maanantaina, kesäkuuta 30, 2008
Elämä haloo!
Työtä, koulua, liikunnan yrittämistä, syömistaistelua, paska (?) parisuhde, ei kavereita, ongelmallinen perhe... Tässäkö tää nyt on? Leffavuokraamon kautta kotiin joka ilta ja nollausta läppärin ääressä. Tuulinen ja sateinen sää, jos aurinko paistaa, niin sillon on toki töitä tai muuta, ettei siitä pääse vahingossakaan mitään irrottelemaan. Muka villiä dokausta silloin tällöin, mutta jos ois oikeesti kivaa, vois olla ilman viinaakin. Eli onko se siis ees kivaa? Parit bentsot niin usein kun tohtii ottaa, mutta niidenkin tuoma onni hyytyy hyvin nopeasti. Elänköhän jotain murrosvaihetta vai oonko vaan tajunnut että kaikki on oikeastaan paskaa? Olisin edes laiha ja hyväkuntoinen, niin edes yksi asia elämässäni olisi onnistunutta. Päivät vaan kuluu ja mitään ei tapahdu enkä onnistu missään. Vittu.
perjantaina, kesäkuuta 27, 2008
Jonyton!
Toissapäivä jees, eilinen kaikkee muuta. Alan pikkuhiljaa taas kallistua sille kannalle, että niin se menee... Mitä enemmän onnistuu jossain välissä, sitä enemmän menee pieleen seuraavassa. Kilot tulee aina takasin, ja yleensä korkojen kanssa. Nälkä iskee sitä hillittömämmin mitä pidempään sitä on onnistunut kahlitsemaan. Syöminen on sitä ruhtinaallisempaa, mitä vähemmällä on pärjännyt. Tuskaa. Nyt sit sitä TAHDONVOIMAA. (Tahdon voittaa!)
torstaina, kesäkuuta 26, 2008
Terppoi lomalaiselta.
No ei nyt enää. Loma oli ja meni. Puolet vielä edessä, mutta sitä en nyt ajattele, vaan mielessä siintää ahkerointia työn, koulun ja kunnon suhteen kaikin päin. Vaakalukematkin on taas tarkastelun alla, ja eilenissä alkoi tiukka linja niiden taltuttamiseksi. Feeling hopeful.
Kroppa rapistui pahasti loman levossa, mutta kyllä se tästä, kyllä se tästä. Eka päivä on vaikein (?) ja se on taas kerran ohi. Yritän inspiraatiolla vaan lukea blogeja ja mitä vaan, että saisin töissäkin itseni pysymään kaidalla polulla. Jopa viinalakko siintää mielessä, koska uskoisin suuren osan kiloista karttuneen juuri alkoholin muodossa. En kuitenkaan ruuan kanssa mitenkään ihan uskomattoman tolkuttomasti lätrännyt, joten tää turpoaminen on varmaan ruuan ja viinan yhteisvaikutusta. Plus vähän ehkä menkkoja.
Eli plääni on tää:
- Puntariin kerran viikko, eli keskiviikkoaamuisin, kuten yleensäkin.
- Nettokalorit noin 1000 hujakoilla, eli että saisin sen 1000 kalorin vajeen aikaan päivässä. Ainakin ekat pari viikkoa näin, sit voi ehkä nostaa 1500:een.
- Mahd paljon liikuntaa, syynä a) kunto ja ulkonäkö, b) voi sit syödä bruttona enemmän kaloreita, kun on millä miinustella.
- Ei viinaa. Tippaakaan. Toistaseksi.
Tuon kummemmin en nyt aatellu rajotella. Töitä on vitusti, eli kauheen tarkkaan en ehkä ees ehdi ravinnon laatuakaan syynäilemään. Mut ainahan se ois plussaa jos saisin noi pakolliset rehut ja proteiinit mälläiltyä tohon kalorimäärään. Ja rasva toki hyvää malliaan. Oon nyt kesän ajan litkiny soijamaitoa taviksen sijasta, mut en oikein osaa päättää onko ollu hyvä päätös. Enemmän siinä on kaloreita kun rasvattomassa tai profeelissa (profeel 20, rasvaton tavis 33, soija 35), mut toisaalta siitä saa pakosti ihan vähän samalla niitä ah, hyviä rasvoja ja kaikkee femiterveellisyyksiä muutenkin. Mut en sit tiiä, tyyristähän se on, ja ei oikein sekotu kahviin silleen kivasti tasasesti. Ehkä jätän sen pois, tms.
Saa nyt nähdä paljonko jaksan edistyksestäni taruilla, kun työn orjana paiskon niin hullusti. Toisaalta aion myös saada mahd nopsaan unirytmin kuntoon, pois lomaurilta. Tänään heräsin siksi jo klo 6! Uhkeaa... Nyt saleilee ja loppupäivä sujuukin ansaitessa. :)

keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2008
Tyhjää.
En tiedä paljonko painan. Ostin tarkemman keittiövaa'an kuin entiseni, eli ainakin tiedän paljonko syön. Lihonut olen. Sen tiedän vaatteista. Muuta en tiedäkään.
Viikon ajan olen luovinut mitäänsanomattomassa tyhjiövellissä. Kaikkein rankimillaan tyhjiö täyttää pitkän työpäivän päätteeksi, muttei sitä ole päässyt pakoon vapaapäivinäkään. En tiedä. En jaksa. En osaa. En pysty. Ja vielä kerran en tiedä. Olen odottanut jotain suurta selkenemistä kaikin tavoin, mutta alan uskoa ettei sellaista ole tulossakaan, vaan ennemmin toivun tästä pikkuhiljaa. Tulee hetkiä, että olenkin taas ihan pinnalla, ja ehkäpä nuo hetken vain vaivihkaa sitten lisääntyvät, kunnes täyttävät taas kaiken ajan, ja tyhjiö on menneisyyttä.
Tällä hetkellä nuo ei-tyhjiö -hetket koostuvat lähinnä vitutuksesta, viinanhimosta, bentsonhimosta, humalasta tai bentsohuurusta. Ja minunko piti lopettaa? Kovasti yritän. Aivan todella kovasti.
Talvi ahdistaa. Tai ei akuutisti nyt, mutta kuitenkin. En jaksa tätä samaa paskaa. Halusin vaihtelua. Tosin myönnän, ettei se mitä yritin ehkä ollut paras vaihtoehto ajatellen Minua. Syömistäni ja muuta. Katkaisu se olisi voinut olla, mutta tuskin mikään lopullinen ratkaisu. Yritän asennoitua ensi talveen eräänlaisena kasvuna. Koitan aikuistua. Ehkä parantua. Elää ihanasti ja vähän niinkun haluan. Mietin mitä haluan, ja toivon että taivaalta sataa valmiita vastauksia näihin kysymyksiini jotka kaikkia nuoria vaivaavat (right?). Haluaisin ainakin vähän taas pitkästä aikaa matkustaa. Ja kokea jotain uutta. Ehkä rakastua. Toivottavasti tosin omaan mieheeni uudestaan ennemmin kuin johonkuhun uuteen. Löytää itsestäni jotain uutta, ja muuta surullisen kuuluisan raastavan kehittävää. Daa. Yritän tässä vaan pönkittää itsetuntoani, ettei peli opiskelujen osalta ole vielä tähän menetetty. Elämä edessä. (Ei 22 oo vielä vanha, eihän.)
No mutta. Piristyin vähän. Paino-asiaa. Eli käyn vaa'alla kyllä melkein joka päivä ja keittiövaa'an seurauksena ruokapäiviskin on päässyt ihan uusiin tarkkuussfääreihin. Mutta en vaan silti pysty. Painoa on tullut sitten tuon ihanaisen kevätlukeman, mutta ei mitenkään järkysti. Nyt vielä pystyisi stoppaamaan. Mutta kun se on muka niin vaikeaa. Olla syömättä. Miksi oi miksi siihen välillä pystyy ja välillä ei. Kaksi päivää nyt mennyt ok (muttei hyvin) ja oon silti aika toivottomalla fiiliksellä. Viinanhimo on yksi paha puoli. Se saa sitten aina syömäänkin. Aarg. Ja tää kesä.
Ensi viikolla on juhannuskin. Siinä on hyvää ja huonoa. Aattelin että lähtisin maalle. Sinne jos ottaa rajoitetusti ruokaa mukaan, niin ei VOI mässätä. Mutta... Kukas nyt jussina pastoaa tai on ainakaan viinatta? Eli se ei ihan anorektisissa kalorimäärissä voi mennä kuitenkaan. Pitää yrittää liikkua hulluna. Aamen.
Anteeksi. Koitan keksiä joskus jonkun oikean aiheen.

maanantaina, kesäkuuta 09, 2008
Vaikeaa.
Vaikeaa ollut. On. Edelleen. Tänään varsinkin kunnon masismeisinki.
En pysty syömättömyyteen, se kostautuu mässäillen. Ke-to-pe meni ok alkuun, mutta pe illasta eiliseen järkyttävää hotkintaa. Voi mua. Tänään this far asiat ruuan suhteen hyvin, mutta hirvittää tuleva.
Ei oo rahaa, ei oo intoo, koulujuttui, työjuttui, tulevaisuus masentaa. Ehkä tää tästä johkin suuntaan vielä joskus irtoo.

keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008
Vittu tyPotYpo.

Joo eli pahoitteluni jo etukäteen kaikista niistä miljoonista virheistä joita tulen tähän päivitykseen luomaan. Vituiksi on mennyt. Ihan vitun vituiksi. Siis niin nyt vituttaa, että tästä se alkaa. Uusi anailukausi! Alamäki / ylämäki / sairauskuhertelu / what-ever-you-name-it.
Pääsykoe vituilleen, eli ei opiskelupaikkaa ensi vuonna. Tai on se sama vanha jota inhoan ja johon niin kypsynyt olen. Fak. Tod.näk. tämän seurauksena edessä muutto ja muuta helvetin kivaa. Voi kun ees Mies pääsisi toivomaansa koulupaikkaan. Vähän lohduttaisi. On mulla tollanen varakoulupaikka vielä, mutta saa nyt nähdä jaksanko pettymykseltä nähdä vaivaa sen vitun 4. sijaisen eteen.
Tänhetkinen olotila tämän skrakaavan näppiksen (en siis ole kotona) ja edeltävän koesähellyksen jälkeen on apaattinen, onneton, epäonnistunut, luuseri, tyhmä, turhautunut ja TYHJÄ. Ennen kaikkea tyhjä. Ei intoa mihinkään, mutta kyllä mä tässä jo vähän tsiigailin potentiaalisia bäkap-pläänejä, ja sellaisiakin siis on. Mutta luulenpa että kotiin päästyäni tänään pullo viiniä, elämäni raskaimman anakauden alku ja huomenna vapaapäivänä tsekkailen sitten mihin rasiaan tulen tulevan vuoteni tuikkaamaan. Joten.
Fak juu, fak mii, ja siis voi vittu kun vituttaa. Kellekään muulle en tällaisia siis voi tunnustaa, niin siksipä pahoittelen kymmentä (?) vittuani (oho, ehkä kahtatoista) tän tekstin aikana. OnneksiOnneksiOnneksi maailman rakkain, mutta snif, stressini alla kaltoinkohdeltu Mies jaksaa minut kyytiä vielä kotiin. Rakastan häntä. (Oih, eka kerta kun tänne sen julkistan.:)*
Niin nyt siihen anaan sitten. Se missä fysiikkani petti mut pääsykokeissa, tulen minä mielineni nyt pettämään sen tulevina aikoina. Real ana back to the elämänkuvio. <3 Se 53kg on yhä saavutettavissa. Tällä hetkellä reaalisti ehkä noin 4, korkeintaan 5 kilon päässä. Sinne, sinne ja vielä kerran sinne. Äkkisuunniteltuna tavoitteena ensin -500 kcal/pv,

Oho. Tässähän alkaa tulla jo ihan voitokas fiilis ajatellessa tulevia heikotuksenhetkiä kamppailussa kehoani vastaan. ;D
* Rakastan Miestä, mutta pitkän suhteemme aikana sellanen söpöstely-intohimo-rakkaus on melkosesti kokenut kaikenlaisia kolhuja. Kihlautumisen yhteydessä teimme kuitenkin yhteispäätöksellä selväksi, että yhdessä ollaan sen lopun elämää. Ja toisaalta sitten juuri niissä riidoissa ja vaikessa oloissa se yhteytemme vahvistuu. Vaikka romanttisen kuhertelut yltiöonni kupolissa ovatkin harvinaisia hetkiä, niitä yhä rittää. Makkarin puolella kaikki ei pelaa, mutta jahka sopiva aika tulee, eiköhän senkin saa pelittämään. Kun onhan meillä koko elämä aikaa. Eli vaikka arkisia moitteita ja ohimeneviä mainintoja hänestä täällä vain onkin, niin: RAKASTAN MIESTÄ.
lauantaina, toukokuuta 31, 2008
Huomenna on kesä.
Hiljaista tappotahtia mennään. Kohti pääsykoetta. Ei paska. Päivät on sujuneet kohtuullisesti tai sittenkä huonosti. Eilinen oli tuollainen jälkimmäinen. En vieläkään ymmärrä mikä ihme energiantarve mulla voi olla, kun vaikka helvetin kunnolla syön koko päivän niin illalla viedään. Töiden syytä suuri osa. Tai niitä ainakin mieluusti syytän. Siellä kun voi illalla laittomasti mättää namia naamaan ja periaatteessa ihan ilmaiseksi. Mutta happy happy joy joy, pääsen takaisin vanhaan mestaani. Heti kesäloman jälkeen. Melkoinen helpotus, vaikka eipä se kyllä oikeastaan ole työintoon vaikuttanut sinällään mitään. Nahjustuttaa vaan.
Neljä yötä pääsykokeeseen. Pyörin jo nyt sängyssä silmät nappeina ja ajatus kulkee jotakuinkin tätä tahtia: 1. Minä pääsykokeiden alussa. 2. Minä pääsykokeissa. 3. Minä jossakin spesifissä potentiaalisessa pääsykokeen ongelmanratkaisutilanteessa. 4. Minun mahdollinen menestymiseni pääsykokeessa. 5. Onko minun mahdollista menestyä pääsykokeessa? 6. Pitäis nukkua. 7. Pitäis lakata ajattelemasta pääsykokeita niin voisin ehkä rauhottua nukkumista varten. 8. Mitä mä teen huomenna töissä? 9. Tekiskö vaikka sen ja sen. 9. Onnistuukohan se, onkohan siellä niitä yksiä lomakkeita? 10. Pitäis nukkuu. 11. Pitäis ehkä lakata ajattelemasta työasioita, että voisin rauhottua nukkumista varten. 12. Jne. 13. Jne. Ajattelin, että ehkä sortuisin tänään pieneen bentsojen noutoon. Voisin ottaa vaikka tänään puolikkaan, huomenna en ollenkaan, sit taas puolikkaan, ja vikana yönä ennen koetta soisin sen kokonaisen sitten. Kokeen jälkeen taas sit ehdoton sluuttaus. Mielellään about koko loppukesäksi. Ja parin viikon tauon jälkeen kävisin luovuttaa vertakin. Tosin en kyllä tiiä haittaako noi bentsot siinä, tuskin. Muttei tarvi sitten niihin tietolomakkeisiin mainita siitä mitään.
Tänään aion pyhästi ryhdistäytyä nyt syömisten suhteen. Eilinen meni vähän syteen ton helteen takia. Olin niin kesäfiiliksissä että jätskiä teki mieli ja se johti sitten jätskiä ennakoivaan munkin-pullan-piparin (ei pipari oo ees kesänamia!) mässyttelyyn. Aarg. Mutta tänään mä AION. Nyt loppu tuo edellisen päivityksen kaltainen epävarmuus ja kontrollittomuus. Tänään aion, ja niin siis teen. Piste. (Wish me luck!) Onneks ei oo töitä ihan iltaan asti, niin pääsen vähän aikasemmin kotiin terveellisten vaihtoehtojen äärelle.
Olen etsinyt kivoja kesähameita, mutta mistään ei löydy. Kaikki paikat on ihan pullollaan shortseja. Vittu shortseja. Mut mulla on jo neljät tai viidet niitä. Oon käyttäny shortseja jo monta kesää. Saakelin muoti, tahtoisin hameen tai pari täksi kesäksi, mutta ilmeisesti liikaa vaadittu. >:/
Purkkirusketus muutes sujuu ihan fine. Haluisin vaan olla vielä vähän ruskeempi. Eli täytyy ehkä hakee jotain ihan real stuff myrkkyä ton lössön use-daily-light-gradual-tannin kaveriksi, kun ei siit oo mihinkään.

maanantaina, toukokuuta 26, 2008
Njaahas.
Ihan antoisalta elämä näyttää, vaikka mässäyskierre tuntuu tällä hetkellä ylitsepääsemättömältä pysäyttää. Eilinen oli ok, lukuunottamatta paria duunissa hätäisenä nälässä ahmaistua pullaa (260 kaloria). Mutta kohtuudessa sain pidettyä illallakin sitten. Kuitenkin tuli jumppailtuakin. Tänään näyttää hyvältä, mutta en enää oikein osaa luottaa itseeni ko asiassa. Kaikki kontrolli kadoksissa, vaikka miljoona hyvää syytä nakuttaa päässä sitä oikeaa asiaa. Miksen tottele niitä?
En jaksa ymmärtää mikä siinä ahmimisessa on se "juttu". Koko päivän voi täysin rationaalisesti syödä hyvin, voida hyvin, olla sinut sen ruokansa kanssa, tuntea olo loistavaksi ja ajattella että "hei näin tän kuulukin mennä, ihanaa". Ja sitten yhtäkkiä löydät itsesi siitä tilanteesta että joko nälkäisenä tai vaikka vasta syöneenäkin on ne perkeleen pullat vieressä, liian helppo ottaa, melkein jo jättää ottamatta, mutta kuitenkin kuitenkin kuitenkin sitten ottaa. Syödä, maistaa, nauttia, ja siinä sitten ollaan. Menisi yksi, toinen, kolmas, vaikka kaikki, ja siinä vaiheessa ei enää järjen ääni kuulu sen pullan yli. Sitä vaan vetää. Unohtaa ne kaikki miten hyvin oli mennyt, miten hyvin piti mennä, miten parhaillaan ylittyy päivän energiatarpeet kevyesti, vatsa täyttyy, tulee ähky, lopulta paha olo, sen pahempi mitä enemmän ehtii ahmasta. Ja usein tämä "hällä väliä" jatkuu tuosta päivän ekasta vedosta sitten yöhön asti. Mitä väliä tällä päivällä enää on kun verensokerit, kalorimäärät ja sun muut on jo ihan pilalla? Antaa palaa vaan! "Tätä mä oonkin aina halunnu maistaa!" "Mulla on onneks se superaineenvaihdunta!" "Enhän mä pelkällä makeella pärjää, pitää ottaa näitä sipsei kanssa!" Jne. Mitä helvettiä?!? Miten siihen välillä pystyy, välillä ei, siis olemaan ilman tuota pashaa?
Vaikka kuinka tietäisi kuinka kurjaa sitten jälkikäteen on. Kuinka morkkistaa vielä seuraavana aamunakin, vaikka sillon ehkä onkin jo uusi päivä taas yrittää paremmin. Eikö sitä ekaa sortumaa vaan voisi välttää? Mikä magiikka siinä on? Koska tuntuu, etten tällä "täsmäsyömiselläni":kään ole saanut aikaan mitään parempaa. Tai toki ajoittain, mutta nyt taas tässä. Toivottavasti tänään menee hyvin. Mutta kuten sanoin, en oikein enää uskalla luottaa mihinkään kontrollinrippeisiini. Taidankin kohta lähteä taas syömään, viime kerrasta on jo pari tuntia. Aak.
Tilanne Miehen kanssa ei muuten ole parantunut. Ei oikeastaan miltään osin. Sitten sen viime kirjoittamiseni ei mitään tapahtunut. Ei kertaakaan. Ei vaan nappaa. Turhauttavaa. Sellainen ajatus tuli kuitenkin mieleeni ja nyt myös todella toivon, että kaikki johtuisikin jatkuvista bentsoistani. Oon nyt sitten viimein ollut kolme päivää ja kolme yötä täysin ilman kuivilla niistä. Ja AION jatkaa. Yllättävän hyvin on uni tullut lukuunottamatta ehkä tota ihan ekaa yötä. Odottelen nyt sitten kaikkia muita positiivisia efektejä. Ehkä ne on jotenkin latistanu kaiken tunne- ja eroottisen elämän, en tiiä.
Voi ei, tekee mieli suklaata. Yritän olla kaikin keinoin ajattelematta asiaa. Meen syömään kanaa ja uunikasviksia. Yäk.
En jaksa ymmärtää mikä siinä ahmimisessa on se "juttu". Koko päivän voi täysin rationaalisesti syödä hyvin, voida hyvin, olla sinut sen ruokansa kanssa, tuntea olo loistavaksi ja ajattella että "hei näin tän kuulukin mennä, ihanaa". Ja sitten yhtäkkiä löydät itsesi siitä tilanteesta että joko nälkäisenä tai vaikka vasta syöneenäkin on ne perkeleen pullat vieressä, liian helppo ottaa, melkein jo jättää ottamatta, mutta kuitenkin kuitenkin kuitenkin sitten ottaa. Syödä, maistaa, nauttia, ja siinä sitten ollaan. Menisi yksi, toinen, kolmas, vaikka kaikki, ja siinä vaiheessa ei enää järjen ääni kuulu sen pullan yli. Sitä vaan vetää. Unohtaa ne kaikki miten hyvin oli mennyt, miten hyvin piti mennä, miten parhaillaan ylittyy päivän energiatarpeet kevyesti, vatsa täyttyy, tulee ähky, lopulta paha olo, sen pahempi mitä enemmän ehtii ahmasta. Ja usein tämä "hällä väliä" jatkuu tuosta päivän ekasta vedosta sitten yöhön asti. Mitä väliä tällä päivällä enää on kun verensokerit, kalorimäärät ja sun muut on jo ihan pilalla? Antaa palaa vaan! "Tätä mä oonkin aina halunnu maistaa!" "Mulla on onneks se superaineenvaihdunta!" "Enhän mä pelkällä makeella pärjää, pitää ottaa näitä sipsei kanssa!" Jne. Mitä helvettiä?!? Miten siihen välillä pystyy, välillä ei, siis olemaan ilman tuota pashaa?
Vaikka kuinka tietäisi kuinka kurjaa sitten jälkikäteen on. Kuinka morkkistaa vielä seuraavana aamunakin, vaikka sillon ehkä onkin jo uusi päivä taas yrittää paremmin. Eikö sitä ekaa sortumaa vaan voisi välttää? Mikä magiikka siinä on? Koska tuntuu, etten tällä "täsmäsyömiselläni":kään ole saanut aikaan mitään parempaa. Tai toki ajoittain, mutta nyt taas tässä. Toivottavasti tänään menee hyvin. Mutta kuten sanoin, en oikein enää uskalla luottaa mihinkään kontrollinrippeisiini. Taidankin kohta lähteä taas syömään, viime kerrasta on jo pari tuntia. Aak.

Voi ei, tekee mieli suklaata. Yritän olla kaikin keinoin ajattelematta asiaa. Meen syömään kanaa ja uunikasviksia. Yäk.
torstaina, toukokuuta 22, 2008
Kesä tuu takasin.

Onnistunut päivä, mässyttelyä, onnistunut, mässyttelyä. Aarg. Hermoja raastavaa. Tänäänkin saan vaan koko päivän jännittää että miten käy. Ja missä vika? En vaan jaksa tota täsmäsyömistä. Töissä en ehdi, ja nyt kun on vapaapäivä niin et vaan jaksa/viitsi/eimukaoonälkä/eihuvitatehdäruokaa/you-name-it-once-again. Tosi kiva. Kyllä mä kohta meen syömään, mutta fakta nyt vaan on se, että kaloritilanne on tältä päivältä jotakuinkin 810 ja kello on jo kuusi. Eli sen "pitäisi" olla jotakuinkin ainakin 1200, mutta esim. 1400 ois pop. Ja kaupassa on tänään käytävä, ellen ala juoda kahvia mustana, leipää ilman proteiinipäällisiä, marjoja ilman jogurttia, jogurttia ilman mysliä, puuroa ilman hiutaleita ja myös Mies eläisi ilman maitoa. Sou. Senssit sortua nameihin kauppareissulla tällä hetkellä jotakuinkin ysin suhteessa yhteen, tms. Ha.
Tänään piti vapaapäivän kunniaksi ahkeroida myös kouluasioiden parissa, mut eipä oo näkyny, eipä oo. Vielä. (Ihan niinku jossain välissä muka?!?) Ei en ole negatiivinen, kyllä mä aion vielä tänään vähän alotella niitäkin. Huominen ois kanssa periaatteessa vapaa, ja aattelin pitää lepopäivänkin, sen verran hapotteli jalat tänään spinningissä, että vois tehdä gutaa. Mut voi olla etten malta olla käymättä töissä, vaikka ei huvittaiskaan. Sitä riemua kyllä vielä kesällä ehtii.
Hm. Mistäs tässä oikein kirjoittaisi? En enää tunnu jaksavan käydä päivittelemässä, kun ei ole mitään mieltä polttavaa puheenaihetta mistä kirjoitella. Ja okei, mässäilyn päälle haluan tietenkin kaikkea muuta kuin märehtiä ainakaan kirjallisesti juuri syömääni. :( Olen tosin orjallisesti onnistunut ruokapäiväkirjaani kirjaamaan ylös kaiken. KAIKEN KALOREITA MYÖTEN. (Auts!) Miksen sitten osaa lopettaa? Vaikka näen ne numeroinakin?
Tulevat koulupyrkimiset on viimein alkaneet stressaamaan. En onneks oo kovin paha stressailija, mutta kyllä tollanen nyt saa muhunkin vähän vipinää. Jaik. Järjen mukaan pitäis mennä hyvin, helpolla ja kevyesti sisään. Mutta kun ei tollasesta tiedä tai voi koskaan olla varma. Herran haltuun siis.
Onneksi olen mässäilyistä huolimatta (johtuen?) jaksanut liikkua hyvin. Ihan siis joudun täsmentämään itelleni, että huomenna nyt on lepo, eikä sali, koska tuntuu jaloissa siltä. Mieli palaisi hapottamaan vaan lisää ja lisää. Mut levossa se kehitys tapahtuu. Ja maratonkuntoon on vielä rutkasti kehitettävää!
Hei jes, nyt maha kurnii, eiku syömään. Yritän kehittää jonkin oikean kirjotusaiheen ensikerraksi. :/
maanantaina, toukokuuta 19, 2008
Siis mitä vittua?
Ettäkö söisin liian vähän? Siis mitä vittua! Viikonloppu meni niin överiksi, että ounnou. Kaikki alkoi lauantaina. Töiden jälkeen oli tiedossa piipahdus tuttavilla, niin että _menin_sitte_ostamaan_ (syötyäni töissä pullan ja donitsin!) pari siideriä, 4 suklaapatukkaa, jäätelöä ja syömään kaiken. Ja siellä pippaloissa lisäksi vielä patonkia, karkkia, boolia ja kakkua. Fok. Ja eilen jatkoin. Suklaata, muffinssia, pizzaa, karkkia, jätskiä ja lisää suklaata. Eli noin ehkä 40o0 kaloria per päivä. Ehheh. Ja miksi? Entajuu entajuu! Mä oon syöny hyvin - ja paljon! Okei, lauantaina kun pääsin töistä ja ekat sortumat saapui, kello oli kuusi ja kalorisaldo 1400 (+ se pulla ja donitsi), eli ei nyt PALJON, mutta kuitenkin tarpeeksi kello huomioiden. Äh.
Tänään yritän tiukahkoa kurinpalautusta. Eli siis vapaata syömistä, mutta EI millekään herkuille. Täyttä ravintoa vaan. Ostin uudet juoksukengätkin viimein kun tajusin että tilillä nyt just ja just ois katetta. Niitä testaamaan. Pakko pystyä. Mihinkään viikon mässyttelykierteeseen mä en nyt hajoa!

perjantaina, toukokuuta 16, 2008
Kiirettä pitää?
Joopa joo. Eilinen vapaa. Tiistaikin tais olla vapaa. Mut muka sit niin kiire. Tulin nytkin ihan vaan pikapäivitykselle, koska edessä rankka duuniviikonloppu, vittu. Takana tosin onnistunut tentti (vaikken - ylläri - lukenut!), shoppailua ja eilinen mummolavisiitti. Jee. Hyvä viilis. Ruokailu nappaa, lihakset vaan kasvaa. Alotin purkkirusketuskauden, koska yritän tosissani vältellä melanoomaa tänä kesänä. Vähemmällä vaivalla pääsee kun ottaa purkista, kun ei oo aikaa makoilla kuitenkaan!
tiistaina, toukokuuta 13, 2008
We've got the vision, now let's have some fun!

Nytkin oon alkanut ja aikonut siis alkaa nipistää vähän tosta päivän kalorisaldosta pois, että saisin ihan vaivihkaa pikkuhiljaa sitä rasvaa pois kehostani. Yritän kuitenkin ajatella, että heti jos tuntuu pahalta tai jos nipistäminen aiheuttaa repsahdusriskin, niin palaan takas tuohon "vähintään 2000" -ruotuun! Mut näinhän tää on aina mennyt, eikös?!? Aina se on se sama. "Vähän vaan ja varovasti." Yhtäkkiä sitä huimaavasti pystyykin pärjäämään alle 1500, sitten alle 1000 ja lopulta muutamalla satasella. Mielessä pyörii, ettei tää nyt ihan paikallaan ole. Palelee, huippaa, himottaa, mut kuri pitää. Siis tiettyyn pisteeseen asti. Sit tulee se mussutuskierre. Tällästähän tämä. Mut nyt oikeesti. Yhteen ainokaiseen selkeeseen kiloonkin oisin tyytyväinen! Tai että mahtuisin yksiin viime kesänä "tavotefarkuiksi" ostettuihin hulluihin korkeevyötäröisiin Leviksiin. Tai jotain. Tai edes lihakset näkyis paremmin. On mussa kuitenkin se kolme kiloa vielä normaalipainoa. Sehän on ihan normaalia haluta niistä eroon.
Tänään oon kovasti miettinyt, että on se aikamoinen onni etten asu yksin. Siitä vasta kalorisoppa syntyiskin! :D Mittaisin varmaan kaiken kotiini kantamani syömäkelpoisen aineksen gramman tarkkuudella, että tasan tietäisin ensinnä kalorimäärät ja toisekseen vielä tarkat ravintoaineetkin. Sopisin varmaan jokskin fitness-kilpailijaksi... Eikös niiden "ammattiin" vähän niinkun kuulu tollanen? Eli saisi keskittyä vaan oman kehon ruokintaan ja ruoskintaan ja siitä sitten maksettaisiin. Jea!
Äsh. Tenttiin pitäis lukea, vielä vikat kouluspurtit edessä. Ei jaksa. Mut lupaan, että tän tehtyäni käyn vaan pikaa naamakirjasessa ja sitten luen kiltisti paikallaan loppuillan. Ehkä venyttelen vähän samassa. Treenitkin on tehty jo (spinning lämppärinä ja vähän jotain outoa hosumista salilla [outoa, koska en tehnyt kumpiakaan kyykkyjä ollenkaan palautuakseni ja säästääkseni huomiseen, ja ne on kuitenkin mun ohjelman rankinta antia]). Ihana vapaapäivä. Inhottaa jo etukäteen koko loppuviikko. Siksikin ehkä lukuinto vähän zerona.
Ehkä meenkin seuraavaksi tarkastelemaan vähän kesän lentolippu- ja hotellihintoja. Täytyyhän sitä potentiaalista lomaakin joskus miettiä. Vaikka tätä menoa sellasta en voi pitääkään noiden siirtojeni ja kroonisen rahapulan takia. Onneksi olen näin taitava rentoutumaan yksittäisinä vapaapäivinä. :)
maanantaina, toukokuuta 12, 2008
Kevät!
Hmm. En nyt oikein tiedä mitä tulin tänne kirjoittamaan. Muuta kun että juokseminen on kivaa, palautuminen on kivaa, ja energiantarve on kivintä. Söin jopa eilen light poppareita ja lisäaineettomia karkkeja vähän! Jotka ei kyllä tähän mun valmennusdieettiin tosiaan kuulu. Mutta saa sitä välillä herkutellakin. (Saahan? Eikö? Saako?) Äitienpäiväkin vielä, niin en täysin onnistunut viiniltä ja kakultakaan välttymään. Mut nyt sit viikko hienosti, tiukasti. Viikonloppu duunia niin rankasti, että varmaan tulee oltua kunnolla. (Perkele ihan varmaan, rakas pikkupiru päässäni.)
Ostin kalliin Shape-lehden. Ihan ok, mut hintaan nähden aika paska. Ketuttaa vähän, kun ei ees ois juurikaan rahaa tollaseen turhuuteen kun cashewt on niin kalliita. >:) Menisköhän sitä syksymmällä maratonille...?
perjantaina, toukokuuta 09, 2008
Jännitys.

Nyt on kyllä iskemässä sellanen jännitys-paniikki-iik lähinnä huomisen, mutta myös tuon työasian tiimoilta. The Bossille koitin jo soitella, muttei tänään (kään) oo viel vastannut, että saisin minkäänlaista mielenrauhaa luvan myötä / -surua mussutuksen myötä. Huomenna olisi tentti, johon en ole lukenut, ja jossa olen reputtanut kertoja X & Y, mutta silti "haluaisin" käydä vastailemassa jos nyt ihan sattuisi lykästämään. Olen tosin jo avoimen kesäkurssille ilmoittautunut tuota samaista tekemään, että... Ja siis huomenna tentin jälkeen olis tuo mun stressijuoksu, johon tahtoisin enemmän panostaa. :/ Hmph. Tyhmästi aina yliopisto onnistuu noita tenttejä ajoittamaan. Tai sitten mä vaan oon tyhmä, kun en ole kerralla vaan kaks vuotta sitten repäissyt tota tenttiä läpi. Eli en vielä tiiä mitä teen. Juoksunumero pitäs hakee just tentin aikana, mutta siihen olen jo Miehen velvoittanut, eli se kyllä hoituis. Mutta en tiiä haluanko a) mennä nukkumaan tentti ja juoksu mielessä, b) yrittää nukahtaa siinä sitten, c) herätä aamulla sekä tentti että juoksu mielessä tai d) tehdä huomenna MOLEMPIA. Aarg gaarg. Mietin vielä.
Mutta poskut uutiset kanssa! Netissä opintopistetilillä useina päivinä tenttituloksia jännittäneesti palloilleena voin suuren suureksi ilokseni todeta, että minä ihan itsekseni olen ilmeisesti ihan realistisesti tällä hetkellä tasan ja vain 11 opintopisteen päässä kandidaatin papruista! (Tosin nuo 11 sisältävät tuon perkeleen huomisen tentin, jonne koko ajan kallistun enemmän ja enemmän olemaan menemättä... Ja se tarkoittaa sitä, että avoimen kesäkurssille ON OSALLISTUTTAVA, ja se taas saattaa loppukesästä (jota amikset kutsuvat syksyksi ja elokuuksi) mennä erinäisten muiden koulusuunnitelmieni kanssa päällekkäin...) Eli jaiks. En tieädä. Mitään. Miten tehdä huomisen tentin tai pidemmän aikavälin kanssa. Miksei valtsikka vaan voi v*ttu järjestää niitä helvetin lauantaimunatenttejään pitkin kesää? Tai edes vielä kesäkuussa, jos nyt ei heinä-. Mur! Joo en mä sinne mee. :D Onneton minä aikatauluineni...

Tänään vähän äipänpäiväkakkujen leipomista seuraavaksi. Ehkä käyn postissa jos kerkeän heittämässä kehitysmaalaisen kummilapseni kirjeen postiin. Sitten duuniin sykemittarin kanssa, että saan vähän harjoitusta sen käytössä ennen huomista h-hetkeä. Kippis.
torstaina, toukokuuta 08, 2008
Liikaa?

Enimmäkseen koulu. Pitäis ja pitäis. Tulihan noita opparipisteitä äsköttäin kivasti tilille, mutta siitä vielä se ratkaiseva puuttuis. En vaan saa itestäni irti tai aikaseksi! En. Njää, mussunmussun, mielummin istun tuntikaudet netissä blogien/facebuukkien/you-name-it parissa, kun kirjotan pienen esseen. Johon menis about muutama tunti jos puolella perseella tekis! Tai luen tenttiin. Johon menis pari päivää jos vaan ne pari oikeasti raaskisi ja jaksaisi laittaa. Mikä mua vaivaa? Miten musta on tullut tällänen rimanhipoja lukion jälkeen? Että läpipääsy on riittävästi. Aarg. Kun monesti ei edes se tuppais onnistuu paitsi ehkä ihan viime tingassa.
Toinen murheenkryyni on duuni. Paska siis tuo uusi paikka. Paskempi kun edellinen. Joten haluan vaihtaa. Pitäis vaan saada lupa. Sitä nyt sitten huomisen suhteen pyörin täällä ku puolukka siellä pilussa, että saanko vai enkö saanko vai enkö. Pakkohan mun on saada! Arvokasta rivikamaa oon firmalle kuitenkin, samahan se niille missä vaikutan! Hopeso. :/
Tänään olin oiken kunnon tappo intervallitreenit ja sitten huominen pitäs malttaa lepäillä vaan ja tankata. Ylihuomenna on puolimaratoni. Jaik. Nyt sitten senkin kerroin, että terve vaan kun tuutte vastaan kadulla ja tunnistatte! :D

Ongelma ei VARSINASESTI ole miehessä. Tosin sen lähentely-yritykset eivät kyllä asiaa ole auttaneet. En vaan siis ole silleen kiinnostunut. Ei juuri tee mieli edes sitä sooloseksiäkään. Tai vieraita miehiä. Tai naisia. Tai eläimiä. Tai juuri mitään. Illalla menen vaan mielummin sänkyyn nukkumaan (bentsoissa tai ilman) ja aamulla pomppaan ahtamaan ortoreksista aamiaista mahd pian kitaani. Päivät on kiireisiä ja jos ei ole niin keksin kyllä jotain että sellaisia niistä saan. Että näin. Ja seksi ei kiinnosta. Vinkkejä? Neuvoja? Apua? Syön omegaa ja monipuolista, mutta halut ilmaantuu oikeestaan vaan nousuhumalassa. Tätä siis jatkunut nyt jostain tammikuusta siis. (Ja huom: tässä vaiheessa vasta totean että tämä olisi ongelma!!!) Ei sitä nyt tällasessa liitossa missään selibaatissa ole koko aikaa oltu, mutta tapahtuma X käy hyvin harvakseltaan, ja osaltani mielellä "no kaipa mä nyt tästä sytyn, ei tyrmätä heti alkuunsa". Ehkä tää on vaan se suhteen puutumisonkelma... :(
Enkö siis halua seksiä ja etenkin siis nyt puhutaan seksistä oman miehen kanssa koska suhteessamme on kenties jotain vialla?
Onko siis parisuhteeni pilalla ja näivettynyt ja kuolemaisillaan ja tuhoontuomittu ja epäonnistunut ja mennyttä kalua, kun seksielämä ei luista?
Voisinko korjata seksielämän korjaamalla suhdettani vai korjata parisuhdettani korjaamalla seksielämäni?

Onko vika minussa vai meneekö tämä, kuten moni vastaava asia vain ohi ja jos menee voiko sitä nopeuttaa jotenkin?
Tuleeko parisuhteessa suostua seksiin niin sanotusta velvollisuudentunteesta (no ei tietenkään silleen "pakko" ole mutta olisko se nyt edes reilua ja oikeudenmukaista itseäni kohtaan)?
Vai tuhoaako tuollainen "suostuminen" koko ongelman paranemisen jollain lailla? Tekeekö se siitä seksistä sitten jotenkin entistä ongelmamman?
Kauheintahan on, että mitä pidempään koko selibaatti jatkuu sen suurempi kynnys sen nirhaamiseen nousee. Eli tavallaan jos haluan toipua haluttomuudesta on harrastettava seksiä, mutta jos harrastaa seksiä kun ei haluta ei haluta entisestään. Ehheh.
Toistaiseksi luotan vain siihen, että niinkuin aina ennenkin, jokin sellainen intohimon hetki saapuu ja kaikki sujuu luonnostaan. Niin on aina käynyt, ehkä se vain parisuhteen ikääntyessä muuttuu harvemmaksi ja harvemmaksi tapahtumaksi. Voihan kökkö.

No sepä tästä ikävästä vaivastani. Ja kun tuossa nyt mainitsin nuo bentsot niin kerrotaanpa hektinen lääketilanteeni. Tramalit joko a) söin vappuna pois enkä muista, b) ovat jonkin laukun pohjalla, c) ovat jonkin kaapin perällä tai d) ovat vain hukkuneet. En muista syöneeni viimeisiä, mutta niitä ei ole missään pyörinyt. Aattona olivat kai mulla duunissa mukana. Tulin kyllä sieltä kotiin ennen kun mihkään bileilemään suuntasin. Sen koomin en ole nuita nähnyt, mutta en kyllä hirveän ahkerasti etsinytkään. :/ Puolikkaan löysin työhousujen taskusta ja sen söin tässä oisko ollu ma tai ti. Bentsoihin olen tiukassa koukussa ja toleranssit ihan perseellään. Eli annokset kasvaa ja päivittäin on tullut otettua. Tosin tossa mässyaikana olin kyllä joitain päiviä katkoilla, mutta eihän se mitään auta, elimistössä kun pysyvät viikkoja. Yritän kyllä irrottautua asap. Fak.

Ja ei ole edelleenkää rahaa. Tarvisin kipeästi uuden sykemittarin viikonlopuksi. Ehkä käyn vielä Visaa vinguttamassa, vaikka varaa siis ei todellakaan olisi. Varsinkin kun työtilanne on tuo tollainen mikä on. Väsyttää. En jaksa enää jatkaa tätä pohdintaa.
keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008
Feel the city breakin and everybody shakin!
Ha! En oo kuollut! Vaan pienelle blogikatkolle jäänyt... Sorry about that.
Kootaanpa taas pienesti kaikki viimeaikainen söpöön tiivistelmään. Viimeisimmän tekstini jälkeen seurasi satunnainen viikon mittainen ruokasekoilu koko vappuvappusen yli su 27.4.-pe 2.5. Arviolta 3000-5000 kaloria päivässä. Ou mama. Ällöttää kun ajattelee. Koko ajan pahenevaa vitutusta, ahdistusta ja itseinhoa, kun en muka ota tätä tosissaan. En edes liikkunut kun oli vähän niinkun jatkuva darra tai sitten töitä. (Su - darra, ma - tentti ja töitä kuten kerroin, ti - töitä, ke - töitä, to - darra, pe - ehkä darranjämät mut kävin lenkillä viimein!) Lauantaina ryhdistäydyin töissä - melkein! Saattoi tosin ollakin ihan ok päivä, en muista. Sunnuntai meni taas ihan lässyksi. Mutta huhhuh, maanantaista asti ollut "ok". I'm invincible?!?
No tässä tapauksessa "ok" tarkoittaa 2000-2500 kaloria päivässä ja runsasta liikuntaa. Järki kädessä kun olen todennut, että liikkuessani normisti (siis mikä mulle on normia) ja tuossa duunissa (15-30h/vko) on mun energiatarpeeni ihan raatorehellisesti varmaan jotain tollasta 2400 luokkaa päivässä. Eli että jos joka päivä yrittäisi syödä saman verran. Vaikkei kaikki päivät niin aktiivisia oliskaan, niin kokonaisuushan sitten ratkaisee. Irrottautuakseni siis tuosta kaameasta mässäilykierteestä päätin alkaa mättää napaani sitten edes tervettä ruokaa, kuin karkkia, suklaata tai jätskiä.
Tulokset tähän mennessä? Tämän päivän aamupunnituksen mukaan en ole viikon mässäilykierteessäni juuri pahaenteisesti lihonut, vaan tuo 56 tavoiteraja on yhä turvallisen korkealla, eli minä sen alle! Suorituskyky liikunnassa on <3 <3 <3 ihana!!! Kun kuopan pohjalta nousin ekalle lenkille, niin ohhoh sitä eroa, vaikka siinä vaiheessa olin lähinnä sokerienergiaa itseeni tankannutkin. Sama meno nyt jatkunut tällä viikolla. Oon siis päässyt ihan uudella innolla panostamaan tohon liikkapuoleen, yritän jopa aktiivivenytellä iltasin! (Oho!) Ehkä ihan hiukan pudotan vielä kalorimäärää parin viikon päästä, jos tuntuu että paino lähtis nousuun, mutta toisaalta teen koko ajan duunia kesää kohti enempi, eli tarvekin pysyy ehkä isona? Saa nähdä. Lihoa en tahdo, mutta laihtua kyllä tuon maagiset 3 kiloa vielä. :) Mitä sitten teen? Maanantaina "onnistunut päivä, epäonnistunut ilta" -yrityksistäni EN masentuneena, vaan voitontahtoisena ja aggressiivisena kaivoin esiin vanhan arvokkaan opukseni, Katri Mannisen & co. "Tehokiinteytys". (Ko. kirjassa on sellanen 12 viikon tehotreeni normaalipainoiselle joka tahtoo kiinteytys superbodymonsteriksi.) Hyödynsin nyt teosta lähinnä inspiraationlähteenä, mutta ennen kaikkea nappasin sieltä ravinto-osiosta vaikka mitä hyödyllistä tietoa. Annoskokoja, yms. yhdistelin vanhaan tietooni - JA ALOIN NOUDATTAA HYVÄN RASVAN SAANNIN SUOSITUKSIA tuosta kirjasta. Sitä en oo meinaan tehnyt ikinä. Aina terveelliseen pyrkiessäni olen vaan karsinut rasvan. Piste. Nyt meni neljättä päivää öljyä aamupuuroon ja kaapista löytyy maapähkinää, mantelia ja cashewta. Iik apua! Pyrin myös enimmät hiilarit syömään päivän aikana ja illalla proteiinipainotteisemmin, tosin tää on ollut tosi vaikeeta. (Hiilarit on namia, pakko saada niitä vähän iltasinkin.) Ruoka-aikoja en ole tuijottanut niin natsisti kuin yleensä, koska todettu juttu (tsiljoonaan kertaan) on että töissä ne eivät kuitenkaan päde. Pääsääntönä on että vapaapäivänä tulis 5 x 400 kaloria. Mutta noita voi pilkkoakin esim. yhden 400 kahtia. Tosin harvemmin on aikaa juosta jatkuvasti jääkaapilla, mutta jos tarttis niin vois. Kunhan tulee se 2000. Se on pääasia. Ja mielellään ainakin 1600 jo päivällä, ettei mee illalla DVD:n äärellä mässäykseksi. Jos on illalla tuntunut että jotain vois vielä syödä niin ei muuta kun pähkinät käteen. (Ja whattafak - tämä siis on muka stopannut mässäyksen ja lihomisen?!?!? Pitää nyt vielä vähän tsiigailla...)
Tänään aamupala (400) syöty 10.30, eli seuraavaan ruokaan aikaa siitä 3h, se on siis 13.30. Ja niin edelleen. Lähen sitten vielä illemmalla lenkille. Sitä ennen yritän vähän kouluduuneja puskea. Niitäkin vielä riittäis. :( Ja rahatilanne surkea. Ei kiitos sitä tän kuun luottokorttilaskua ollenkaan mulle, sit ois kaikki jees. Mut sieltähän se pukkaa.

Voisin kertoa jotakin olennaista ja kiintoisaa ensi viikonlopusta, mutta pelkäänpä että se rajaisi henkilöllisyyksiä siinä määrin, etten taida uskaltaa. Pointti kun tässä blogissa on tällänen ANONYYMI vuodatus. Mutta se liittyy siis mässäilykierteen ohessa siihen, että päätin alkaa syödä "kunnolla" niin vaikeaa kun se mun elämässäni onkin. Siis lähinnä aikataulullisesti ja varallisesti. :) Ollapa Angelina. Sillä on Brad ja rahaa ja vauvoja ja bodya. Hö.

sunnuntai, huhtikuuta 27, 2008
Liskoja.
Pahoinvoiva tilannekatsaus (itkeäkö vai nauraa?).
Ruumiinkunnostani ja muista tämänpäiväisistä seikoista päätellen (muistikuvat, laukun löydöt, et cetera...) olen eilenissä pahoinpidellyt jonkun hyvin viattoman (mustelmat + ruhjeet jaloissa), pöllinyt yliopistolta tai joltakin sen alajärjestöltä pari adapteria (eivät mielestäni olen mun), lisännyt ennen keskiviikkoa ommeltavien haalarimerkkien määrää parilla, tanssinut hetkittäin päättömästi, yrittänyt tanssittaa vielä päättömämmin, väistellyt jonkun älyvapaasti tanssineen kusipään lähentelyliikehdintää, tanssinut hitaita (en oman miehen kanssa), juonut pullon skumppaa, pullon valkkaria ja tujauksen miehen yyberhienon viskikokoelman helmestä (nauroi tosin vaan). Lonkat ovat lisäksi kipeät puristaneista thinspisfarkuistani, jotka palvelivat kuitenkin kunniakkaasti <3 ja näyttivät siis suprahyviltä. Kauhea olo. Eilinen, mitä nyt alkoholien yli tuhannen kalorin potista piittaamatta, meni hyvin. Tänään olen syönyt sitten valloittavasti pitsaa, karkkia ja suklaata laskelmieni mukaan noin 5000 kalorin edestä. Liha on heikko. Aattelin tästä vielä suunnata kaupan kautta "tv:n" (eli dvd:n) äärelle.
Huomenna tiedossa: tenttiin lukeminen, tentti, koulutehtävät tekeminen, koulutehtävän palautus ja eka työpäivä uudessa toimipisteessä. Aarg. Olen paska. Ihan paskat bileetkin.

lauantaina, huhtikuuta 26, 2008
Hyvä - paha - olo :)
Tuntuu huijauslaihdutukselta tuo nappien syöminen, mutta muuten oisin ollut niin letku. Tekis mieli vielä toinen puolikas naukkaa, niin jaksais. Tramal antaa energiaa niin kauan kun on jotain touhuttavaa, ja tänäänhän on! Sitten kun stoppaa, niin se kyllä pistää sellaset nakit, että nukuin tänäänkin puoli kahteentoista! Mikä ehkä oli ok, kun on ne pirskeet, jaksan sitten olla ylhäällä ravinnottakin. :) Mut toisaalta mulla ei juuri ole nyt kokemusta tramalista + alkoholista, ja vähän ajattelin kuitenkin illalla ottaa... Että että. Mutta jää nähtäväksi...
Eniveis. Uskon että paino vielä tulee huojahtelemaan. Etenkin kun kaavailin, että ensi viikon voisin uskaltaa syödä tasasta 1500 kaloria (oho!) päivässä, että jaksan liikkua, treenata ja saan aineenvaihduntaan taas buustausta. Mutta silti... Voisin sanoa, että välitavoite saavutettu! 56 kiloa! Jee! Otan siis sen etapin tänään tuolta sivusta vekka. :D Ja juhlin sitä tänään.
Tän heikotusolon takia olisin kovasti halunnut tuon Sarah Jessica Parkerin Lovely tuoksun mainoskuvan tähän tekstiin mukaan, mutta tuo huonolaatuinen oli parasta mitä netistä löysin! Fak! Jos selaa mitään vuotta vanhempaa muotilehteä, niin se hieno kuva tulee heti vastaan, mutta ei sitten netistä. :( Ja skanneria en tietysti omista. Mutta cheers, hyvää viikonloppua. Saa nähdä millanen krapulaolo huomenna. Aattelin ennakoida ja hommastaa kaikkea terveellistä krapulamättöä jääkaappiin. Mut jos on tosi paha olla, niin pystyy sitä olee syömättäkin sitten.
<3!
perjantaina, huhtikuuta 25, 2008

No niin. Tuloksiahan siitä syntyy kun kuri pitää. Jes. Tätä menoa oon huomenissa uusissa farkuissa ja topissa (eilen ostettu!) niin tyrmäys, että huh. :D
Oon alkanut tosissani räpeltää maailman ja omaksi ilokseni paperiversiotakin liittyen tähän elämäntapaani. Eli eräänlainen thinspiration-ruokapäiväkirja. Kahlannut jo melkein kaikki vanhat Glamour-lehteni ja muut vastaavat läpi ja saksinut thinspaavimmat kuvat ruokailuvihkoni kansien väliin. Sinne on sitten nättien mahalihasten sekaan kiva kirjata päivän kaloritilanteet tarkalleen. :) Tuohon kuluu aikaakin ihan kivasti tuohon askarteluun. Mitäs siitä, että opiskellakin pitäisi, kunhan jokin mielekäs vaan pitää mut poissa naposteluista.
Ikävä kyllä lähiaikoina tuo "jokin mielekäs" on ollut Tramal. Totesin, että se nollaa syömishimoni tosi tehokkaasti, joten nyt kaksi päivää vetänyt sen voimin. Ei hyvä. Etenkään kun

Oon nyt päättänyt että se on ensi viikon murhe. Huominen on mun pääpaino tällä hetkellä ja siihen kun selviän niin voila vaan. Ihan erikoisella tavalla sitä on Tramalhuuruissa oppinut nauttimaan nälästä ja syömättömyydestä. Voimaton olo on vaan aamusin. Nytkin pitäis jollain hennoilla viimesillä henkäyksillä pusertautua palauttavalle lenkille.
Keiran voimin yritän tästä inspiroitua! :D Ja kauniin kevätsään ja sen että illalla on vaan muutama hassu tunti duunia!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)