puolitoista vuotta sitten, joten en ikimaailmassa toivoisi juuri hänen näkevän kaikkia läskejäni. Onneksi ei siis nähnyt. Mutta melkoista sydämenpamppailua koin loppuillan töissä ja valuessani keskustan läpi kotia kohti.

Muuta töissä tapahtunutta: Seksipuheet. Varmaankin jostakin miehisestä pörhistelyntarpeesta johtuen ovat pari työpaikkamme mieshenkilöä intoutuneet kehuskelemaan kesäisillä valloituksillaan viime aikoina. Hyvin avoimesti myöskin ryhtyneet flirttailemaan kaikenmaailman arvoisiksi näkemilleen naisille. Vaikka en kumpaankaan heistä vetoa tunne (vaikkakin olen molemmista nähnyt härskejä unia) on tämä nyt päässyt buustaamaan seksuaalista itsetietoisuuttani jossakin määrin. Varmasti ei kumpikaan näkisi nykyistä ruhoani flirttailun saati sitten syvemmän toiminnan arvoisena. Perkele.

Johtopäätös - kaksi uutta hyvää syytä laihtua:
1. Törmääminen vanhoihin (noh, miksei uusiinkin) hoitoihin.
2. Miespuolisten työkavereiden huomaaminen mut naisena.

Hmm. Piti kirjoittaa paljon tänään, mutta jutut loppuivatkin kesken. Ei kun kauneusunille odottamaan huomista työpäivää.

lauantaina, heinäkuuta 31, 2010

Kuuma kesä kesä kuuma.

Aight...
Eipä ole mun superdietti (ylläriylläri) edistynyt ihan suunnitelmien mukaan... Mutta, rehellisyyden nimissä jotain edistystä on sentään päässyt tapahtumaan.
Ensinnäkin löysin netistä kotimaisen sh-keskustelupalstan entisen suljetun Lasiluurangon tilalle, ja rekkasin toki sinne päivän pari tutkiskeltuani paikkaa. Sieltä olen nyt saanut edes vähän henkistä inspiraatiota ja ehkä jopa ihan käytännön hyötyäkin. Onneksi on tuollainen paikka, koska Lasiluurangon kadottua olen sellaista kipeästi kaivannut. Blogi kun on vähän yksipuolinen inspiksenlähde.
Toiseksi taas olen alkanut vihdoin viimein ja suureksi helpotukseksi kiinnostua liikkumisesta! On tätä odotettukin. Kaukana ovat ne superihanat ajat jolloin (en kyllä painoltani ollut ihan ihannekunnossa) pitkät juoksumatkat ja salitreenit toivat puhtia ja iloa arkeen. Viimeisen, ee, ehkä vuoden ajan en ole liikkunut about ollenkaan. Jos nyt satunnaisia baaritanssi-iltoja ja kävelyitä ei lasketa. Duunikin kun on pari vuotta ollut fyysisesti huomattavasti letkeämpää kuin aiemmin. Voi että, sitäkin raskautta melkein kaipaan. Melkein.

Uusi keskustelupalsta on karvas muistutus siitä, miten olen joskus ollut Samanlainen. Miltei alipainon rajoilla ja silti ahkera laihduttaja. Ja myös siis urheilija. Katsellut vähänkään hoikkaa paksumpia ihmisiä ajatellen että he ovat epäonnistujia. Mikäs minä sitten nyt olen? Pidänkö itseäni epäonnistuneena? Kyllä ja ei. Sisäinen laihaminä huutaa jatkuvalla syötöllä epäonnistumista, mutta toisaalta viimeinen vuoteni on myös ollut kova paikka henkisesti. Olen myös onnistuja, koska olen siitä selvinnyt voittajana. Maksumieheksi on ikävä kyllä joutunut fyysinen puoli. Eli koska nyt on kaikki kunnossa, on aika palata taas eheäksi henkinen-fyysinen -onnistuja kokonaisuudeksi. (Hahha, hei hyvä suomenkieli.)

Miesrintamallakaan ei viimeisen vuoden aikana ole satunnaisia sekoiluja lukuunottamatta tapahtunut niin yhtään mitään. Mutta oikeastaanpa se ei edes haittaa. Toki sitä välillä kaipaa (esim. herkkiä leffoja katsellessa) sitä läheisyyttä jonkun spesiaalin kanssa, mutta suurimmalta osalta aikaa ei. Luulen että tuokin on ollut osa tätä itsensä-kokoilu-projektiani. Plus että eipä tällaisena urpo-läski-juoppo-työnarkki-mainitsinkojoläski-rakoperseenä miehelään tekisi mieli mennäkään.

Jees. Toiset tekee uudenvuodenlupauksia, minäpä teen puolenvuodenlupauksen näin kuukautta jäljessä. Ainakin pian alkavan lomani ajan keskityn täysillä itseeni ja fyysiseen hyvinvointiini, sekä ehkä jopa yritän keskittyä blogiinkin enemmän. Wou.

lauantaina, heinäkuuta 10, 2010

Nyt ne ylikilot kuriin!

Dieettiä takana kolme päivää. Ekat kaksi sujui loistavasti, alle 1000 kilokalorin päivätahtia. Kolmantena sitten repsahdin eli päivän saldoksi jäi Nutrilett pirtelö 200 kcal, Carrolssin clubburgerateria, eli mitähän siitä tulis... Ja sitten vielä illalla kohtalaisesti alkoholia ja muutama leipä. Mutta sovitaanpa että tuo oli mässäilypäivä ja että tänään taas uusin voimin kohti tavoitteita.

Nykytilanne on siis se että ylipainoa on noin 8,5 kiloa ja tavoitteena saada ne pois syyskuun alkuun mennessä tai vähintäänkin syyskuun aikana. Noita ryyppäjäisiä kun ilmeisemmin on tiedossa tässä ja elokuussa on vielä lomakin. Tosin olen todennut vapaapäivinä laihdutuksen paljon helpommaksi kuin mitä töissä. Suurin motivaattorini tässä nyt on miehet, tai lähinnä ehkä yksi tietty mies. On alkanut suhtautua mukavan lämpimästi ja kiinnostusta ehkä riittäisi munkin puolelta. MUTTA EI TÄLLAISENA VALAANA.

Noniin, nyt suuntaan kauppaan ostamaan kaikkea ehdotonta laihdutusruokaa! Onneks on kesä, pysyy fiiliksetkin niin korkeella! (Läskeistä huolimatta.)